29.11.2018 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Otepäällä avataan hiihtokausi joulukuun alussa
Otepään upeissa maisemissa pääsee jo hiihtämään joulukuun alusta alkaen.
Talven ensimmäisien pakkaspäivien myötä ovat lumitykit laulaneet Otepäällä täydellä teholla. Munamäen ja Kuutsemäen hiihtokeskuksissa lunta on tehtailtu yöt läpensä tarkoituksena avata ne lauantaina 1.12.
Myös Linnamäen laaksossa on tykitetty lunta. Siellä lumipuisto suunnitellaan avattavaksi parin viikon kuluttua.
Tehvandin talviurheilukeskuksessa ollaan myös valmiina tykkilumen tekoon pakkasten jatkuessa.
Otepäällä on kolme hiihtokeskusta – Kuutsemägi, Väike Munamägi ja Ansomägi. Lisäksi löytyy yli 100 kilometriä hiihtolatuja, josta suurin osa on Tehvandin urheilukeskuksen alueella, ja Viron suurin kokoperheen talvipuisto Otepää Winterplace.
Talvipääkaupunki Otepää isännöi tänäkin talvena lukuisia kansainvälisiä suurtapahtumia kuten yhdistetyn maailmancupia ja Tarton maraton -hiihtoa.
Talvipääkaupungin titteli luovutetaan Otepäälle tänä vuonna 22. joulukuuta klo 00.23, jolloin alkaa astronominen talvi.
Tietoa Otepään tapahtumista ja lumitilanteesta saa Otepään turismi-infokeskuksesta.
Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestahiihtokeskus
laskettelu
matka tallinnaan
Otepää
talvipääkaupunki
talviurheilu
tarton maraton
viron nähtävyydet
15.7.2024 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Nauti lomastasi viehättävässä Hotelli Promenaadissa
Haapsalun viehättävän kävelykadun varrella sijaitsevasta Hotelli Promenaadista avautuu upea merimaisema, joka on ainutlaatuinen koko Virossa. Hyvin varustellussa hotellissa on … Lue lisää
11.7.2024 | Vapaa-aika
The Tall Ships Races Tallinnassa
Tallinnassa järjestetään 11.–14. heinäkuuta suosittu kansainvälinen purjehdustapahtuma The Tall Ships Races. Tänä vuonna tapahtumaan osallistuu yli 60 alusta, jotka … Lue lisää
8.7.2024 | Mainos | Kulttuuri
Mainos Tallinn Cardilla säästät rahaa perhelomalla Tallinnassa
Jos suunnittelet perhelomaa Tallinnassa, Tallinn Card on yksi parhaista tavoista säästää rahaa ja saada kaikki irti lomasta. Tämä kätevä … Lue lisää
27.6.2024 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Vietä urheilullinen Tallinnan matka Padel Companyssa
Padel on valloittanut nyt myös Tallinnan ja siitä on tullut yksi pohjoisen suosituimmista uusista urheilulajeista. Peli on helppo oppia, … Lue lisää
20.6.2024 | Vapaa-aika
Nauti EM-jalkapallosta ulkoilmassa
Jalkapallon EM-kisat järjestetään tänä vuonna Saksassa 14.6.–14.7. välisenä aikana. Kisalähetyksiä kertyy kuukauden aikana paljon ja kaikkia niitä ei välttämättä … Lue lisää
7.6.2024 | Ravintolat
Suosittu ruokatapahtuma Pärnussa
Kesään kuuluu aurinkoinen sää sekä maittava ruoka ja juoma. Virossa voi nauttia näistä kaikista yhtä aikaa. Tulevana perjantaina ja … Lue lisää
4.6.2024 | Vapaa-aika
Tuhannet kukkivat pionit kutsuvat sinut Saarenmaalle
Suosittu Saarenmaan pionifestivaali on alkanut ja jatkuu aina 30. kesäkuuta saakka. Saarenmaan pionipuutarhan vuosittainen festivaali on kukkien juhla, joka … Lue lisää
3.6.2024 | Vapaa-aika
11![Koko perheen seikkailu odottaa](https://balticguide.ee/wp-content/uploads/2024/05/Vembu-tembumaa_Andreichertkov_small-620x310.jpg)
Koko perheen seikkailu odottaa
Lasten Tallinna ja Harjumaa Virossa riittää paikkoja missä temmeltää: maan vanhimmasta ja suurimmasta lasten huvipuistosta Vembu-Tembumaasta hurjaan viikinkikylään ja … Lue lisää