Tuoretta tietoa Virosta
14.3.2025 | Kulttuuri

Martin Pedanikin yksityisnäyttely kurkistaa kulissien taakse

Teksti Susanna Poikela

Kuvat Viron taideteollinen ja designmuseo, 
Mirjam Varik, Tõnu Tunnel

Martin Pedanikin yksityisnäyttely kurkistaa kulissien taakseGraafinen suunnittelija Martin Pedanik

 

Viron yhden kansainvälisesti tunnetuimman graafisen suunnittelijan Martin Pedanikin yksityisnäyttely avataan perjantaina 14. maaliskuuta Viron taideteollisessa museossa Tallinnassa. Näyttely kantaa nimeä Mees lava taga (suom. Mies lavan takana), ja se kertoo suunnittelijan kolme vuosikymmentä kestäneestä urasta ja mieleenpainuvimmista töistä.  

Näyttelyssä on esillä Pedanikin eri luoville aloille suunnittelemia painettuja materiaaleja, kuten julisteita, vedoksia, kirjoja, esitteitä, lentolehtisiä, vinyylikansia, sanomalehtiä ja paljon muuta. Ne on jaoteltu taiteen, arkkitehtuurin ja teatterin mukaan kolmeksi eri näyttelykokonaisuudeksi. Lisäksi näyttelyn teokset on ryhmitelty niiden muotokielen ja ”Kizoon” mukaan, mikä on usein toistuva geometrinen ja eri suuntiin kehittyvä hahmo Pedanikin töissä. 

”Yritän aina löytää teoksistani yleistä ja abstraktia. Tavoitteeni on luoda minimalistisilla keinoilla hyvää sommittelua”, kuvailee suunnittelija itse luomisprosessiaan.

 

Kuva NO99:n näytelmästä Ühtne Eesti suurkogu, 2010. Ohjaaja: Tiit Ojasoo, Ene-Liis Semper; näyttämön graafiset elementit: Martin Pedanik

 

Pedanik aloitti työt graafisen suunnittelun parissa 1990-luvun puolivälissä ja on teoksillaan monella tapaa luonut uusia siltoja eri luovien alojen välille. Näyttelyssä on esillä tilaustöitä Terra Nova Pressille, Louis Kahnin virolaisille projekteille, teatteri NO99:lle, Viron nykytaiteen keskukselle, Tallinnan taidehallin gallerialle, Viron taidemuseolle, musiikkitapahtumasarjalle Bashmenti, sanomalehti Sirpille, aikakauslehdille KUNST.ee ja Ehituskunst sekä lukuisille muille luoville yrityksille ja yhteisöille. 

Martin Pedanik (1974) on graafinen suunnittelija, joka valmistui graafikoksi Viron taideakatemiasta (EKA) vuonna 1997. Samana vuonna hän perusti suunnittelutoimiston Labor, joka toimii edelleen. Hän on tehnyt töitä teatteri NO99:n graafisena suunnittelijana koko sen toiminnan ajan vuosina 2005–2018. Pedanikin julisteita on ollut esillä paikallisissa ja kansainvälisissä ryhmänäyttelyissä. Vuonna 2006 hän sai kuvataiteen ja taideteollisuusrahaston vuosipalkinnon NO99 teatterimateriaalien graafisista ratkaisuista ja Bashmentin klubigrafiikasta. Vuonna 2008 New Yorkissa toimiva All About Jazz huomioi tunnustuksella Pedanikin kansisuunnittelun David Rothenbergin albumille Whale Music. 

Pedanikin julisteet on valittu useaan otteeseen Haapsalun graafisen suunnittelun festivaaleilla parhaiden joukkoon, ja vuonna 2019 Pedanik palkittiin Draama -teatterifestivaaleilla NO99 teatterille tehdystä julisteesta. 

Näyttely Mees lava taga on avoinna 1. kesäkuuta 2025 asti. Lue lisää näyttelystä Viron taideteollisen museon kotisivuilta

 

Viron Draamateatterin, Viron kansallisen sinfoniaorkesterin ja Eesti Kontsertin yhteistyöprojektin Macbethin juliste, 2023 

Juliste näyttelyyn Kahn. Saarlane, 2018

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
design grafiikka Martin Pedanik NO99 näyttelyt taidenäyttelyt Viron taideteollinen museo

16.6.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

22.3.–3.8. BANANA-näyttely, Flo Kasearu, Tallinna Flo Kasearun näyttely Kai taidekeskuksessa tarkastelee julkisen maan käyttöä ja sen vaikutuksia yhteisöön. … Lue lisää

15.6.2025 | Kulttuuri

Viron kesäpääkaupunki toivottaa kesän tervetulleeksi

Viron kesäpääkaupunki toivottaa kesän tervetulleeksi

Pärnussa kesän alku otetaan tänä vuonna vastaan entistäkin näyttävämmin. Kyseessä ei ole ainoastaan Viron lämpimimmän ja juhlavimman vuodenajan virallinen … Lue lisää

14.6.2025 | Henkilö

Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen Tarttoon

Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen Tarttoon

Mitkä ovat ne kulttuuripaikat, joissa viihdyt ja nautit olostasi? Ensimmäisenä nostaisin esiin olutravintola Münchenin, joka sijaitsee aivan Tarton yliopiston … Lue lisää

13.6.2025 | Kulttuuri

Satu Kalliokuusen Kannot -näyttely avautuu Muhussa

Satu Kalliokuusen Kannot -näyttely avautuu Muhussa

Mitä jos puut puhuisivat – tai tarkemmin, kannot? Suomalaisen kuvataiteilijan Satu Kalliokuusen uusi taidenäyttely Kannot avaa näkymän metsän syvään … Lue lisää

12.6.2025 | Kulttuuri

Italialainen kultakurkku hurmaa Tallinnassa

Italialainen kultakurkku hurmaa Tallinnassa

Italialainen laulaja sekä lauluntekijä Matteo Bocelli saapuu lokakuussa toista kertaa Tallinnaan osana Falling in Love World Tour 2025 -kiertuettaan. … Lue lisää

11.6.2025 | Kulttuuri

Brittiläinen kulttibändi konsertoi Noblessnerin Valimossa

Brittiläinen kulttibändi konsertoi Noblessnerin Valimossa

The Cult on yksi rockin legendoista. Vuonna 1983 Bradfordissa, Englannissa perustettu yhtye saavutti kaupallisen läpimurtonsa vain kaksi vuotta myöhemmin … Lue lisää

10.6.2025 | Kulttuuri

Komediaa Jeff Arcurin seurassa

Komediaa Jeff Arcurin seurassa

Et ehkä vielä tunne nimeä Jeff Arcuri, mutta jos arvostat hyvää stand up -komiikkaa, nimi on sinulle varmasti tuttu. … Lue lisää

10.6.2025 | Kulttuuri

Tuglas-seura suosittelee virolaista kulttuuria Suomessa

Tuglas-seura suosittelee virolaista kulttuuria Suomessa

SUOMENVIROLAISTEN JUHANNUSJUHLA lauantai 14.6. kello 17.00. Aurlahti, Rantapuisto 8, Lohja. Suomenvirolaisten perinteisessä juhannusjuhlassa esiintyvät Anne Veski, Terminaator, Shanon ja … Lue lisää