KEVÄÄN JUHLIA KESKIAJALLA
Pyhän Walburgin päivä oli myös apostoli Filippuksen ja Jaakob Alfeuksen pojan juhlapäivä. Katollisena aikana se oli luonnollisesti pyhäpäivä. Silloin alkoi kevät.
Hansakaupungissa sivistyneen maailman äärimmäisellä laidalla oli talvi varmasti vuodenajoista ankeimpia. Meri oli jäässä, laivat eivät kulkeneet ja yhteys muuhun maailmaan oli katkennut. Ympäröivä maaseutu aateliskartanoineen ei kaupunkiporvaria paljoa houkutellut ja lähimpään isoon hansakaupunkiin eli Riikaan oli hyvilläkin rekikeleillä usean päivän matka.
Sitten tuli kevät ja jäät lähtivät. Avoimen meren ulapoilta tulivat ensimmäiset laivat Itämeren eteläosan hansakaupungeista, ne toivat uutisia, kauppatavaraa ja matkalaisia. Tallinna heräsi, kaupankäynti alkoi, sillä talven rekikeleillä oli kaupungin viljamakasiinit ja kauppiastalojen vinttivarastot täytetty kauppaviljatynnyreillä. Viljakauppa oli Liivinmaan vaurauden perusta, riihikuivattu ruis säilyi ja meni hyvällä hinnalla kaupaksi Keski-Euroopan kaupungeissa.
Pääsiäinen ja pitkä paasto olivat takana, oli aika juhlistaa kevättä.
Toukokuun kreivi
Eurooppalainen tapa oli pyhän Filippuksen päivänä ratsastaa ulos kaupungista ”kevättä tuomaan”. Vapaapäivä 1.5. käytettiin luontoretkeen ja kotiin tuotiin tuoreita lehväksiä ja kevään kukkia. Nyt pitää muistaa, että keskiajalla tämä tapa oli syntynyt vähän lämpimimmissä maissa, joissa toukokuun alussa kasvukausi oli jo hyvässä vauhdissa. Pohjoisessa Tallinnassa pääpaino taisi olla siinä luontoretken puolella, ja eväissä.
Tallinnassakin ratsasti vakaa herrajoukko ulos kaupungista ja varmaankin nauttivat asiaankuuluvat eväät ja ruokajuomat. Joukkoon kuului raatiherroja, Suurkillan oltermanni ja muita merkkihenkilöitä. Ulkona kokoustettiin ja valittiin uusi Toukokuun kreivi.
Toukokuun kreivi oli vuoden kestävä arvonimitys, joka oli sen verran arvostettu, että nimitystä kannatti tavoitella. Siitäkin huoimatta, että kreiviys tuli kalliiksi. Toukokuun kreivin ainoa virkavelvollisuus oli johtaa helluntain aikoihin pidettyä kevätparaatia ja maksaa sen jälkeen pidettävien kevätpitojen lasku. Useamman sadan hengen syömingit eivät olleet halpaa huvia ja Toukokuun kreiviksi valittiinkin vain varakkaita ja vakaita suurkauppiaita.
Nuorten miesten kauppakilta, Mustapäät, asettivat kreivin käyttöön kaksi aseenkantajaa, yhdenlaisen aatelissaattueen.
Paraati oli komea, ajatellaan vaikka Pikk-katua. Kadun molemmilla puolilla ja kaikissa ikkunoissa ihmiset katsomassa paraatia. Sitten satakunta ratsumiestä, kiltojen liput ja kaupungin viirit, puolentusinaa muusikkoa ratsain soittamassa kulkueelle sopivaa musiikkia. Kulkueen kunniapaikalla Toukokuun kreivi, jota kaikki hurraten tervehtivät. Juhlakulkueen jälkeen parempi väki kokoontui kiltatalolle, jossa toukokuun kreivi pani pöydän koreaksi.
Matkittiin aatelisten ja kuninkaiden juhlakulkueita ja juhlapitoja, nyt kuitenkin kunnioittaen eikä nauraen kuten Laskiaisen karnevaaliaikana. Toukokuun kreivin paraati näytti kaupungin mahtavuutta, syömingit sen vuoden kreivin varakkuutta. Uusi kauppavuosi oli alkanut.
Papukaijan ampuminen
Ajat olivat sellaiset, että kauppakaupungin kuin kauppakaupungin ympärillä olivat puolustusmuurit. Kaupunkitasavalta vastasi itse puolustuksestaan, Tallinnassa oli noin 50 vakituista Raadin sotilasta. Vana Toomas Raatihuoneen tuuliviirissä kuvaa yhtä sellaista. Levottomina aikoina Raadin sotilaiden määrää tietenkin nostettiin, mutta koskaan palkkasotureita ei ollut niin paljon, että yksin he olisivat voineet puolustaa kaupunkia. Hädän hetkellä kaupunkilaisten oli itse tartuttava aseisiin.
Kauppiaat ja käsityöläiset palvelijoineen ja kisälleineen miehittivät muurit ja palkatut ammattisotilaat johtivat puolustusta. Ainoa vähän koulutetumpi ryhmä oli Mustapäiden killan nuorukaiset, he harjoittelivat miekkailua ja ratsutaistelua. Taidot varmaan riittivät maantierosvojen lyömiseen ja vastaavaan miekanmittelyyn, mutta jos vastaan ratsasti ammattilainen, palkkasoturi tai ritari, tilanne oli toinen. Ylipäänsä siviilien sotilaallinen painovoima oli heikko aikana, jolloin sotiminen oli käsityötä ja ammattitaito ratkaisi. Jokainen voi kuvitella ottelevansa miekoin maajoukkuetason miekkailijan kanssa, lopputulos ei olisi lohdullinen.
