Narvan mailla

Porilaisten marssissa pojat kansan urhokkaan vertaan vuotivat myös Narvan mailla. Narvan taistelu käytiin 20.11.1700 ja ruotsalaiset voittivat venäläiset.

 

Oliko se urheutta eli rohkeutta vai syvästi kohtaloon uskovaa välinpitämättömyyttä vai pelkästään kovan kurin ja pitkän koulutuksen tuottamaa automaattista toimintaa? Nykypäivän näkökulmasta se oli jotain todella outoa, aivan järjetöntä.

Sotilaat marssivat Narvan kaupungin länsipuolen tasangolla syksyisten peltojen ja kesannolla jo olevien laitumien halki. Marssittiin leveinä, jopa satojen miesten rintamina ja syvyyttä osastoilla oli 3–4 riviä. Rummut löivät tahdin, ojennus pysyi kunnossa ja vihollisen tykin rautakuula osui silloin tällöin osastoon ja kaatoi miehiä kuin keiloja. Vääpelit huusivat komentoja ja rivit ”täytettiin oikein”, niin kuin oli opetettu. Marssi jatkui.

 

Porilaiset

Porin jalkaväkirykmentin perusvahvuuteen kuului 1 500 miestä, jotka olivat jaettu kuuteen komppaniaan. Komppaniat olivat Euran komppania, Kokemäen komppania, Henkikomppania, Majurin komppania, everstiluutnantin komppania ja Vesilahden komppania. Rykmenttiä komensi vuonna 1700 eversti Johan Lorenz Creutz apunaan everstiluutnantti, majuri sekä komppanioiden päällikköinä kapteenit ja joukkueiden johtajina luutnantit ja vänrikit. Miehistö saatiin ruotujakolaitoksen avulla.

Vaikkapa Euran pitäjän talot oli jaettu ruotuihin, joista jokainen asetti yhden sotamiehen Euran komppaniaan. Ruodussa oli taloja 2–4 ja tavallisesti sotilaaksi palkattiin joku oman talonväen ulkopuolelta. Jos ruotusotamies kaatui tai vammautui pysyvästi oli ruodun asetettava uusi sotamies.

Porin rykmentti suoritti varuskuntapalvelusta erityisesti Riiassa ja Pärnussa. Samassa kaupungissa oltiin vuosikymmeniä. Varusväki yleensä majoitettiin rauhan aikana kaupungin puolelle ja niinpä sotilaat asuivat tavallisen kansan kodeissa alivuokralaisina, usein mentiin naimisiin paikallisten naisten kanssa ja opeteltiin vuosien kuluessa sivuammatti, jota saattoi harjoittaa iltaisin majoituspaikassa, esimerkiksi joku käsityöläisen taito. Rauhan aikana sotamiesten keski-ikä nousi nopeasti yli 30 vuoden ja vuonna 1700 tuskin kukaan Porin rykmentin sotilaista oli koskaan ollut taistelussa.

 

Narvan piiritys

Ruotsi oli ollut Itämeren suurvalta Kustaa II Aadolfin ajoista lähtien. Naapurimaat eivät luonnollisestikaan tilanteesta pitäneet ja otollinen hetki tuli, kun Ruotsin kuninkaaksi nousi kokematon teini. Kaarle XII ei ollut joidenkin mielestä varteen otettava vastus ja niin julistettiin joukolla sota.

Kaarle XII oli ehkä kokematon, mutta tarmokas. Oitis tehtiin maihinnousu Tanskaan ja uhattiin Kööpenhaminaa samaan aikaan kun Tanskan armeija oli vielä Jyllannissa. Tästä tuli lyhyt sota, joka päättyi rauhaan.

Tulilanka paloi kuitenkin Itämeren maakunnissa. Valtakunnan suurin kaupunki oli Riika ja Itämeren maakuntien verotulot olivat valtakunnallisesti merkittävät.

Pietari Suuri halusi laajentaa Venäjää länteen ja niin hän hyökkäsi Ruotsin Itämeren maakuntiin. Aivan oikeaoppisesti sota aloitettiin Inkerinmaan eli itäisen Suomenlahden tärkeimmästä linnoituksesta, Narvan kaupungista. Piiritysarmeijan koko oli 30 000, sillä myöhemmin tällä sotajoukolla oli tarkoitus valloittaa ja miehittää koko Liivinmaa.

Kaarle XII pelasi taas uhkapeliä. Tanskasta armeija laivattiin nopeasti Pärnuun ja marssi pohjoiseen alkoi. Vuodenaika oli sotaretkelle myöhäinen, sillä tavallisesti sotaretkiä tehtiin vain silloin, kun armeijan hevoset pystyttiin ruokkimaan laiduntamalla.

Marssittiin nopeasti Rakvereen, josta saatiin muutaman päivän eväät koko armeijalle. Niillä ruokavaroilla selvittäisiin Narvaan, mutta paluumatkalle ne eivät riittäisi. Jos taistelu hävittäisiin, suurin osa armeijasta olisi tuhon oma.

Eihän se armeija suuri ollut, noin 10 500 miestä. Jäähallillinen väkeä, mutta vastassa 30 000 venäläistä.

