Tuoretta tietoa Virosta
18.8.2019 | Vapaa-aika

Päivä Rakveressä – Länsi-Virumaan pääkaupunki on sopiva päiväretkikohde

Päivä Rakveressä – Länsi-Virumaan pääkaupunki on sopiva päiväretkikohdeRakveren linnassa viivähtää helposti useampikin tunti. Mielenkiintoista tekemistä ja tutustuttavaa on lapsille ja aikuisille.

Kun Tallinna on jo niin nähty, ja haluaisi helposti tavoitettavan päiväretkikohteen, Länsi-Virumaan maakunnassa sijaitseva Rakvere on hyvä vaihtoehto.

Kaupunkiin on matkaa Tallinnan keskustasta lähes tarkalleen sata kilometriä, ja matka joutuu sujuvasti reilussa tunnissa pitkin hyväkuntoista E20-valtatietä.

Valtatieltä käännytään Haljalan kohdalta maalaismaisemassa mutkittelevalle tielle 23, eikä kestä kuin hetki, kun maisemassa näkyy Rakveren symboli, valtava tarvas-patsas ja sen takana siintävä Rakveren linna.

Linna on se, mitä vähintään pitää Rakveressä nähdä.

”Kun muilla Viron kaupungeilla on kesällä viikonlopun kestävät keskiaikapäivät, niin meillä on keskiaikapäivät 50 päivää putkeen”, sanoo museon johtaja Kaidu Tiirik.

 

Linnan ohjelmatarjonta onkin elokuun loppuun saakka todella monipuolinen. Linnan pihalla on lapsille paljon tehtävää ja nähtävää. Miekkataisteluja voi nähdä joka päivä, ja ratsastamaankin pääsee Tarzan-hevosella.

Aikuisempaan makuun on linnan niin sanotulla punaisten lyhtyjen kujalla näyttely Rakkaus kuin kuolemantauti (Armastus kui surmatõbi).

”Kaikki, ketkä eivät olet saaneet rakkaudelleen vastakaikua, voivat tulla katsomaan, kuinka lääkitä rakkauden tuskia”, Tiirik vinkkaa.

Linnan kidutuskammiossa olevaa näyttelyä päivitettiin tänä kesänä Tiirikin mukaan vielä ”10 kertaa kamalammaksi”. Kammiossa matkailija voi kohdata kolme keskiajan ihmistä vaivannutta oliota: nälän, sairaudet ja sodan.

Linnan muureille kannattaa ehdottomasti kiivetä ihailemaan maisemia. Ruokailla voi jossakin linnan pihan ruokapaikoista. Kaidu Tiirikin mukaan linnakäyntiin voisi varata nelisen tuntia, mikä ei ole lainkaan liioittelua: sen verran paljon alueella on nähtävää.

 

Rakveren poliisimuseossa pääsee tutkimaan, mitä sormenjäljistä voi saada selville.

Jos matkassa on lapsia, Rakveren poliisimuseota (Tallinna 3) ei pidä ohittaa. Ulospäin museo ei näytä ihmeelliseltä, mutta sisällä aukeaa viihdyttävä paketti poliisin työn, rikollisuuden ja liikenneturvallisuuden maailmaan.

Museossa voi esimerkiksi kokeilla, kuinka nopeasti pystyy jarruttamaan ja testata uskottavuuttaan valheenpaljastuskoneessa. Omien sormenjälkien antaminen on aina jännittävää.

Linnan ja museon lisäksi kannattaa käyskennellä Rakveren keskustassa, jossa kaikki on lähellä. Keskusaukion hassut sienenmuotoiset valaisimet ja säveltäjä Arvo Pärtiä esittävä pyöräilijäveistos kannattaa bongata.

Kaupungin matkailuinfo on aivan torin laidalla kaupungintalon katutasossa osoitteessa Lai 20. 

 

Linnan ulkopuolella vahtii kaupungin symboli, jyhkeä tarvas-patsas.

 

Rakvere päivässä tai kahdessa

Päiväretki Rakvereen

Reilun tunnin ajomatka Tallinnasta Rakvereen.

Tutustuminen linnaan ja tarvas-patsaaseen.

Kävelyä keskustassa ja päivällinen. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Rohuaia Kohvik, hampurilaisravintola Grillers, liharavintola Sarvik tai Art Cafe.

Illaksi Tallinnaan ajaen pienempiä Lahemaan kansallispuiston läpi kulkevia teitä (esim. tiet 85 ja 177).