Muurilta ampuminen oli toinen juttu. Ei tarvinnut olla huippukunnossa kuten ratsutaistelun ammattilaiset, riitti kun oli harjoitellut jousiammuntaa. Tallinnassa olikin määräys, että jokaisessa taloudessa piti olla jousi ja 100 nuolta.
Kaupungin henkinen selkäranka olivat killat. Oli kauppiaiden Suurkilta (noin 300 jäsentä) ja kauppiaiden poikain sekä kaupungissa esimerkiksi harjoitteluvuosiaan viettävien tulevien kauppiaiden Mustapäiden kilta. Käsityöläisten killat olivat hienompien käsitöiden tekijöiden Kanutin kilta ja muiden käsityöläisten Olavin kilta.
Killat ottivat vastuunsa kaupunkinsa puolustuksesta. Sekä kauppiaat, että käsityöläiset järjestivät joka vuosi ampumakilpailut. Kauppiaiden puolella kilpailuun saivat osallistua vain kauppiaat ja heidän poikansa, ja osanotto oli pakollista. Käsityöläisten puolella osaa saivat ottaa myös kisällit. Kumpikin sääty piti omat kilpailunsa ja omat pitonsa.
Juhlavassa kulkueessa marssi kerrallaan kaksi kiltaa kaupungin muurin ulkopuolelle. Ampumapaikka oli Meriportin Viru-hotellin puolella, jossakin sillä alueella. Varsinainen kilpailu käytiin Papukaijan pudottamisesta.
Maalia sanottiin papukaijaksi, vaikkapa tuskin Tallinnassa oltiin papukaijaa koskaan edes nähty, mutta kun etelämpänä Euroopassa kutsuttiin maalia niin, samoin sitten tehtiin Tallinnassakin. Papukaija oli kirkkaaksi maalattu puinen linnunkuva lipputangon nokassa. Lipputangon korkeus ja ampumaetäisyys asetettiin sellaisiksi, että vain hyvä ampuja hyvällä onnella pudotti papukaijan. Tässä harjoitettiin tärkeää taitoa, ampua maaliin joka oli eri korkeudella kuin ampuja ja johon oli vaikea tähdätä.
Edellisvuoden voittaja, eli kuningas, ampui ensin. Sitten kaikki muut ampuivat ensimmäisen nuolensa, jos tulosta ei tullut niin pidettiin uusi kierros, kunnes papukaijaan saatiin osuma.
Kilpailu päättyi ja palattiin juhlakulkueessa kaupunkiin. Voittaja oli uusi kuningas ja kantoi nutussaan hopeista jousta kuvaavaa korua ja kaulassaan hopeapikaria. Pikari oli kiertopalkinto, kolme perättäistä voittoa ja sen sai omakseen. Näin kävi keskiajan Tallinnassa ainoastaan kerran tai kaksi, sen verran vaativaa oli onnenkin puolesta Papukaijan ampuminen.
Voittajaa juhlittiin perusteellisesti
Juhlapidot olivat sitten kunnolliset. Noin 300 vierasta kohti oli 18 tynnyriä olutta, 7 lammasta, kinkkua, makkaroita, savustettua naudankieltä, leipiä, hunajaa ja mausteita. Ihan kunnolliset syömingit vihrein lehvin koristetussa kiltasalissa.
Jousiammuntakausi jatkui pääsiäisestä mikkelinpäivään, ja harjoittelu oli enemmän tai vähemmän pakollista. Ammuttiin sekä käsijousella, että jalkajousella. Kalliimpi jalkajousi oli sellainen herrasmiesten ase, jolla mahakkaampikin kauppaporvari saattoi täyttää velvollisuutensa kaupunkinsa täysivaltaisena kansalaisena. Normaalisti ammuttiin tavalliseen maalitauluun, mitä lähemmäksi keskustaa, sen parempi. Vetojakin varmaan lyötiin ja pieniä koitoksia pidettiin, aikakauden tapaan.
Molempia jousityyppejä tarvittiin kaupungin muuria puolustettaessa. Käsijousi on nopea ase, jolla voitiin ampua monta nuolta sinä aikana kun jalkajousella ammuttiin vain yksi. Käsijousi oli myös helppo ase, kohtuullisen ampumataidon sai kohtuullisella harjoittelulla, mutta käsijousen käyttö vaati voimaa. Jalkajousi puolestaan oli jo esineenä kallis, hidas virittää ja nuolet maksoivat paljon enemmän kuin käsijousen nuolet. Jalkajousi oli kuitenkin taitavissa käsissä todella tarkka, nuolen lävistysvoima oli suuri ja kantomatka pitkä. Paras ominaisuus piiritystilanteessa kuitenkin oli mahdollisuus odottaa laukaisuhetkeä viritetyllä jousella koko ajan tähdäten. Joskus sen hyökkääjän kilven oli heilahdettava…
Ampumakilpailut pidettiin perinteisesti helatorstain ja helluntain välisenä aikana. Kahdet suuret pidot olivat siis peräkkäin, ensin papukaijan ampuminen ja sitten muutaman päivän kuluttua Toukokuun kreivin juhlat. Kyllä se kevät sillä tavalla varmasti tuli.
TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVITUS HANNU LUKKARINEN
Lue lisää samasta aiheestaviron keskiaika
