2.7.2014 | Kulttuuri
Kiharaiset kielet

Viimeistään tämän vuoden aikana on Viljandin musiikkiakatemian entisten oppilaiden luoma Curly Strings tunkeutunut voimakkaasti maan soitetumpien orkesterien joukkoon. Viime vuoden kesällä ensimmäisen Maailm heliseb -videonsa julkaissut positiivisten nuorten ryhmä ponkaisi heti sen avulla soittolistojen kärkeen.
Single Kättemaks tuli ulos viime marraskuussa ja tänä keväänä julkaistu Kauges külaskappale vain lisäsivät orkesterin suosiota. Viimeisen säe, ”saada pruuniks teiseks juuniks (ruskettua kesäkuun toiseksi)”, on yksi lainatuimpia alkaneen kesän lauseita. Keväällä kauppoihin tullut Üle ilma -CD on ollut tätä kirjoitettaessa myyntilistan ykkösenä jo viisi viikkoa.
Kättemaks eli kosto kertoo petetyn tarinan. ”älä katso maahan, kaikki on kunnossa, tein sulle sen, minkä sinä minulle, kaikki on nyt okei”. Sanat ovat mestarisanoittaja Jaan Tätten käsialaa.
Orkesterin keskipisteenä on aina hymyilevä Eeva Talsi, joka on tuttu Viljandin festarivieraille. Mukana ovat Eevan mies Villu Talsi, Taaver Niller ja useista kokoonpanoista tuttu musiikin monitoimimies Jalmar Vabarna. Kaikki laulavat ja osallistuvat myös kappaleiden tekoon. Uuden levyn vahvuuksia onkin monipuolisuus. Sanoittajina ovat myös Kristiina Ehin, Aapo Ilves ja Jaan Tätte.
Curly Strings esiintyy Kaustisilla 7. ja 8. heinäkuuta. Virossa he ovat lavalla muun muassa Harku Folk -tapahtumassa 19.7. ja Käsmussa Viru Folkilla 8.8.
Positiivinen energialataus on taattu!
TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA CURLY STRINGS
Lue lisää samasta aiheesta
30.5.2025 | Kulttuuri
Islantilaisen kulttuurin virtauksissa – Kumu Courtyard Festival 2025
Kumun sisäpihan festivaali palaa toista kertaa ja juhlistaa tällä kertaa Islannin taidetta ja kulttuuria ohjelmallaan ”Icelandic Currents”. Suoraan suomennettuna … Lue lisää
30.5.2025 | Kulttuuri
DragonForce ja Around The Sun liittyvät Tallinn Rock Festivalin esiintyjiin – suomalaisartistit vahvasti mukana
Tallinn Rock Festival on julkistanut uusia esiintyjiä: brittiläinen power metal -yhtye DragonForce ja virolainen indie rock -bändi Around The … Lue lisää
29.5.2025 | Kulttuuri
Viikon kuluttua juhlitaan Tallinnan vanhaakaupunkia
Tallinnan Vanhankaupungin päivät juhlistavat kaupungin rikasta kulttuuriperintöä, jossa keskiaikainen ja moderni arkkitehtuuri kohtaavat. Tapahtuma korostaa myös yhteisöllisyyttä, josta nauttivat … Lue lisää
29.5.2025 | Historia
7
Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos
Tiesitkö, että reilut sata vuotta sitten Noblessnerin satama toimi tsaarinaikaisena sukellusvenetelakkana, jossa suurissa kalkkikivestä rakennetuissa tehdashalleissa valmistettiin aikansa huippumeritekniikkaa? … Lue lisää
28.5.2025 | Kulttuuri
Näe vilaus vuoden 1985 Tarttoa
Kaikki, jotka vierailevat Virossa ja erityisesti Tartossa, ihastuvat kaupungin arkkitehtuuriin, maisemiin, katuihin ja ennen kaikkea ihmisiin ja heidän kieleensä. … Lue lisää
28.5.2025 | Kulttuuri
7
Station Narvan lavalle nousevat Tommy Cash, nublu ja Efterklang
Narvassa 4.–7. syyskuuta järjestettävä musiikki- ja kaupunkifestivaali Station Narva julkaisi ensimmäiset esiintyjänsä. Lavalle nousevat muun muassa Tommy Cash, nublu, … Lue lisää
27.5.2025 | Kulttuuri
Imagine Dragons esiintyy Tallinnassa
Suosittu yhdysvaltalainen pop-rock-yhtye Imagine Dragons esiintyy ensimmäistä kertaa Virossa tiistaina 3. kesäkuuta Tallinnan Laululavalla. Vuonna 2008 Las Vegasissa perustettu … Lue lisää
27.5.2025 | Kulttuuri
Suuri maalauslauantai Kadriorgin palatsin puistossa
Lauantaina 31. toukokuuta järjestetään jälleen suosituksi tullut maalauslauantai. Tällä kertaa tapahtuma liittyy Kadriorgin taidemuseossa meneillä olevaan näyttelyyn Bernardo Strozzi. … Lue lisää