Oli se joulu ennenkin
Joulu on aina joulu, olipa se sallittu, kielletty tai pakollinen. Virossa näitä kaikkia on nähty ja aina on joulua vietetty omalla tavalla ja omin perintein.
Täällä maailman laidalla joulu on säilyttänyt vanhan pakanallisen nimensä. Euroopan rintamailla joulun nimi viittaa Kristuksen syntymäjuhlaan. Itämeren pohjoisosissa puolestaan joululla on vielä sen vanha pakanallinen nimi, joka tulee muinaisten germaanien talvipäivänseisauksen juhlaa tarkoittavasta sanasta. Ruotsissa jul, meillä joulu ja Virossa jōulud. Virossa sana joulu on monikossa, koska joulun pyhiä on useita.
Joulutavat muuttuvat hitaasti, se on perinteitä säilyttävä juhla. Tämä näkyy esimerkiksi jouluruuista, jotka aikoinaan olivat juhlaherkkuja, mutta nyt ne ovat jouluherkkuja eikä niitä syödä enää oikeastaan muualla kuin joulupöydässä.
Kielletty joulu
Virossa joulu oli tietenkin kielletty neuvostovuosina, olihan joulu porvarillinen, uskonnollinen juhla. Juhlapäivän saattoi kieltää, mutta ihmisten juhlapäivän viettoa oli käytännössä mahdoton estää. Tietenkin jouluaatto ja joulupäivä olivat normaaleja työpäiviä ja niille yritettiin mielellään vielä järjestää ylitöitä.
Lopulta pitkäkin työpäivä päättyi ja ihmiset pääsivät koteihinsa. Siellä perhepiirissä sitten vietettiin joulua. Jouluruokien aineksia ei tietenkään ollut joulukuussa myynnissä, jouluruuista nyt puhumattakaan. Perheenäidit olivat viettäneet tuntikausia jonoissa saadakseen vähän tätä täältä ja hieman tuota tuolta. Raaka-aineista piti sitten kotikeittiössä loihtia niin aladobit kuin joulumakkaratkin. Jotenkin siinä joka vuosi onnistuttiin ja niin perhe saattoi istua joulupöytään.
Kotona toki oli joulukuusi. Oikeasti se oli uudenvuoden kuusi, mutta niin hölmöjä olivat virolaiset kunnallisvirkamiehet, että joka ikinen vuosi uudenvuoden kuuset tulivat myyntiin jo 22.–23. joulukuuta. Sosialismissa tavara oli parasta ostaa heti kun sen näki, sillä kohta myyntierä olisi kuitenkin loppu. Kuuset ostettiin siis oitis ja siinä ne sitten pudottelivat neulasiaan uuttavuotta odotellessa.
Koko neuvostoajan joulu oli kielletty juhla, jota ei sopinut viettää, mutta estämisen into laimentui vuosien vieriessä. Vielä 1950–60-luvuilla alaluokkien opettaja saattoi kysellä lapsilta, mitä oli saatu joululahjaksi ja raportoi, kuten oli käsketty, niistä perheistä, joissa oli annettu joululahjoja.
Vanhemmat joutuivat työpaikoillaan vaikeuksiin, tuli moitteita huonosta sosialistisesta moraalista, ylennys ehkä peruuntui tai ainakin kesälomasuunnitelmat menivät uusiksi. Neuvostoliitossa työpaikan ammattiliitto-solu jakoi nimellishintaiset ”lomasetelit”, joilla pääsi lomailemaan lomapaketista riippuen lomahotelleista leirintäalueiden mökkikyliin. ”Lomaseteleitä” oli aina vähemmän kuin tarvitsijoita ja joulun viettäjät oli helppo poistaa lomasetelijonosta.
Oli aika jolloin opettajia rangaistiin siitä, että heidän oppilaansa kävivät joulukirkossa. Kirkon ovella siis päivystivät epätoivoiset opettajat ja estivät oppilaidensa menon perheensä kanssa joulukirkkoon. Myöhemmin joulukirkko oli avointa kansalaistottelemattomuutta.
Joulujumalanpalveluksia saattoi olla parikin peräkkäin, jotta kaikki halukkaat mahtuivat mukaan. Tuolloin joulukirkossa oli vähän kaikkea, se oli kapinaa järjestelmää vastaan, se oli jouluperinnettä ja se oli uskonnollinen tilaisuus. Tärkeintä taisi olla kapinointi, sillä Viron vapauduttua joulukirkkobuumi alkoi hiipua.
Lopulta viranomaisetkin turhaantuivat tuloksettomiin joulun vastaisiin kampanjoihin ja vain näkyvään joulun juhlintaan puututtiin. Perhejoulun saattoi viettää ilman pelkoa. Jouluperinne oli voittanut.
