24.11.2024 | Historia

Menneisyyden muistumat

Teksti Antti Sarasmo
Kuvitus The Baltic Guiden arkisto/Hannu Lukkarinen

Otepään talviurheilukaupungin keskustassa oli suuri puistoalue, jossa oli neuvostosotilaiden hautausmaa. Sellainen sankarihautausmaa, jossa lepäsivät Otepään ”vapauttaneet” neuvostosankarit. Samanlaisia sotilashautausmaita on Virossa ollut vähän jokaisen suuremman taajaman keskustassa.

Otepäässä suuri hautausmaa herätti kummastusta sillä kukkulamaastoinen hiihtokaupunki ei ollut minkään suuren kulkureitin varressa. Viimeksi Otepäällä oli kunnolla taisteltu 1200-luvulla, kun saksalaiset ristiretkeläiset löivät pakanalliset virolaiset ja valtasivat maakunnan suurimman muinaislinnan. Toisen maailmansodan taistelut kiersivät Otepään vaikeakulkuisen alueen.

Lopulta asia päätettiin varmistaa ja hautausmaan laajuus tutkia. Alue tutkittiin maatutkalla ja huomattiin, ettei siellä ollut koskaan kaivettu yhtään mitään. Ei ollut hautoja, ei edes kenttähautauksen matalia monttuja, maa oli koskematonta.

Kuvitteellisen hautausmaan hautamuistomerkit poistettiin ja alue muuttui takaisin puistoksi. Aikanaan Otepään punainen kaupunginjohto oli ollut kunnianhimoinen ja tehnyt suuren sankarihautausmaan, saanut kiitosta ja kunniaa. Neuvostovuosina sinne sitten laskettiin kukkia ja seppeleitä, pidettiin puheita ja oltiin juhlavia. Ensimmäisinä vuosikymmeninä kuitenkin tiedettiin hyvin, että koko hautausmaa oli lavaste tai väärennös.

Kuvitteellista hautausmaata pidemmälle menee vainajien vaihto. Tänä vuonna on Saarenmaan Tehumardissa uudelleen haudattu vuoden 1944 sotilashautausmaan vainajia. Tehumardissa käytiin suuri taistelu, kun koukkaavat neuvostojoukot yrittävät katkaista perääntyvien saksalaisten tien. Taistelu oli verinen ja kaatuneet neuvostosoturit haudattiin kenttähautausmaalle, josta myöhemmin tehtiin sankarihautausmaa.

Sankarikalmisto oli sangen näyttävä. Varsinaisena muistomerkkinä oli patsas, joka esitti katkennutta miekkaa. Patsasta ympyröi haudat ja haudoilla oli vainajan nimellä varustettu hieno hautakivi.

Kun hautausmaata ruvettiin purkamaan ja vainajia siirtämään normaalille hautausmaalle yllätyttiin. Tehumardin kalmistosta tuli vastaan sairaalavaatteissa haudattuja vainajia eikä kenttähaudattuja sotilaita kuten asian olisi pitänyt olla. Ilmeisesti sankarihautoihin on haudattu sotasairaalassa kuolleita, ja kukaan ei tiedä missä taistelussa kaatuneiden joukkohauta on. Samoin on epäselvää, kenen nimi kussakin hautakivessä oli: keksitty, oikeasti sinne haudatun vai taistelussa kaatuneen, mutta muualle haudatun.

Näitä tapauksia on alkanut tulla esiin, sillä Viron puolustusministeriössä on nykyään erityinen osasto joka vainajia kunnioittavalla hienotunteisuudella purkaa punaisia näytöshautausmaita ja siirtää vainajat normaaleille hautausmaille.

Narvan tankki

Kaikki Virossa elävät venäläiset eivät koe itseään vironvenäläisiksi vaan rajan toisella puolella eläviksi tavallisiksi venäläisiksi. Viro on ottanut hyvin sallivan asenteen ihmisten erilaisia minäkuvia kohtaan, toisten käsityksiin ei ole paljoa puututtu. Suurimmat punamonumentit on toki purettu ja kaduille ympäri maata palautettu niiden alkuperäiset nimet, mutta pienempien asioiden on annettu olla.

Yksi näistä pienistä asioista on ollut Narvan tankki. Neuvostoliiton yleisin sotamuistomerkki oli korokkeelle ajettu T-34 (Suomessa tunnettiin nimellä ”Sotka”) ja sellainen oli Narvassakin. Se oli narvalaisille vain muistomerkki sodasta eikä sen olemassaolo ollut kenellekään ongelma.

