Tuoretta tietoa Virosta
24.8.2018 | Kulttuuri

Verkkouutinen Kuolemantanssi-maalaus näkyy nyt kirkkaammin – Tallinnan Nigulisten kirkossa avattiin uudistettu näyttely

Kuolemantanssi-maalaus näkyy nyt kirkkaammin – Tallinnan Nigulisten kirkossa avattiin uudistettu näyttelyKuolemantanssi-maalaus on yksi Tallinnan ja koko Viron merkittävimmistä taideaarteista.

Tallinnan vanhankaupungin Nigulisten kirkossa säilytettävä maalaus Kuolemantanssi (Surmatants) on tunnetuin ja arvokkain keskiaikainen taideteos Virossa.

Tällä viikolla tämä Bernt Notken 1400-luvun lopulla maalaama työ otettiin esille uudistuneessa pysyvässä näyttelyssä kirkon Antoniuksen kappelissa.

Seitsemän ja puolen metrin pituista maalausta suojaa nyt erikoistilauksella tehty museolasi, jonka ansiosta vierailija voi nähdä ainutlaatuisen työn entistä paremmin.

Kuolemantanssi-maalaus on alkujaan ollut luultavasti 30 metrin pituinen. Työssä näkyy yhteensä 13 hahmoa. Kuvien alla on alasaksankielinen teksti, jossa kuolema ja maalauksen hahmot keskustelevat.

 

Mistä löytää? 
Nigulisten kirkko (Nigulisten museo), Niguliste 3, Tallinna. Avoinna syyskuun loppuun ti–su klo 10–17. Lokakuusta eteenpäin avoinna ke–su klo 10–17.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Stanislav Stepaško

Lue lisää samasta aiheesta
bernt notke keskiaika kuolemantanssi niguliste Nigulisten kirkko nigulisten museo pysyvä näyttely uusi näyttely

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää