Koillis-Viron museot kauhovat teollisesta ja vähän rikollisestakin historiasta aineksia matkailuun
Viron kaivosmuseossa Kohtla-Nõmmella pääsee tutustumiskierrokselle museossa aikanaan työskennelleiden miesten opastamana.
Viron kaivosmuseon opas Jüri Sala painaa nappia. Esihistorialliselta liskolta näyttävä ruosteinen olio herää eloon ja öljyliuske rämisee korviasärkevästi hihnalla. Tippukivien peittämissä hämärissä kaivoskäytävissä voi tutkailla sydämessään, millaista olisi ollut hankkia elantonsa täällä.
Kaivosmiehenä itsekin aikoinaan töitä paiskinut Sala tarinoi elämästä maan alla. Työ oli rankkaa, mutta neuvostoaikaan kaivoksissa työskennelleet saivat etuja, kuten moninkertaisen palkan, eläkkeen ja lomia. Toisin kuin alkuaikoina sata vuotta sitten, jolloin lapiotöihin otettiin myös naisia, ja tienesti oli surkea.
Palavakivi eli öljyliuske on ollut Viron teollinen ensiaskel ja energiahuollon perusta. Se toi harvaan asuttuun Koillis-Viroon työpaikkoja. Öljyliuskeen miinuspuolet sähkön lähteenä ovat kuitenkin olleet pitkään syystä ympäristöväen hampaissa, ja päästökiintiöt uhkaavat.
Kohtla-Nõmmen kaivokselle sentään keksittiin uusi käyttö museona. Aidun vedellä täyttynyt avolouhos on suosittu safari- ja vaelluskohde, ja Kiviõlin jätekasan päälle rakennettiin laskettelurinne ja seikkailupuisto. Kierrätystä sekin.
Tulevaisuuden ruskeaa kultaa
Kukrusesta Kohtla-Järvelle heinäkuussa muuttanut palavankiven museo esittelee öljyliusketeollisuuden perintöä, mutta luotaa myös mineraalin tulevaisuutta. Alunperin 1966 perustettu museo on ainoa laatuaan maailmassa.
Museoesineitä sen kokoelmissa on yli 30 000 ja taideteoksiakin yli 900. Niistä Viron taidemuseon kuraattorit keräsivät seinille 50 teoksen vaikuttavan teollisuusaiheisen näyttelyn. Taiteilijoiden joukossa on Viron ykköskaartia kuten Evald Okas, Olav Soans ja Ilmar Malin.
“Teollisuutta kuvaavaa taidetta ei näe juuri missään, ja tällaisessa mittakaavassa tuskin muualla kuin sosialistisen realismin museossa Moskovassa”, uskoo museonjohtaja Ainar Varinurm.
Varinurm esittelee maailman öljyliuskevarantoja seinän kokoiselta kartalta. Vitriinissä on mineraalinäytteitä Virosta, Yhdysvalloista, Syyriasta, Australiasta ja 12 muusta maasta. Ruskea paikallinen palavakivi erottuu muun maailman tummemmista kivistä. Öljyliuske onkin eri esiintymissä erilaista. Jokaisen myös vaatii oman teknologiansa hyödyntämiseen.
“Virolainen öljyliuske on koostumukseltaan kaikkein rikkainta. Kemistit ovat sanoneet, että virolaisesta öljyliuskeesta voi tehdä kaikkea paitsi konjakkia”, vitsailee Varinurm.
Ja on siitä tehtykin. Virossa palavaakiveä on louhittu noin sadan vuoden ajan. Alkuun öljyliuskeesta tislattiin liuskeöljyä, josta saatiin laivadieseliä ja bensiiniä.
Liuskeöljyä on käytetty myös pesu- ja säilytysaineissa ja kosmetiikassa. Museossa on esillä kymmenittäin tuotteita eri ajoilta. Nuuhkin antiseptista voidetta. Ätäkkä pikimäinen haju ei juuri houkuta. Mutta pääosin liusketta on kuitenkin poltettu sähköksi.
Myös Ainar Varinurm on sitä mieltä, ettei palavaakiveä kannata haaskata sähkön tuottamiseen. Onneksi liuskeöljyn jatkojalostus kiinnostaa jälleen.
“On palattu sadan vuoden taakse ja mietitään, mihin kaikkeen liuskeöljyä voisi käyttää.”
Paraikaa Virossa tutkitaan, miten jätetuhkaa voi yhdistää muovijätteeseen ja luoda seoksesta uusia tuotteita. Väläytelty on myös palavankiven ja muovin yhteispolttoa sähköksi. Energianlähteenä käytetään yhä enemmän sivutuotteena syntyvää liuskekaasua. Ehkä paljon parjattu palavakivi osoittautuu lopulta muuten maavaroiltaan köyhän Viron ruskeaksi kullaksi.
Purtsen pirtumuseo kerää paikallista perinnettä
Muutama vuosi sitten veljekset Hannes ja Heigo Prits löysivät kotoaan läkkipeltiastian, joka osoittautui pirtukanisteriksi. Vähitellen alkoi selvitä, että isoisä ja muutakin sukua oli ollut vahvasti mukana sadan vuoden takaisessa salakuljetusbisneksessä.
Veljekset alkoivat kehitellä laajempaa matkailullista ideaa pirtukaupan ympärille. He ostivat maita perintötilan ympäriltä ja kunnostivat Purtsen sataman. Viime vuonna viereen avattiin ravintola, jonka nimi on kuvaavasti Tulivee eli tuliliemi.
Tänä syksynä hotellin yhteyteen rakennettiin museo, jossa voi nähdä pirtukauppaan liittyneitä esineitä sekä audio- ja videomateriaalia. Valokuvia on saatu myös naapureilta, ja tarinoita piisaa.
“Keskeistä onkin tarinoiden kertominen. Tämä on show-museo, emme tee tiedettä”, sanoo Hannes Prits.
Viron kaivosmuseo, Jaama 100, Kohtla-Nõmme.
Palavankiven museo, Tuuslari 22, Kohtla-Järve.
Tuliveen salakuljetuskeskus, ravintola ja vierasvenesatama, Liimalan kylä, Lüganuse.
Teksti Arja Korhonen, kuvat Andrei Chertkov, Tulivee
Lue lisää samasta aiheestaainar varinurm evald okas ilmar malin Koillis-Viro olav soans pirtu viro salakuljetus museo salakuljetus viro