Kylän joulu
Joululla oli virolaisessa maalaiskylässä todella syvät juuret. Virolaiseen perinteeseen kuului uskomus siihen, että rakkaat vainajat saattoivat liikkua ihmisten maailmassa myöhäissyksyllä ja etenkin jouluyönä. Tätä pakanuuden ajalta periytyvää uskomusta ei edes kristinusko syrjäyttänyt, asia vain yksinkertaisesti oli näin.
Joulusaunassa laitettiin saunomisen lopuksi pesuvedet valmiiksi, vihta haudutettiin vihtomiskuntoon ja heitettiin vielä löylyt. Täytyihän suvun edesmenneineiden joulusaunaan päästä.
Jouluyö nukuttiin lattian oljilla. Sängyt jätettiin vapaaksi edesmenneiden nukkua, samoin heitä varten oli ruoka pöydässä yli yön. Virolaisen kylän kesäinen kokoontumispaikka oli kylässä kuin kylässä keinumäki ja kyläkeinulla oli Virossa suurempi merkitys kuin meillä Suomessa. Tuvan katosta riippuva himmeli oli edesmenneiden sielukeinu. Himmelissä saattoivat vainajien henget keinua kuten kesäisellä keinumäellä ja samalla katsella heitä seuranneiden sukupolvien elämää.
Kylän joulu alkoi Tuomaan päivänä. Tahma-Tuomas oli päivän kutsumanimi ja silloin oli suuri siivouspäivä. Savupirtti pestiin, kaikki tavarat kannettiin ulos ja puhdistettiin ja runsaalla vedellä pestiin noki pirtin seinistä ja katosta. Lattia hangattiin hiekalla puhtaaksi ja hohtavaksi. Tuomaan päivän iltana kaikki oli niin puhdasta, että hyvä oli joulun tulla.
Kylän pojankoltiaiset yleensä tekivät yhdenlaisen variksenpelättimen tai luonnollisen kokoisen räsynuken, joka nimettiin Tahma-Tuomaaksi. Tämä nukke piilotettiin naapuriin ja se talo, josta joulun jälkeen Tahma-Tuomas löytyi, oli siivoton ja likainen talo koko vuoden. Joulun aikaan siis vähän väliä joku hiipi Tahma-Tuomasta kannatellen naapurin pihapiiriin pannakseen osaltaan nuken kiertämään. Samalla tavalla piti tarkkaan omia piharakennuksia vahtia, ettei Tahma-Tuomas vain pääsi asettumaan taloksi.
Sauna, olutta ja kuusi
Jouluaattona oli joulusauna. Saunan jälkeen syötiin ja vietettiin aattoiltaa hartaissa tunnelmissa. Ei saanut riehua eikä metelöidä, illan leikitkin olivat lähinnä arvoitusten ratkaisemista. Nukuttiin yö oljilla ja aamulla lähdettiin joulukirkkoon. Kirkosta palattessa ajettiin jo kilpaa reet ryskyen ja siitä alkoi riemullisempi joulu. Syömistä, vapaa-aikaa ja iltaisin iltapuhdetöiden sijasta kaikenlaisia joulunajan leikkejä. Kyläilyä naapureiden ja sukulaisten luona sekä syömistä.
Tietenkin jouluun kuului myös jouluolut. Niin köyhää taloa ei ollutkaan, ettei siellä olisi edes vähän tehty jouluolutta. Jouluolut oli isännän kunniatehtävä. Sahtiahan se oli ja usein laimeata, mutta jouluoluena se oli arvossaan.
Virolainen kylä kuului kartanolle ja kyläläiset olivat oikeastaan vuokraviljelijöitä taksvärkkiä vastaan. Joulun alla yleensä kutsuttiin kylän lapsia joulujuhlaan kartanoon. Savupirttiläisille saksalainen aateliskartano oli toinen planeetta, toinen maailma. Oli ikkunoita, parkettilattioita, kaakeliuuneja ja vaikka mitä.
Oli myös koristeltu kuusi salin nurkassa. Sieltä joulukuusi tuli virolaiseen savupirttiin: aluksi ripustettiin katto-orresta roikkumaan kuin himmeli, sitten porattiin penkkiin reikä ja siihen kuusi pystytettiin. Kesti tovin, ennen kuin koristeet ja kuusen jalka yleistyivät. Säätyläisiltä joulutavat siirtyivät tavalliselle kansalle myös Suomessa. Hiljalleen joulunvietto yhdenmukaistui ja ”nykyaikaistui”.
Pakollista joulunvietto oli luterilaisen kirkon puhdasoppisuuden kaudella. Jalkapuu kirkon seinustalla tuli nopeasti tutuksi, jos joulupyhien aikana teki töitä tai laisti joulukirkosta. Pakko tai kielto, omalla tavallaan, sillä oikealla tavalla, on joulua aina vietetty.
Teksti Antti Sarasmo, kuva Hannu Lukkarinen
Lue lisää samasta aiheestahimmeli jouluolut jouluperinteet kuusi tahma-tuomas tuomaanpäivä virolainen joulu virolaiset perinteet
