Kovaonninen Tartto
Kuten ihmistenkin, ovat myös kaupunkien kohtalot erilaisia. Toisia tuntuu onni ikuisesti suosivan, toisia koetellaan. Tartto on sellainen kaupunki, jota kohtalo on kolhinut.
Tartto lienee historiallisesti Viron kovaonnisin kaupunki. Ilman omaa syytään se on ryöstetty, poltettu ja tuhottu monta kertaa. Aina se on kuitenkin noussut raunioista ja pysynyt tarmokkaana virolaiskaupunkina.
Loistava sijainti
Tartto syntyi kulkureitin varrelle. Kulkureitti oli Emäjoki, joka virtasi Viljandin järvestä Peipsijärveen. Viljandin järvestä pääsi myös Pärnujoelle ja sitä kautta Itämerelle. Aikana, jolloin tiet olivat polkuja, tavaroita saattoi kantaa, käyttää kuormahevosta ja talvella rekeä tai sitten kuljettaa soutuveneellä. Soutuveneellä kulki helposti usean hevosen kuorma, kantokuormista puhumattakaan. Muistetaan vaikka Oulujoen tervaveneet 1800-luvulla: siellä soutuveneillä kuljetettiin valtava määrä tavaraa.
Jotain samanlaista tapahtui Emäjoella. Erikokoisia veneitä kulki kumpaankin suuntaa, ylävirtaan sauvomalla, alavirtaan soutamalla. Tavaraa liikkui tärkeällä reitillä ainakin tuhat vuotta. Jossain vaiheessa maan kohoaminen saavutti pisteen, jossa vesireitti Viljandin kohdalla katkesi ja Emäjoen merkitys kauppareittinä päättyi.
Emäjoen varrella oli yhdessä kohdassa suuri mäki, Toomemägi, ja mäelle luonnollisesti syntyi asutusta ja muinaislinna. Varhaisella viikinkikaudella eli 700-luvulla Tartto oli jo merkittävä paikka.
Kiovan Venäjä levitti valtaansa 1000-luvulla Mustaanmereen laskevien jokien yläjuoksulle ja jostain vesireittien takaa löytyi myös Tartto. Kiovan suuriruhtinaan Jaroslav Tarkan kerrotaan 1030 vallittaneen Tarton ja perustaneen sinne uuden linnoituksen. Tietenkään suuriruhtinas ei itse ollut paikalla, vaan Pihkovan vasallit hoitivat homman.
Tuohon aikaan Venäjällä ruhtinaat taistelivat keskenään ja niin Kiovan suuriruhtinaan linnoitus ja kauppapaikka ryöstettiin ja poltettiin 1061, 1134 ja 1191. Nämä olivat kolme ensimmäistä kirjattua Tarton hävitystä.
Hansakaupunki
Saksalaiset ristiretkeläiset valloittivat pakanallisen Liivinmaan 1220-luvulla. Ugandin vahvan muinaismaakunnan toinen keskuspaikka Otepään rinnalla oli Tartto. Ristisotien aikana ilmeisesti latvialaiset kävivät ryöstämässä ja polttamassa Tarton, sillä Lätin Henrikin kronikassa kerrotaan Tarton olleen 1212 hylätty, mutta jo 1220 Tarton linnoituksen ottivat sopimuksen perusteella haltuunsa saksalaiset. Virolaiset, nuo alamaisiksi kovin haluttomat, kapinoivat ja tappoivat saksalaisen varusväen 1223. Niinpä edessä oli jälleen Tarton piiritys 1224. Ensimmäinen yritys epäonnistui, mutta paremmin valmisteltu toinen yritys päättyi kaupungin valloitukseen.
Tartosta tehtiin hiippakunnan keskus ja Toomemäelle rakennettiin piispanlinna ja linnoitus 1234. Saksalaisen maailman mukaiset kaupunkioikeudet Tartolla oli ainakin jo 1262, sillä näistä löytyy silloin maininta. Luultavasti piispan hallintokeskus ja kauppapaikka oli kaupunki jo aikaisemmin.
Tartto oli hallinnollisesti piispan hiippakuntakaupunki, mutta samalla se oli vapaa kauppakaupunki ja Hansaliiton jäsen. Jossain piispanlinnan muureilla kulki hallintoraja aivan kuten se kulki Tallinnassa kaupungin ja Toompean mäellä valtaa pitävän ritarikunnan välissä.
Hansaliitto oli Saksan Itämeren rannikon kaupunkien perustama kauppaliitto, jossa suurimmillaan oli mukana 200 pohjoiseurooppalaista kauppakaupunkia. Tartto oli keskiajalla tärkeä kaupan solmukohta. Hansalla oli neljä ”konttoria”: Brugge, Lontoo, Bergen ja Novgorod. Nämä olivat Hansan tuonti- ja vientikaupan keskuksia.
