Tuoretta tietoa Virosta
11.9.2017 | Kauneus

Kauneus on maksajan kukkarossa

Kauneus on maksajan kukkarossaJuhlameikin saa Virossa puolet Suomen hintoja edullisemmin.

Omaan kauneuteen voi aina panostaa. Virossa saa kauneushoitolassa rahoilleen reilusti enemmän vastinetta kuin Suomessa.

Kauneusala on teknistynyt viime vuosina kovaa tahtia ja erilaiset moderneilla laserlaitteilla tehtävät hoidot ovat arkipäivää kuten kauneuskirurgiakin.

Kuitenkin suuri enemmistö Viroon tulevista kauneuspalvelujen kuluttajista haluaa samoja peruspalveluja kuin aiemminkin, eli jalka- käsi- ja kasvohoitoja, hierontoja ja depilaatioita. Meikkaukset ja myös mesoterapia ovat nykyään turistienkin suosiossa.

Otimme selvää, millainen ero hintatasossa maiden välillä tänä päivänä on. Hintavertailuun on poimittu hintoja Helsingin ja Tallinnan keskihintaisista kauneushoitoloista. Pyrimme löytämään puitteiltaan mahdollisimman samankaltaisia hoitoloita ilman luksuslisää.

Molemmista kaupungeista löytyy paljon kalliimpia sekä edullisempia paikkoja ja paikallinen hintahajonta on suurta. Hintavertailusta selviää kuitenkin, että hoidot ovat Virossa keskimäärin 40–50 prosenttia edullisempia kuin Suomessa.

Screen Shot 2017-09-05 at 09.34.30

Sataman lähellä olevassa kauneudenhoitoalan koulussa kauneuspalvelut ovat hyvin edullisia.

Sataman lähellä olevassa kauneudenhoitoalan koulussa kauneuspalvelut ovat hyvin edullisia.

Vieläkin halvemmalla

Viron kauneudenhoitoalan koulun opetussalongissa tarjotaan tavallisille asiakkaille kauneuspalveluja oppilastyönä merkittävän edulliseen hintaan.

Peruskasvohoidon hinta vaihtelee työn tekevän oppilaan kokemustason mukaisesti 20 eurosta 30 euroon, kun tavallisessa kauneushoitolassa vastaavasta joutuu pulittamaan tuplasti enemmän.

Täydellisen jalkahoidon saa 26–35 eurolla ja käsihoitojen hinnat alkavat 15 eurosta. Opetussalongin palveluvalikoimaan kuuluvat niin parturipalvelut, meikkaus- ja kauneudenhoitopalvelut kuin erilaiset hieronnatkin. (25–45 euroa). 

 

Mistä löytää?

Eesti Iluteeninduse Erakool, Lootsi 10, Tallinna. 
iluteeninduskool.ee

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

Teksti Jukka Arponen, kuvat Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
Depilaatio Eesti Iluteeninduse Erakool hierontoja jalkahoitoja kauneushoitola kauneuskirurgia käsihoitoja Meikkaus

28.11.2025 | Kauneus

Hennan tärppi: ”Koukutuin retriitistä!”

Hennan tärppi: ”Koukutuin retriitistä!”

Facebookissa suosittujen Tallinnatärpit ja Viro-tärpit -matkailuryhmien vetäjä Henna Mikkilä on arkensa puitteissa liikkuvainen ilopilleri, joka tykkää saunomisesta kuin hullu … Lue lisää

12.11.2025 | Kauneus

Viron parhaat kylpylät

Viron parhaat kylpylät

Kylvyissä rentoutumisen tapakulttuuri saapui Viroon 1800-luvun alussa, kun ensimmäiset virkistävää vettä ja merituulta tarjonneet eurooppalaistyyliset kylpylät perustettiin Tallinnan Kadriorgiin … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Kauneus

Italialaista luonnonkosmetiikkaa Roseriista

Mainos Italialaista luonnonkosmetiikkaa Roseriista

Vuonna 2012 Marge Vanatoa avasi luonnonkosmetiikkaa ja hyvinvointituotteita myyvän verkkokaupan Roserii. Alun perin pieneksi kaupaksi ajatellun myymälän valikoima alkoi … Lue lisää

14.8.2025 | Kauneus

Luonnonrauhaa ja kokonaisvaltaista hoitoa Kubijalla

Luonnonrauhaa ja kokonaisvaltaista hoitoa Kubijalla

Kubija Hotell & Loodusspaa sijaitsee rauhallisella paikalla mäntymetsän siimeksessä, aivan Kubijajärven rannalla. Kesäisin vieraat pääsevät suoraan hotellilta luontopoluille kävelylle … Lue lisää

7.2.2025 | Kauneus

Tallinnan vanhat yleiset saunat

Tallinnan vanhat yleiset saunat

Yleisten saunojen perinne on Tallinnassa vanha. Esittelyssä olevat kolme yleistä saunaa ovat kaikki yli 80 vuotta vanhoja. Tallinna … Lue lisää

28.1.2025 | Kauneus

Sauna on tärkeä

Sauna on tärkeä

Ensimmäiset kirjalliset merkinnät virolaisista saunoista ovat peräisin jo 1300-luvulta. Mutta sauna on Virossa varmasti ollut olemassa jo aiemminkin. Sauna … Lue lisää

21.11.2024 | Kauneus

camera icon6
Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Suomalaiset voivat käyttää EU-maissa julkisen terveydenhuollon palveluita samoin kuin kotimaassakin. Asiointia helpottaa eurooppalainen sairaanhoitokortti. Se on hyvä pitää matkalla … Lue lisää

16.10.2024 | Kauneus

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityn uudessa 7-kerroksisessa Von Baerin nimisessä terveyskeskuksessa Tallinnassa aloittaa työt melkein 250 ammattilaista, jotka laajentavat huomattavasti alueella tarjottavien … Lue lisää