Tuoretta tietoa Virosta
12.3.2025 | Vapaa-aika

Kesäkurssille Viroon – kieltä, kulttuuria ja taidetta alan ammattilaisten opissa

Teksti Susanna Poikela

Kuvat Pasi Hakala, Janne Komulainen, 
Klarika Sander-Komulainen

Kesäkurssille Viroon – kieltä, kulttuuria ja taidetta alan ammattilaisten opissa”Järjestämäni kesäkurssit ovat enemmän kuin oppimistapahtumia – ne ovat elämyksiä. Saarenmaan historiallinen ja luonnonkaunis ympäristö tekee oppimisesta kokonaisvaltaisen kokemuksen, jossa yhdistyvät uuden oppiminen, luovuus ja rentoutuminen”, kertoo Klarika Sander-Komulainen.

 

Kieltenopettaja ja yrittäjä Klarika Sander-Komulainen on jo 16 vuoden ajan vienyt suomalaisia Viroon oppimaan kieltä ja nauttimaan taide- ja kulttuurielämyksistä. Hänen yrityksensä järjestää kielikurssien lisäksi myös valokuvaus-, hyvinvointi-, taide- ja käsityökursseja, joissa opettajina toimivat Suomen tunnetuimmat ammattilaiset. Aikuisille suunnattujen kurssimatkojen lisäksi tarjolla on myös räätälöityjä leirikouluja koululaisille eri puolilla Viroa.

”Kesäkurssit Saarenmaalla ovat erityisen suosittuja, sillä ne yhdistävät oppimisen, kulttuurin ja matkailun”, Sander-Komulainen kertoo.

Suosituimpia kursseja ovat olleet valokuvauskurssit, jooga- ja hyvinvointikurssit sekä viron kielen kurssit. Esimerkiksi luontokuvaus-, katukuvaus- ja henkilökuvauskurssit houkuttelevat runsaasti osallistujia, ja Kuressaaren ainutlaatuinen ympäristö tarjoaa niille täydelliset puitteet, koska kaikki on kävelymatkan päässä.

Yksi kurssivalikoiman kohokohta oli Joe McNallyn kansainvälinen henkilövalokuvaustyöpaja, joka keräsi osallistujia ympäri maailmaa. Myös taide- ja käsityökurssit, kuten akvarellimaalauskurssit sekä keramiikka- ja kuvanveistotyöpajat, ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan.

 

Osallistujat voivat syventyä omaan harrastukseensa ja samalla tutustua virolaiseen kulttuuriin, historiaan ja yrittäjyyteen sekä saada uusia ystäviä muista kurssilaisista.

 

Tämän kesän kursseilla kouluttajina alan ammattilaiset

Tulevana kesänä järjestetään taideviikko Saarenmaalla. Mukana on Viron tunnetuin kuvanveistäjä Tauno Kangro, joka pitää työpajan kuvanveistosta. Samalla viikolla järjestetään myös keramiikkakurssi Sami Rinteen johdolla ja maalauskurssi Tero Annanollin opastuksella. Lisäksi joogakurssit, kuten saunajooga ja pilates, ovat tulleet vahvasti mukaan ohjelmaan. Tänä vuonna flowjoogan pitää Jore Marjaranta.

”Kursseilla osallistujat pääsevät tutustumaan Saarenmaan upeisiin maisemiin ja tunnetuimpiin paikkoihin. Valokuvauskurssilaisten ja sotahistoriaan keskittyvien matkojen yhteydessä olemme vierailleet esimerkiksi Kaalin kraatterilla, Pangan rantajyrkänteellä, Anglan tuulimyllymäellä ja Sõrven niemellä, sekä tehneet retkiä Muhun saarelle ja naapurisaarelle Hiidenmaalle. Ja perinteeksi tullut piknik Tuhkanan rannalla on kurssiviikkojen odotettu kohokohta”, Klarika Sander-Komulainen luettelee kurssilaisille tarjottuja elämyksiä. Kielikursseille osallistujat ovat myös saaneet laajan katsauksen Saarenmaan yrittäjyyteen yritysvierailujen kautta.

”Erityisen hienoa on, kun kurssilaiset innostuvat niin, että heille avautuu uusia urapolkuja. Esimerkiksi valokuvauskurssien osallistujista Pasi Hakala siirtyi harrastajasta ammattilaiseksi ja on nykyään yksi Suomen valokuvaajamestareista.”

 

Taidekurssilaiset pääsevät maalaamaan historian inspiroimiin maisemiin, ja valokuvauskurssilaiset oppivat vangitsemaan valoa ja tunnelmaa erilaisissa miljöissä.
Kielen oppiminen autenttisessa ympäristössä on mitä parhainta oppimista. Opiskelija on käytännössä koko viikon kielikylvyssä.

 

Kursseilla opitaan kieltä käytännössä ja sukelletaan sisälle rikkaaseen paikalliskulttuuriin

Sander-Komulaiselle on tärkeää, että kurssilaiset innostuvat viron kielestä ja kulttuurista, ja uskaltavat käyttää kieltä käytännössä. Mikäpä olisi parempi tilaisuus harjoittaa kieltä, kuin matkustaa sinne missä kieltä puhutaan.

”On tärkeää tehdä parhaansa opiskelijoiden motivaation kasvattamisen eteen ja että asiakkaat ovat tyytyväisiä tarjoamiini kurssipalveluihin. Kuten hyvin tiedämme, suomalaiset ilmaisevat tyytyväisyyttä jaloillaan. Tämän ilmaisun toteutumiseen ei pitäisi olla kenelläkään yrittäjällä varaa. Minulla on mahdollisuus näyttää kurssilaisilleni, kuinka kiinnostava kieli viro on ja miten monipuolinen, historiallisesti ja kulttuurillisesti rikas maa Viro on”, Sander-Komulainen luonnehtii ja kutsuu kaikki kesäkursseilleen Viroon!

 

Lisätietoa kursseista ja leirikouluista

Tarkemmin aikuisopiskelijoille suunnatuista kursseista voi lukea verkkosivuilta kurssille.com ja leirikoulutoiminnasta löytyy tietoa Leirikoulu Virossa –verkkosivuilta

 

6. ja 9. -luokkalaisille järjestettävät leirikoulut ovat elämys- ja kokemustapahtumia, joissa tutustutaan Viron historiaan käymällä linnoissa ja museoissa sekä tutustumalla lähiympäristöön.
Leirikouluista pyritään tekemään kiinnostavia: Lapsille on tarjolla esimerkiksi päivä seikkailupuistossa, hauskanpitoa kylpylässä, melontaretkiä, tutustumista virolaiseen ruokakulttuuriin ja elämänmenoon sekä paljon muuta.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
jooga kesäkurssit kesäkurssit Saarenmaalla kesäkurssit Virossa kielikurssille Viroon kielikurssit taidekurssit Tauno Kangro

2.12.2025 | Vapaa-aika

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää