20.8.2019 | Historia

Muurit pelastivat piiritetyn kaupungin

Aivan Tallinnan kaupunginmuurien ulkopuolella on upeita viheralueita, jotka sopivat vaikka piknikin pitämiseen. Lue lisää Tallinnan piknik-paikoista sivuilta 28–29.

Tallinnan muurit ovat nähneet paljon sankaruutta. Kaksi kertaa ne pelastivat kaupungin myös 1500-luvulla, jolloin Tallinna joutui taistelemaan olemassaolostaan.

Kaksi Riian markkaa oli vuonna 1577 iso raha köyhälle. Venäläisiä Tallinnan turviin paenneelle talonpojalle se merkitsi kunnon aterioita perheelle moneksi päiväksi. Tuollaisen rahan edestä kannatti olla uuttera. Ja uutteria piiritetyssä Tallinnassa oltiinkin.

Suurin vaara kaupungille olivat hehkuvan kuumiksi kuumennetut rautakuulat, joita ammuttiin kaupunkiin ja joiden tarkoitus oli sytyttää tulipaloja. Kuulan sammuttajalle maksettiin kaksi markkaa, jos se oli ulkona ja viisi markkaa, jos se oli ullakolla. Palkkio oli rahattomille pakolaisille niin suuri, että kuulien sammuttamisesta kilpailtiin.

Tulipalo oli uhka ja jokaisen talonomistajan piti tyhjentää vintti, viedä sinne kosteita naudantaljoja ja laittaa vintin lattialankkujen päälle paksu kerros multaa. Hehkuvaa rautakuulaa ei kannattanut vedellä yrittää viilentää. Se pyrittiin vierittämään ulos vintin luukusta tai sitten jäähdyttämään hiekalla.

Tallinnan omalle varusväelle oli myös annettu tehtävä sammuttaa sytyskuulia, ja jos talonomistajan vintillä ei ollut tehty Raadin määräämiä varokeinoja, joutui talonomistaja maksamaan sammuttamaan rynnänneille sotilaille huiman puoli taaleria. Se oli jo iso raha vauraalle kauppiaalle, Raadin palkkasotureista nyt puhumattakaan. Nopeasti vintit olivat kunnossa.

Piirityksen jälkeen Tallinnan tiilikatot olivat reikiä täynnä, mutta tulipaloilta oli säästytty. Kaupunkilaisiakaan ei kuollut koteihinsa. Tallinnan kauppiastaloissa oli monta kerrosta, ylimmät olivat varastoina ja vain katutasossa asuttiin. Isotkaan tavalliset tykinkuulat eivät pudonneet kaikkien kerrosten läpi. Vain 20 tallinnalaista kuoli tykkien kuulista.

Piirityksen jälkeen tykinkuulat kerättiin ja se oli merkittävä omaisuus: rautaa, jonka Raati sitten myi kaupungin sepille.

Sata vuotta sotia vanhalla Liivinmaalla

Vanhan Liivinmaan muodostivat nykyiset Latvia ja Viro, vaikka tuon nimisiä valtioita ei keskiajalla ollutkaan. Etelässä oli Riian arkkihiippakunta, idässä Tarton hiippakunta ja lännessä Läänemaan ja saarten hiippakunta.

Hiippakuntien keskellä ja välissä oli Saksalaisen ritarikunnan Liivinmaan haaran valtio. Kaikki piispat olivat ruhtinaspiispoja. He olivat hiippakuntiensa maallisia ja henkisiä hallitsijoita. Saksalainen ritarikunta oli aatelisten munkkiritarien sotilasorganisaatio, joka taisteli pakanoita ja vääräuskoisia vastaan.

Aatelisperheessä vanhin pojista peri linnan ja arvonimen. Veljet saivat itse löytää paikkansa maailmassa. Kirkon virat olivat suosittuja: ruhtinaspiispat tulivat aatelissuvuista, mutta jos ei ollut lukumies, niin soturin ura munkkiritarina oli hyvä vaihtoehto.

Vanha Liivinmaa oli keskiajan loppupuolella Euroopan rauhallisimpia ja vauraimpia alueita. Hyvin varastointia kestävä riihikuivattu vilja ja purjeisiin tarvittu pellava olivat vientituotteita, joille oli Keski-Euroopassa kysyntää.

Uskonpuhdistus mursi Vanhan Liivinmaan perustan. Kirkolliset ja katoliset valtiot menettivät uskottavuutensa. Naapurit alkoivat katsella valtatyhjiötä ahnein silmin. Vanhasta Liivinmaasta alkoi taistelu, sotien sarja, joka kesti satakunta vuotta. Osallisina olivat Venäjä, Tanska, Puola ja Ruotsi. Lopulliseksi voittajaksi selviytyi Ruotsi, tuolloin jo Kustaa II Aadolfin johdolla.

Kuinka kaupunki valloitettiin?

Taidehistorijoitsijat sanovat, että Tallinnassa on tyylipuhtain 1400-luvun hansakaupungin Raatihuone. Kaikissa muissa hansakaupungeissa raatihuoneita uudistettiin 1500-luvulla, mutta ei Tallinnassa. Tallinnassa rahat käytettiin kaupungin muureihin.

