5.10.2017 | Kulttuuri
Lokakuu on jazzkuu
Terry Bozzion
rumpusetti näkyy ja kuuluu.
Sügisjazz-konsertit tuovat Tallinnaan legendoja ja nuoria lahjakkuuksia.
Kun syyspimeys puskee päälle, voi lähteä virkistämään mieltään Tallinnan Syysjazz-festivaalin (Sügisjazz) konsertteihin.
Lokakuun 4. ja 5. päivä Tallinnan jazz-klubi Jasmissa esiintyvät virolainen Andre Maaker ja yhdysvaltalainen Ian Ethan Case. Case soittaa 18-kielistä kaksikaulaista kitaraa ja Maakler 14-kielistä kaksikaulaista sekä cajon-rumpua.
Ranskalaiskitaristi Marc Ducret esiintyy lokakuun 12. päivä Philly Joe’s jazz-klubilla. 60-vuotisjuhlavuottaan viettävä improvisaatiomestari tuo kuulijoille tuoreen soolo-ohjelmistonsa.
Taidemuseo Kumun auditoriossa lavalle astuu lokakuun 15. päivä virolainen Elletuse-yhtye. Vuonna 2006 perustettu Elletuse haluaa musiikissaan yhdistää kansanlaulut nykyaikaiseen äänimaailmaan,
jazziin ja maailmanrytmeihin.
Nuori lahjakkuus Elina Hokkanen yhtyeineen tulee yleisön eteen 21. lokakuuta Kumun auditoriossa. Viron musiikki- ja teatterikorkeakoulussa opiskeleva jazz-muusikko herätti positiivista huomiota jo keväällä järjestetyllä Jazzkaar-festivaalilla.
Jos Trump-uutiset kyllästyttävät, voi niiden sijaan keskittyä Trump Conception -nimiseen virolaiseen groove-orkesteriin, jonka perustaja on basisti Janno Trump. Yhtyeen perustaja voitti tänä vuonna Viron nuoren jazz-lahjakkuuden palkinnon. Trump Conception konsertoi Kumun auditoriossa.
Syysjazzin päättää marraskuun 3. päivä rumpali Terry Bozzio. Miehen soittimena on maailman suurin rumpu- ja lyömäsoitinkokonaisuus.
Mistä löytää?
Sügisjazz, 3.11. saakka, eri puolilla Tallinnaa.
Teksti Silja Hurskainen, kuva André Ozga
Lue lisää samasta aiheesta
jazz
jazzkaar
kitaristi
rummut
22.6.2025 | Kulttuuri
Mika Vesalahden viiden näyttelyn kokonaisuus tuo esiin kahdeksan vuoden maalaustyön
Kuvataiteilija Mika Vesalahti esittelee kahdeksan vuoden aikana syntyneiden maalaussarjojensa keskeisiä teoksia viiden näyttelyn kokonaisuudessa, joka käynnistyi lokakuussa 2024 Espoon … Lue lisää
21.6.2025 | Kulttuuri
Laulu- ja tanssijuhlan soihtu saapuu Tallinnaan
Vuodesta 1869 alkaen Laulu- ja tanssijuhla on ollut virolaisen kulttuurin, historian ja identiteetin huipentuma. Ensimmäinen laulujuhla pidettiin Tartossa. Viiden … Lue lisää
20.6.2025 | Kulttuuri
The Baltic Guide toivottaa hyvää Suomen juhannusta!
20.6.2025 | Kulttuuri
Narvan päivät juhlistaa Viron itäisintä kaupunkia
Narva on vuonna 1345 perustettu virolainen kaupunki, jonka historia on kiistatta ollut värikäs, ellei jopa traaginen. Nykyään kaupungin historiaa … Lue lisää
19.6.2025 | Kulttuuri
Laulun, tanssin ja virolaisuuden juhla
Kilpailu esiintymään pääsystä on kovaa. Yleisökään ei välty paineelta, sillä liput sunnuntain kuorojuhlaan saatetaan myydä loppuun jo ennen tapahtumaviikkoa. … Lue lisää
18.6.2025 | Kulttuuri
Juhli juhannusta Viron ulkoilmamuseossa
Tämän vuoden juhannusjuhlan eli jaanipäevin teemana Viron ulkomuseossa Tallinnan Rocca al Maren alueella on ”Kun kyläläiset kokoontuivat yhteen”. Kaikki, … Lue lisää
18.6.2025 | Kulttuuri
Raplassa järjestetään kirkkomusiikin festivaali
Yksi Viron vanhimmista musiikkitapahtumista, Raplan kirkkomusiikkifestivaali, järjestetään jälleen 10.–27. heinäkuuta Raplassa. Festivaalin 33. vuosikerta kokoaa kansainvälisesti tunnettuja muusikoita ja … Lue lisää
17.6.2025 | Kulttuuri
Virolais-suomalainen Cosmic Cowboyz julkaisi ensisinglen
Virolais-suomalainen rock-yhtye Cosmic Cowboyz on julkaissut debyyttisinglensä Kino. Singlelle julkaistiin myös musiikkivideo. Yhtye tähtää live-esiintymisiin jo loppukesästä. Bändin laulajana … Lue lisää