Marssittu oli, porilaisetkin niin Riiasta kuin Pärnustakin. Varttuneet miehet olivat ensi kertaa vuosiin tien päällä, painamassa pakkasessa kohti pohjoista kuin heikkopäiset. Armeija oli väsynyt, kipeäjalkainen ja varmaankin valmis tekemään miltei mitä tahansa, jos tuo marraskuinen ravaaminen jäisillä teillä vain loppuisi. Aamun sarastaessa tultiin Narvan edustalle, levättiin, syötiin ja puolelta päivin järjestäydyttiin taisteluun.

 

Narvan taistelu

Aivan oikeaoppisesti Pietari Suuri piiritti hyvin linnoitettua Narvan kaupunkia. Koko kaupunki oli ympäröity venäläisten taisteluhaudoilla, piiritetyillä kun oli tavallisesti ikävä tapa rynnäköidä öisin piirittäjien leiriin. Oma leiri siis suojattiin paaluvarustuksilla ja taisteluhaudoilla.

Piiritys murskattiin ulkoapäin hyökkäämällä piirittäjien leiriin. Jotta yllätyshyökkäystä ei pystyttäisi tekemään, linnoitettiin leiri aina myös toiseltakin puolelta. Narvassa ongelmana oli vetinen maasto suunnilleen kaupungin keskikohdan luona. Siihen ei pystytty rakentamaan kuin välikäytävä, ehkä noin 10–20 metriä leveä kulkutie.

Piiritysleirit olivat sitten kuivemmalla maalla Narvajoen rannalla niin kaupungin pohjois- kuin eteläpuolellakin. Pohjoisessa leirissä oli Narvajoen ylittävä silta, eteläisessä leirissä oli kahlaamo ja sinne sijoitettiin ratsuväen pääosat.

Ruotsalaiset hyökkäsivät päävoimin pohjoisen leirin kimppuun. Porilaisten komppaniat marssivat rinta rinnan aina parin komppanian pataljoonina kohti vihollista. Sotamiehen aseena oli suustaladattava musketti, joka piti ladata seisten. Tulinopeus oli niin tärkeä asia, että taisteltiinkin seisten, vihollisen tulelta ei suojauduttu. Musketti ei ollut tarkka, mutta 50 metristä sillä kyllä lennätti peukalonpäätä järeämmän lyijykuulan vihollista vastaan.

Rivistö marssi vihollisrivistön eteen, molemmin puolin ammuttiin yhteislaukaus. Aikalaisten kuvausten mukaan rivistö huojui kuin kaislikko, silloin kun siihen osui voimakas äkkinäinen tuulenpuuska. Yhteislaukauksen ammuttuaan ja yhteislaukauksen kestettyään ruotsalaisten taktiikkaan kuului pistinhyökkäys. Ne jotka olivat rivistöstä vielä pystyssä syöksyivät pistin tanassa vihollisen kimppuun. Jos vihollisen kuri kesti, pistinhyökkäys hiipui vastustajan pistinrintamaan. Silloin palattiin takaisin äskeisiin asemiin ja laitettiin rivit suoriksi uutta yhteislaukausten vaihtoa varten. Jos vihollisen kuri petti, alkoi yleinen pako ja takaa-ajo. Taistelussa selviytyminen oli vähän onnenpeliä.

Onnea oli ruotsalaisilla Narvan edustalla. Juuri kun oltiin pääsemässä tähän yhteislaukauksien vaiheeseen, tuli lumipyry ruotsalaisten takaa. Lumipyrähdys peitti kaiken, juuri riittävän pitkäksi hetkeksi. Kun venäläiset taas näkivät eteensä ja valmistautuivat ampumaan olivat ruotsalaiset pistimineen jo heidän kimpussaan. Syntyi pakokauhu ja kaaos. Pakokauhu levisi ja kurinsa menettäneet venäläisyksiköt yrittivät turvaan Narvajoen toiselle puolelle.

Apujoukkoja yritettiin tuoda eteläleiristä kapeaa välikäytävää pitkin, mutta pohjoisleirin pakokauhuisia joukkoja yritti samaan aikaan samaa tietä eteläleiriin turvaan.

Eteläleiriäkin vastaan hyökättiin samassa pelon ja voitonriemun kaaoksessa. Suuri osa venäläisestä ratsuväestä yritti kahlaamon yli turvaan, sai aikaan ruuhkan, ja menetti paljon miehiä sekä hevosia kahlaamon alapuolelta alkaviin Narvan koskiin. Parhaiten selvisivät perikadosta ne muutamat eteläleirin rykmentit, jotka säilyttivät kurinsa. Niiden lyöminen olisi vaatinut oikean taistelun, halua sellaiseen ei helpon voiton saaneissa ruotsalaisissa ollut, joten kurinalaiset rykmentit saivat erinomaiset antautumisehdot.

Venäläiset antautuivat, muuta ei täydelliseen kaaokseen ajautuneen armeijan kanssa voinut tehdäkään. Kaarle XII sai loistokkaan voiton, enemmän hyvällä onnella kuin sotataidolla.

Levättyään muutaman päivän Narvan edustalla armeija marssi takasin, nyt Keski-Viron talvileiriin.

Vuonna 1626 perustettu Porin jalkaväkirykmentti taisteli Suuressa Pohjansodassa vielä muun muassa Pultavassa ja lopulta Pohjanmaalla Napuessa. Rykmentti lakkautettiin Suomen sodan jälkeen 1809.

 

TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVITUS HANNU LUKKARINEN

Lue lisää samasta aiheesta
Johan Lorenz Creutz Kustaa II Aadolf Narvan piiritys narvan taistelu pietari suuri porilaiset