Muurin piti olla tarpeeksi korkea, ettei sen yli päässyt noin vain kiipeämään. Muurin puolustusta vahvistettiin torneilla, joiden katot poistettiin sodan alkaessa. Tornien tasaisilla kattotasanteilla oli keskiajalla katapultit ja uuden ajan alussa, eli 1500-luvulla, tykit.

Tallinnassa muurin etupuolella oli vallihauta ja vallihaudan ja muurin välissä penger, jonka päällä oli hirsivarustus. Hirsivarustuksen idea oli siinä, että piirittäjä ei pystynyt maanpinnan tasolta ampumaan tykillä kaupungin muureja.

Periaatteessa kaupunki vallattiin murtamalla sen muuri ja hyökkäämällä aukosta kaupunkiin. Tykeillä pyrittiin ampumaan muurin yhteen kohtaan, jotta osumien aiheuttama tärinä sorruttaisi muurin, kuten vanhanaikaisen muurinmurtajan iskut. Muuri oli usein helpompi murtaa kuin portti, sillä portit olivat vahvasti linnoitetut.

Kaupunki yritettiin myös sytyttää palamaan: kun puolustajien piti sammuttaa suurpaloa, oli muureilla vähemmän väkeä.

Varmin tapa oli kuitenkin nälkä. Kaupunki piiritettiin ja sitten vain odotettiin, että kaupungista loppuu ruoka. Oikeastaan se oli yhdenlaista kilpajuoksua. Piirittäjät ryöstivät ruokansa ympäröivältä maaseudulta ja jos piiritysarmeija oli suuri, niin ryöstettävissä oleva ruoka loppui ja piiritys piti keskeyttää.

Tallinnan kaupunginmuseossa on nähtävänä vuoden 1825 Tallinnaa esittelevä pienoismalli, josta on helppo hahmottaa myös muurien sijainti.

Tallinnan piiritykset

Tanskan kuninkaan veli, protestantti mutta Läänemaan ja saaren hiippakunnan katolinen piispa ja ruhtinas, Venäjän tsaarin Liivinmaan kuninkaaksi nimittämä Magnus koetti onneaan 1570.

Magnuksen vasalleista ja palkkasotureista koottu armeija sai vahvistuksekseen vielä venäläisiä osastoja, kun se elokuussa 1570 aloitti Tallinnan piirityksen. Yksi harvoista taisteluista käytiin, kun Magnuksen joukot ensin valloittivat Jaanin hospitaalin ja kaupungin joukot valloittivat sen takasin (rauniot on kaivettu esiin Tallinnassa Rävala puisteellä Stockmannin lähellä).

Magnuksen vasalliväki oli ritareita eikä ratsumiehillä paljon kaupunkia valloiteta, niinpä siis piiritettiin. Koplista yritettiin estää laivojen pääsy Tallinnan satamaan, mutta merenkulku jatkui jäiden tuloon asti. Tammikuun rekikeleillä saatiin lopulta vedettyä Tallinnaan raskaita piiritystykkejä ja oikea piiritys pääsi alkamaan.

Piirityksen käsikirjoitukseen kuului, että puolustajat tekivät välillä uloshyökkäyksiä tykkiasemien ja tykkien tuhoamiseksi taisteltiin kaupungin edustalla, ei muureilla. Erityisen kova taistelu käytiin Viru-portin edustalla, jossa tallinnalaiset joukolla hyökkäsivät piirittäjien kimppuun.

Talven aikana sotatantereelle levisi kuitenkin tauti, joka tappoi niin piirittäjiä kuin tallinnalaisiakin. Tähän hiipui Magnuksen piiritys ja 16.3.1571 piirittäjät sytyttivät leirinsä palamaan ja lähtivät pois.

Toinen piiritys 1577 oli jo vakavampi. Siinä ei yritetty saada kaupunkia antautumaan, vaan yritettiin valloittaa kaupunki. Piiritys alkoi 22.1.1577 ja päättyi 13.3.1577. Piirittäjinä olivat venäläiset tsaari Iivana IV Julman käskystä.

Kansalliskirjaston mäelle eli Tõnismäelle rakennettiin useita tykkipattereita ja Tallinnan pommittaminen alkoi. Ammuttiin kaupungin suojana olevia torneja kuten Kiek in de Kök -tornia, mutta niitä ei saatu sortumaan. Ammuttiin myös sytytyskuulia kaupunkiin, mutta kaupunkia ei saatu palamaan. Kaupungin muuria ja sitä suojaavia torneja ei saatu hajalle ja kaupungin varusväki riitti hyvin ehjien muurien puolustamiseen.

Lopulta venäläiset luopuivat piirityksestä. Käytössä olevin keinoin Tallinnaa ei olisi saatu valloitetuksi. Kotimatkallaan venäläinen tataariratsuväki kävi polttamassa jäisen meren toisella puolella Helsinki-nimisen kylän, aivan kuten oli jo poltettu ja ryöstetty Piritan luostari.

Investoinnit muureihin Raatihuoneen kustannuksella osoittautui oikeaksi valinnaksi.