 

Retki Rakvereen yöpyen

Päivä 1:

Ajo Tallinnasta Rakvereen.

Tutustuminen linnaan ja tarvas-patsaaseen.

Lounas joko jossakin linnan sisäpihan ruokapaikoista tai jossakin linnan kupeessa olevista ravintoloista.

Majoittuminen ja kylpemistä Rakvere Aqva Hotel & Spassa.

Illallinen joko kylpylän Fiore-ravintolassa tai joissakin keskustan ravintoloista.

 

Päivä 2:

Tutustuminen poliisi­museoon.

Kävely museolta Õllepruuli- tai Vabriku-katua Rakveren teatterin takana olevaan puistoon.

Lounas Rakveren teatterin ravintolan terassilla, josta aukeaa maisema puistoon päin.

Illaksi takaisin Tallinnaan.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov, kartta Eve Jaansoo

 

Lue lisää samasta aiheesta
hyviä ravintoloita rakveressa mitä nähda rakveressa mitä tehdä rakveressa päiväretki rakvereen rakveren härkä rakveren nähtävyydet rakveren poliisimuseo rakveren tarvas

13.6.2025 | Vapaa-aika

Viro juhlistaa Saunan päivää

Viro juhlistaa Saunan päivää

Saunan päivä, joka vakiintui Suomessa jo vuosikymmeniä sitten, on saanut suosiota myös Virossa. Tänä vuonna, kesäkuun toisena lauantaina, Viro … Lue lisää

8.6.2025 | Vapaa-aika

Toisenlainen, teineillekin mieluisa Pärnu?

Toisenlainen, teineillekin mieluisa Pärnu?

Pärnussa kesä on vuodenajasta riippumaton positiivinen tunne. Mutta miten saada teini mukaan perhematkalle, jos perinteiset houkutteet kuten hiekkaranta, kylpylät … Lue lisää

3.6.2025 | Ravintolat

Pärnussa grillataan olan takaa tulevana viikonloppuna

Pärnussa grillataan olan takaa tulevana viikonloppuna

Pärnussa nautitaan grilliruoasta tulevana viikonloppuna 6.–7. kesäkuuta, kun noin 300 ruokamyyjää saapuu valmistamaan parhaita grilliruokiaan jopa 50 000 kävijälle. … Lue lisää

31.5.2025 | Vapaa-aika

camera icon5
Houkutteleva matka luovien ihmisten kaupunginosaan

Houkutteleva matka luovien ihmisten kaupunginosaan

Põhjala-tehdas (Põhjalatehas) on Koplin oma luova kaupunginosa, aivan kuten Telliskivi on Kalamajan. Alueen kehittäminen alkoi vuoden 2018 tienoilla. Nopeasti … Lue lisää

26.5.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Romanttinen Rantatie – seikkailuja ja kulttuuria koko perheelle

Mainos Romanttinen Rantatie – seikkailuja ja kulttuuria koko perheelle

Salaperäinen ja aurinkoinen Romanttinen Rantatie kulkee lähes 300 kilometriä Iklasta Virtsuun, seuraten Liivinlahden rantaviivaa. Matkan varrella avautuvat Pärnumaan kauniit … Lue lisää

24.5.2025 | Vapaa-aika

Tartto valmistautuu perinteiseen pyöräilykisaan

Tartto valmistautuu perinteiseen pyöräilykisaan

Yksikään kesä ei ala Virossa ilman vuosittaista Tarton pyöräilykisaa. Tuhannet pyöräilijät täyttävät Etelä-Viron kadut ja tiet. Tapahtumassa on useita … Lue lisää

22.5.2025 | Vapaa-aika

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Viidettä kertaa järjestettävällä Toidutänavad -ruokafestivaalilla kävijöitä odottaa puoli kilometriä katuruokaa, juomia ja viihdettä. Toukokuun lopussa tapahtuma saapuu Tallinnan vanhan … Lue lisää

19.5.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
”Narva ja Itä-Viro ovat ihan oma maailmansa!”

Mainos ”Narva ja Itä-Viro ovat ihan oma maailmansa!”

Vuoden matkailuvaikuttajaksi Suomessa vuonna 2023 valittu Henna Mikkilä päätti lähteä yksin reissuun, koska halusi tutustua Narvaan ja Itä-Viroon kaikessa … Lue lisää