Tuoretta tietoa Virosta
20.12.2019 | Kauneus

Luonnonpuhdasta unisex-kosmetiikkaa – virolaisen Lumin tuotteet sopivat hyvin herkkäihoiselle

Luonnonpuhdasta unisex-kosmetiikkaa – virolaisen Lumin tuotteet sopivat hyvin herkkäihoiselleKosmetiikkasarja Lumin toinen perustaja Märt Miljan kertoo, että merkki panostaa ennen kaikkea verkkokauppaan, mutta tuotteita on myynnissä muun muassa kuvan Tallinnan Kaubamaja-tavaratalossa.

Lumin tuotteet palvelevat erityisesti ongelmaihoisia.

 

Virolainen kosmetiikkamerkki Lumi syntyi äidin huolesta. Merkin toisen perustajan, Helen Hirven, lapsella oli atooppinen iho ja Hirv alkoi etsiä voiteita, joilla hoitaa lapsen herkkää ihoa. Perustamisvaiheeseen tuli mukaan myös Lumin brändäyksestä ja markkinoinnista vastaava Märt Miljan, ja lopulta loppuvuonna 2013 markkinoille tulivat ensimmäiset Lumin tuotteet.

“Halusimme tehdä toimivia ja luonnonmukaisia tuotteita ja katsoa ihonhoitoa kokonaisvaltaisemmin. Ajattelemme, että olemme enemmän terveysbrändi kuin kauneudenhoitotuote”, Märt Miljan sanoo.

Lumin tuotevalikoimissa on kuusi ihonhoitosarjaa, joiden kaikkien voi sanoa sopivan kaikille. Esimerkiksi erillisiä naisten ja miesten tuotesarjoja ei ole. Toki tuotteiden käyttösuunnissa on eroa. Esimerkiksi Tundra-sarjan tuotteet on suunniteltu aknesta kärsivälle iholle.

Todella herkästä ihosta kärsivän kannattaa tutustua Bio-Kliinik-sarjan tuotteisiin, joilla on myös Viron allergialiiton suositus. Hajusteita välttelevälle ihmisille Lumin tuotteet voivatkin olla juuri oikea valinta, sillä vain paria tuotetta lukuun ottamatta Lumin kaikki tuotteet ovat hajusteettomia. Märt Miljan kuvailee tyypillistä Lumin tuotteen tuoksua heinän tuoksuksi.

Lähes kaikkien tuotteiden yhteinen nimittäjä on tuoksuttomuuden lisäksi hamppu. Kaikissa Lumin voidemaisissa tuotteissa on käytetty hamppuöljyä.

 

Tuotemerkin yksi suosituimpia tuotteita on Miljanin mukaan syväkosteuttava vartalovoide.

“Monet vanhemmat kirjoittavat meille, että se on paras voide lapsen atooppiselle iholle.” 

Lumin tuotteita on myynnissä verkkokaupan lisäksi muun muassa Kaubamaja-tavarataloissa, Tallinnan Stockmannilla ja I.L.U.-kosmetiikkamyymälöissä. 

 

Juttusarjassa esittelemme virolaisia kosmetiikkamerkkejä, joiden tuotteita matkailijan on helppo ostaa Virosta mukaan.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Mats Kangur

Lue lisää samasta aiheesta
helen hirv kauneutta virosta lumi cosmetics lumi voiteet luonnonkosmetiikka Luonnonpuhdasta kosmetiikkaa märt miljan virolainen kosmetiikka

28.11.2025 | Kauneus

Hennan tärppi: ”Koukutuin retriitistä!”

Hennan tärppi: ”Koukutuin retriitistä!”

Facebookissa suosittujen Tallinnatärpit ja Viro-tärpit -matkailuryhmien vetäjä Henna Mikkilä on arkensa puitteissa liikkuvainen ilopilleri, joka tykkää saunomisesta kuin hullu … Lue lisää

12.11.2025 | Kauneus

Viron parhaat kylpylät

Viron parhaat kylpylät

Kylvyissä rentoutumisen tapakulttuuri saapui Viroon 1800-luvun alussa, kun ensimmäiset virkistävää vettä ja merituulta tarjonneet eurooppalaistyyliset kylpylät perustettiin Tallinnan Kadriorgiin … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Kauneus

Italialaista luonnonkosmetiikkaa Roseriista

Mainos Italialaista luonnonkosmetiikkaa Roseriista

Vuonna 2012 Marge Vanatoa avasi luonnonkosmetiikkaa ja hyvinvointituotteita myyvän verkkokaupan Roserii. Alun perin pieneksi kaupaksi ajatellun myymälän valikoima alkoi … Lue lisää

14.8.2025 | Kauneus

Luonnonrauhaa ja kokonaisvaltaista hoitoa Kubijalla

Luonnonrauhaa ja kokonaisvaltaista hoitoa Kubijalla

Kubija Hotell & Loodusspaa sijaitsee rauhallisella paikalla mäntymetsän siimeksessä, aivan Kubijajärven rannalla. Kesäisin vieraat pääsevät suoraan hotellilta luontopoluille kävelylle … Lue lisää

7.2.2025 | Kauneus

Tallinnan vanhat yleiset saunat

Tallinnan vanhat yleiset saunat

Yleisten saunojen perinne on Tallinnassa vanha. Esittelyssä olevat kolme yleistä saunaa ovat kaikki yli 80 vuotta vanhoja. Tallinna … Lue lisää

28.1.2025 | Kauneus

Sauna on tärkeä

Sauna on tärkeä

Ensimmäiset kirjalliset merkinnät virolaisista saunoista ovat peräisin jo 1300-luvulta. Mutta sauna on Virossa varmasti ollut olemassa jo aiemminkin. Sauna … Lue lisää

21.11.2024 | Kauneus

camera icon6
Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Suomalaiset voivat käyttää EU-maissa julkisen terveydenhuollon palveluita samoin kuin kotimaassakin. Asiointia helpottaa eurooppalainen sairaanhoitokortti. Se on hyvä pitää matkalla … Lue lisää

16.10.2024 | Kauneus

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityn uudessa 7-kerroksisessa Von Baerin nimisessä terveyskeskuksessa Tallinnassa aloittaa työt melkein 250 ammattilaista, jotka laajentavat huomattavasti alueella tarjottavien … Lue lisää