Novgorodiin oli kaksi reittiä. Toisessa, Neva-joen suussa, siirrettiin kauppatavarat laivoista jokiveneisiin ja kuljettiin jokireittiä Novgorodiin. Tämä oli pääreitti. Tartosta pääsi myös vesiteitä Novgorodiin ja erityisesti talvisin rekikeleillä oli maareitti myös hyvin käyttökelpoinen. Hansalle elintärkeästä Novgorodin kaupasta osa siis kulki Tarton kautta. Tartossa asui saksalaisia, oli kauppiaita niin Lyypekistä kuin Danzigistakin, avioliittoja solmittiin suvuista ja kaupungeista toisiin, ihmiset ja ajatukset liikkuivat. Tartto oli osa saksalaista kulttuuripiiriä ja Tartto oli vauras.
Sotien vuodet
Liivinmaan sodat kestivät Tarton kohdalla 150 vuotta (1558–1708). Nyky-Suomen mittakaavassa vuodesta 1867 tähän päivään. Tartto vaihtoi omistajaa kahdeksan kertaa ja näistä kaksi kertaa se siirtyi uudelle hallitsijalle rauhanomaisesti. Tarton muurien sisäpuolella taisteltiin seitsemän kertaa ja tarttolaiset vietiin pakkosiirtolaisuuteen viisi kertaa. Toki useissa tapauksissa asukkaiden annettiin muutaman vuoden kuluttua palata kotikaupunkiinsa.
Kaupunkia piiritettäessä kaupungille annettiin mahdollisuus antautua ja maksaa raskas pakkovero ja säästyä ryöstöltä. Jos tämä ei sopinut, niin kaupunki piiritettiin. Jossain vaiheessa tehtiin väkirynnäkkö ja jos se onnistui, kaupunki valloitettiin. Palkkasoturien bonus oli tavallisesti kolmen päivän vapaa ryöstöoikeus. Vasta näiden päivien jälkeen valloitettuun kaupunkiin palautettiin laki ja järjestys.
Ruhtinaspiispojen ja Saksalaisen Ritarikunnan hallitsema Liivinmaa oli 1500-luvulle tultaessa selvinnyt maailman mullistuksista syrjäisen asemansa ansiosta. Sitten alkoivat Venäjä, Ruotsi ja Puola kiinnostua vauraasta ja sotilaallisesti heikosta Liivinmaasta. Alkoi sotien aika, joka tuhosi kaiken sen loiston ja vaurauden, jota keskiaikana Liivinmaalle oli kertynyt. Muun muassa vain kolme Viron noin 200 keskiaikaisesta linnasta säilyi näissä sodissa.
Viimeinen näytös
Keisarillinen yliopistokaupunki hiljalleen kasvoi ja vaurastui 1700- ja 1800-luvuilla. Kauppavirrat kulkivat nyt muita reittejä. Tartto oli taloudellisesti ainoastaan sitä ympäröivän maaseudun keskus, mutta henkisesti Viron sivistyksen keskus. Tartossa perustettiin kansallismieliset opiskelijayhdistykset, Viron oppineiden seura, pidettiin ensimmäiset laulujuhlat ja paljon muuta. Tartto oli nyt ”Emäjoen Ateena”, virolaisuuden henkinen lipunkantaja.
Viron Vapaussodassa Tartto vallattiin niin äkillisesti, ettei kaupungissa ehditty oikeastaan lainkaan taistella. Toisin kävi toisessa maailmansodassa.
Vuonna 1941 etenevien saksalaisten tiedusteluosasto ilmestyi yllättäen Tarttoon. Kaupunkia hallussaan pitävät venäläiset joutuivat hetkelliseen sekasortoon ja vetäytyivät Emäjoen pohjoisrannalle. Saksalaisten koko hyökkäys Viroon pysähtyi muutamaksi viikoksi muun muassa huolto- ja ryhmitysongelmien vuoksi. Nämä päivät taisteltiin Tartosta. Venäläisten tykistö moukaroi kaupunkia pohjoisrannalta armottomasti, mutta yritykset ylittää Emäjoki onnistuttiin torjumaan. Puutalojen Tartto vaurioitui pahasti tykkitulessa ja tulipaloissa, mutta selvisi kaupunkina.
Vuonna 1944 Tartossa taisteltiin taas. Syyskuussa 1944 saksalaiset olivat vetäytymässä Virosta ja Peipsin ylittäneet venäläisjoukot pyrkivät motittamaan etelää kohti liikkuvat saksalaiset. Kohtaamistaistelu käytiin Tartossa. Saksalaiset eivät päässeet Emäjoelle asti. Taisteltiin Raadissa, nykyisen kansallismuseon alueella ja vanha museorakennus eli Raadin kartano tuhoutui näissä taisteluissa. Saksalaiset olisivat varmaan tuhonneet vihollisen hallussa ollutta kaupunkia enemmänkin, mutta koska siihen ei ollut sopivaa aseistusta, Tartto säästyi pahemmalta.
Kovaonninen mutta sitkeä Tartto on aina noussut uudestaan vaikeuksien jälkeen. Emäjoen Ateenassa onkin henkisesti jotain hyvin virolaista.
TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVA HANNU LUKKARINEN
Lue lisää samasta aiheestatarton historia