Tilanne muuttui Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Narvan tankista tuli keväällä 2022 poliittinen ja sen juurelle tuotiin paljon kukkia ja kynttilöitä, joiden ilmeisenä viestinä oli tuki Venäjälle ja Venäjän armeijalle.

Sisäministeriö ilmoitti Narvan kaupungille, että muistomerkille on annettu uusi merkitys ja nyt se alkaa olla ongelma. Tankin siirtämistä vaadittiin vaikkapa Narvan linnan sisäpihalle, pois silmistä. Kaupunginvaltuusto perusti komitean miettimään asiaa, ilmeinen tarkoitus oli miettiä pitkään, mutta sisäministeriö ei odotellut antamaansa määräaikaa pitempää. Yhtenä kesäaamuna tankille tuli lavettiauto, nosturiauto ja poliiseja. Tankki vietiin Tallinnaan, Viron sotamuseon kalustohalliin.

Tankkikiista ei kuitenkaan tähän loppunut. Seuraavana (vuonna 2023) ”Voitonpäivänä” tankin paikka peittyi kukkiin. Sisäministeriö ilmoitti Narvan kaupungille pakkolunastavansa tankin entisen paikan. Syy oli aivan asiallinen, paikalle tuli rajavalvonnan kameratorni. Sen verran virolaisetkin olivat kuitenkin nokkiintuneet narvalaisten tankkikuvioista, että pakkolunastuksen hinnaksi ilmoitettiin 1940 euroa. (Vuonna 1940 Neuvostoliitto miehitti Viron ja lakkautti Viron tasavallan.)

Historian paluu

Kylmän sodan päätyttyä ja sosialismin romahdettua itsenäisyytensä palauttaneessa Virossa uskottiin, että historian väärentämisen aika oli ohi. Enää ei ollut pakko marssia lippulinnoissa sosialistisina juhlapäivinä eikä ylistää sosialismin voittokulkua.

Virossa uskottiin suuren ideologisen historian vastakkainasettelun ajan olevan ohi. Uskottiin, että syntyy yksi yhteinen historian kertomus Virosta ja siellä aikojen kuluessa asuneista, tietysti erilaisilla kansallisilla painotuksilla ja joskus suurillakin sävyeroilla. Venäjän hyökkäys Ukrainaan kuitenkin muutti ilmapiirin ja taistelu historiallisesta totuudesta alkoi jälleen.

Neuvostosotilaiden sankarikalmistot 1940-luvun lopulta ja vanhan sotamuistomerkin uusi merkitys 2022 ovat osa samaa tarinaa. ”Suuren isänmaallisen sodan” sankaritarinalla pyritään oikeuttamaan monia asioita, joita Viro kokee itselleen vaarallisiksi. Viron linja ”Suuren isänmaallisen sodan” muistamiseen onkin tiukka.

”Katkennut Suomen silta”

Muistaa voi kuitenkin niin monella tavalla ja hyvä esimerkki siitä on Maarjamäen monumentti.

Tallinnasta Piritalle mentäessä mäellä, merenrannalla, on keskeneräinen moottoritien silta, tai siltä monumentti näyttää. Kansan suussa neuvostovuosina se oli ”Katkennut Suomen silta”, virallisesti ”Niille, jotka taistelivat Viron vapauden puolesta”. Viron itsenäistyttyä nimeä pidettiin niin osuvana, että muistomerkki sai jäädä purkamatta. Monumentin vapaa Viro oli tietenkin neuvostotasavalta ja uusi merkitys oli luonnollisesti toinen. Myöhemmin muistomerkin läheisyyteen lisättiin käytävä, jonka mustissa seinissä on kommunismin virolaisten uhrien nimet.

Muistomerkin merkitys käännettiin päinvastaiseksi. Alun perin vuosien 1941–1944 saksalaisten sotilashautausmaan päälle rakennettu sosialismin voitokkuutta julistavasta muistomerkistä tuli virolaisten kärsimyksistä muistuttava paikka ja kohta, jossa oman kansan historiaa saattoi muistella.

Asiat ja paikat voivat saada, tai niille voidaan antaa toisenlainen merkitys. Tästä on nyt kyse Virossa, nyt taistellaan muistopaikkojen merkityksestä ja sanomasta. Historia on tullut takaisin ja menneisyyden muistumat ovat se asia, jonka varaan ihmiset rakentavat maailmankuvansa.