Tuoretta tietoa Virosta
8.6.2011 | Vapaa-aika

Lomailua maaseudun rauhassa

Lomailua maaseudun rauhassa

Pärnumaan rantamaisemiin keskittyvä matkailureitti on nimeltään Romanttinen rantatie.

Pärnun maakunnalla on rantaviivaa liki 250 kilometriä. Maisemille ovat ominaisia hiekkarannat, merenlahdet, männiköt ja rantaniityt.

Pärnusta voi tehdä päiväretkiä jokaiseen ilmansuuntaan. Halutessaan retkelle voi jäädä myös yöksi, sillä majoitusta tarjoavia yrityksiä on runsaasti ympäri maakuntaa.

Päämääräksi voi ottaa esimerkiksi etelässä sijaitsevan Kablin kylän, jossa on hyvä uimaranta ja kiinnostava merimuseo. Paikallinen leipomo on tunnettu tuotteistaan. Kablissa on myös RMK:n luontokeskus, jossa voi paistaa nuotiopaikalla makkaraa ja patikoida luontopolulla.

Hyviä uimarantoja löytyy eri puolilta maakuntaa. Esimerkiksi Varblassa sijaitseva Matsin ranta on yksi Viron kauneimmista. Reilun kymmenen kilometrin päässä Pärnusta sijaitseva Audrun Valgerand sopii niille, jotka kaipaavat rauhallista ja luonnonläheistä rantaa. Alueella on myös kahvila, näkötorni ja seikkailupuisto.

Tõstamaan kunnan alueella on nähtävää niin luonnosta kuin historiastakin kiinnostuneille. Tõstamaan kartano on maakunnan komeimpia. Munalaidun satamasta pääsee laivalla Manijan ja Kihnun saarille.

Pyöräretken voi suunnata vaikkapa Pärnun koillispuolelle Torin kylään, joka tunnetaan hevosistaan ja hiekkakiviluolasta. Parhaat melontavedet löytyvät Soomaan kansallispuistosta, jossa toimii useita kanoottiretkiä järjestäviä yrityksiä.

Kesän aikana järjestetään maakunnassa tapahtumia markkinoista musiikkifestivaaleihin. Kihnun merijuhlia vietetään 8.—10.7. ja 16.7. järjestetään Koongan Mihklin kylässä perinteiset Mihklin markkinat. Pärnun lähellä Tahkurannan kunnassa on 20. elokuuta vuorossa Hapukurgifestival eli suolakurkkufestivaali, jossa kurkkujen lisäksi on tarjolla kalaherkkuja ja käsitöitä.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT ROMANTILINE RANNATEE

Lue lisää samasta aiheesta

30.7.2025 | Vapaa-aika

Täydellinen viikonloppu Kloogarannassa

Täydellinen viikonloppu Kloogarannassa

Kloogaranna on pieni rannikkoalue noin 45 minuutin ajo- tai junamatkan päässä Tallinnasta länteen. Aluetta ympäröivät koskemattomat mäntymetsät ja mustikkamaat. … Lue lisää

30.7.2025 | Vapaa-aika

Perheseikkailu Itä-Virossa tuo hymyn huulille!

Perheseikkailu Itä-Virossa tuo hymyn huulille!

Lapsiperhematkaajat tietävät, että onnistunut kesäreissu on yhdistelmä suunnittelua, asioiden sujuvuutta ja matkakohteesta koko perheelle löytyvää mieleistä tekemistä. Ohessa vinkkejä … Lue lisää

29.7.2025 | Vapaa-aika

camera icon5
Nakuna Tallinnassa

Nakuna Tallinnassa

Kävelen kaikessa rauhassa koirieni kanssa Paljassaaren ulkoilualueen upouusia pitkospuita. Ne ovat niin leveät ja tukevat, että niillä pystyy kulkemaan … Lue lisää

29.7.2025 | Vapaa-aika

Kuressaare – Viron pieni suuri kesäkaupunki

Kuressaare – Viron pieni suuri kesäkaupunki

Saarenmaan ”pääkaupunki” Kuressaare on pienestä koostaan huolimatta erityisesti kesäaikaan eläväinen kaupunki, joka tuntuu kokoaan isommalta. Se sopii hyvin heille, … Lue lisää

17.7.2025 | Ravintolat

Kun veri vetää viihteelle Pärnussa

Kun veri vetää viihteelle Pärnussa

Pärnu kutsuu viihtymään vuodenajasta riippumatta, ja mitäpä sitä salaamaan – toisinaan menojalkaa alkaa vipattaa kylpylä- tai rantapäivän ja kylmien … Lue lisää

14.7.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tähtihetkiä Tähtikaraokessa

Mainos Tähtihetkiä Tähtikaraokessa

Viru-kadun varrelta löytyy yksi Tallinnan parhaista karaokebaareista, Tähtikaraoke, jossa laulaminen ei katso ammattia tai sävelkorvaa. Riittää, että uskallat tarttua … Lue lisää

14.7.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Oktoberfest Tallinnassa

Mainos Oktoberfest Tallinnassa

Jo yli kahdensadan vuoden ajan Oktoberfest on juhlistanut baijerilaista kulttuuria. Alun perin kuninkaallisen avioliiton kunniaksi järjestetty tapahtuma on sittemmin … Lue lisää

14.7.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Karaokebaari Stadi tuli Tallinnaan

Mainos Karaokebaari Stadi tuli Tallinnaan

Tallinnan vanhankaupungin sydämeen avautui toukokuussa uusi Stadi-karaokebaari. Baarin vetäjinä ovat pitkän linjan ravintola- ja karaokeammattilaiset Tiit Lõhmus, Kadri Lõhmus … Lue lisää