Tuoretta tietoa Virosta
13.8.2020 | Historia

Itä-Viron komea kohde – Narvan Hermannin linna on remontin jälkeen muhkea matkailunähtävyys

Teksti ja kuva Silja Hurskainen

Itä-Viron komea kohde – Narvan Hermannin linna on remontin jälkeen muhkea matkailunähtävyysUudistusten jälkeen Narvan Hermannin linnassa pääsee nyt valkoisen tornin vasemmassa reunassa näkyvälle pienelle parvekkeelle sekä aivan ylös tornia kiertävälle tasanteelle.

Viron historia on ollut täynnä maan yli vyöryviä vieraita valloittajia. Se näkyy myös Viron itärajalla sijaitsevan Narvan kaupungin ykkösnähtävyydessä, Hermannin linnassa. Linna on kuulunut 700-vuotisen olemassaolonsa aikana tanskalaisille, saksalaisille, ruotsalaisille, venäläisille ja lopulta tietysti virolaisille.

Nyt linna on saanut jälleen uuden kerroksen historiaa muuriensa suojaan, kun Narvan museolle kuuluva linna avattiin kesäkuussa yleisölle yli kahden vuoden perinpohjaisen uudistustyön jälkeen. Uudistuksen myötä yleisölle avattiin myös linnan itäsiipi.

 

”Edellinen remontti oli 1960–80-luvuilla, jolloin linnaan yritettiin lisätä keskiajan tunnelmaa. Nyt emme halunneet tehdä mitään feikkiä tai matkia mitään. Eri aikakaudet ovat aina tuoneet linnaan uusia vaiheita. Me toimme reilusti uutta”, kertoo linnan palveluista ja tuotekehityksestä vastaava Kristel Habakukk.

Linnassa on nyt modernia näyttelytekniikkaa ja -esineitä, uusia porrasrakenteita ja jopa hissi, jotta museovierailu voisi olla mahdollisimman esteetön. Mutta kaikkein tärkeintä on linna itse jyhkeine seinineen, torneineen, piha-alueineen ja loputtomine huoneineen.

”Kerromme linnan historiasta, emme niinkään Narvan kaupungin historiasta. Kaikki mikä on linnassa sisällä, täydentää rakennusta”, Habakukk sanoo. Massiivisella linnalla on työntekijöiden parissa lempinimikin. Habakukk kutsuu linnaa avaruusalukseksi, sillä sen verran paljon muurien sisään on tullut modernia tekniikkaa.

”Onhan tämä meidän linnamme melkoinen pähkinä purtavaksi”, Habakukk mietiskelee. Huiman kokoisessa, melko labyrinttimaisessa linnassa on kieltämättä helppo eksyä. Tämän kirjoittajakin löysi lähinnä tuurilla takaisin lähtöpaikkaan torniin kiipeämisen jälkeen. Pelkästään matkalla tornin huipulle on niin paljon erilaisia näyttelytiloja, että päätä huimaa.

 

Museoväellä on ollut melkoinen työ miettiä, miten vierailusta luodaan kävijälle selkeä elämys. Suomalaista palvelee suomenkielinen audio-opas ja kyltitystä kehitetään koko ajan.

Massiivinen Narvan linna, joka ei päästä kävijäänsä helpolla ja tekee vaikutuksen. Onhan siinä jotain Narvan ja koko Itä-Viron henkeen sopivaa.

 

Hermannin linna,
Peterburi mnt 2, Narva.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
itä-viro Narva narvan linna

19.8.2025 | Historia

Salkku lompakkona

Salkku lompakkona

Lopulta inflaatio oli niin pitkällä, ettei pieniä ruplan seteleitä enää laskettu. Ne niputettiin sadan kappaleen nipuiksi, ja näitä nippuja … Lue lisää

13.8.2025 | Historia

Tallinn Fringe Festival hauskuttaa ja lumoaa

Tallinn Fringe Festival hauskuttaa ja lumoaa

Tallinn Fringe on festivaali, joka järjestetään Tallinnassa jo yhdeksättä kertaa peräkkäin. Fstivaali kutsuu esittävän taiteen ammattilaisia esiintymään ja esittelemään … Lue lisää

13.8.2025 | Historia

Polje Helsingin historiaan – lähde Olympiaterminaalin 75-juhlavuoden digiopastetulle kierrokselle

Polje Helsingin historiaan – lähde Olympiaterminaalin 75-juhlavuoden digiopastetulle kierrokselle

Uusi omatoiminen kierros vie sinut ainutlaatuiselle matkalle ympäri Helsinkiä Olympiaterminaalin ja muiden olympiateemaisten rakennusten maailmaan. Se tarjoaa mahdollisuuden tutustua … Lue lisää

10.8.2025 | Historia

Kuinka 1980 olympia­regatta muovasi Tallinnaa?

Kuinka 1980 olympia­regatta muovasi Tallinnaa?

Heinäkuussa tulee kuluneeksi 45 vuotta Moskovan vuoden 1980 kesäolympialaisista ja niiden osana Tallinnassa järjestetyistä purjehduskisoista. Suomi saavutti olympiaregatasta yhden … Lue lisää

23.7.2025 | Historia

Uusi teemaohjelma johdattaa katsojan Viron historiaan

Uusi teemaohjelma johdattaa katsojan Viron historiaan

YouTube-sarja Minun Tallinnani on viihdyttänyt katsojia jo yli 30 jakson verran. Sarjassa Risto Lassila tutustuttaa suomalaisia Tallinnan nähtävyyksiin, palveluihin, … Lue lisää

22.7.2025 | Historia

Mart Laarin kirja metsäveljistä nyt suomeksi

Mart Laarin kirja metsäveljistä nyt suomeksi

Historioitsija Mart Laarin kirja Metsäveljet. Aseellinen vastarinta rautaesiripun takana toisen maailmansodan jälkeen käsittelee Baltian maiden vapaustaistelijoiden, metsäveljien, vastarintaa neuvostomiehityksen … Lue lisää

20.6.2025 | Historia

Montaa on ollut juhannusjuhlaa

Montaa on ollut juhannusjuhlaa

Juhannusyön hämärässä valossa jämerä virolainen isäntämies riisuutui peltonsa kulmalla. Sitten hän alastomana alkoi peltoa kiertää, kuinka monta kierrosta – … Lue lisää

29.5.2025 | Historia

camera icon7
Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos

Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos

Tiesitkö, että reilut sata vuotta sitten Noblessnerin satama toimi tsaarinaikaisena sukellusvenetelakkana, jossa suurissa kalkkikivestä rakennetuissa tehdashalleissa valmistettiin aikansa huippumeritekniikkaa? … Lue lisää