Kansanedustajien kongressi
Epäsuosion syy on suurelta osin virolaisten itsensä aiheuttama, niin monessa paikassa he ehtivät olla kiusaksi ja häiriöksi. Vuonna 1989 Moskovaan kokoontui uusi uljas Neuvostoliiton parlamentti, Kansanedustajien kongressi. Tuhannet kansanedustajat purkivat neuvostokansan paineita kertomalla epäkohdista. Virolaiset puolestaan kulkivat edustajien joukossa ja väittivät tietävänsä ratkaisuja.
Murrosvuosi 1989
Maailma kääntyi uudelle radalle vuonna 1989. Berliinin muuri murtui marraskuussa ja koko sosialistinen Itä-Eurooppa hajosi, Kiinassa oli mielenosoitus Taivaallisen rauhan aukiolla ja Neuvostoliitto veti viimeisetkin sotilaansa Afganistanista.
Virossakin tapahtui. Vuoden alussa 24.2. oli julistettu jälleen itsenäisyyspäiväksi ja Viron historia oli palautettu Tarton yliopiston oppiaineeksi. Uudelleen perustettiin muun muassa kielletty Viron partioliike ja viron kieli julistettiin viralliseksi kieleksi. Elokuussa 1989 oli sitten kuuluisa ”Baltian ketju”, ihmisketju Tallinnasta Vilnaan, muistuttamassa Molotov- Ribbentrop -sopimuksen salaisista lisäpöytäkirjoista.
Moskovan johdolle oli selvää, että ajat ovat muuttumassa ja vallan perusteluiksi ei enää riitä vain ideologia. Vuosikymmenet oli Neuvostoliiton johtajan arvonimeksi riittänyt kommunistisen puolueen pääsihteeri ja vallan laillisuuden takaamiseksi puoluekonferenssi.
Toki Neuvostoliitossa oli koko ajan olemassa normaalit valtiollisen rakenteen kulissit. Niin neuvostotasavalloissa kuin yleisliittolaisella tasolla olivat vaaleilla valittavat ”parlamentit”, korkeimmat neuvostot, ja niiden ”parlamentaarisessa valvonnassa” olevat hallitukset.
Vielä edellisenä, Laulavan vallankumouksen, kesänä, oltiin kokoonnuttu Laululavalle evästämään Neuvostoliiton kommunistisen puolueen XIX puoluekokoukseen matkaavia virolaismielisiä puoluekokousedustajia. Talven aikana tuli kuitenkin selväksi yli Neuvostoliiton, ettei puoluekokous enää riitä, vaan tarvitaan todellinen kansanedustuslaitos.
Kansanedustajien kongressi
Määrättiin valittavaksi kansanedustajien kongressi. Kansanedustajia piti olla 2 250. Heistä 750 piti valita vapaissa vaaleissa alueellisista vaalipiireistä, joissa kaikissa oli saman verran äänioikeutettuja. Seuraavat 750 valittiin kansallisalueellisen periaatteen mukaisesti. Neuvostotasavalta sai 32 paikkaa, autonominen neuvostotasavalta (esimerkiksi Karjala) 11, autonominen oblasti 5 ja autonominen alue yhden paikan. Sitten seuraavat 750 paikkaa valittiin ”yhteiskunnallisten järjestöjen” toimesta. Sata paikkaa jäsentenvälisiin saivat muun muassa kommunistinen puolue ja ammattiliitot, 75 paikkaa jaettavaksi saivat muun muassa Komsomol, sotaveteraanit ja erilaiset tieteelliset liitot. ”Yhteiskunnalliset järjestöt” eivät tietenkään äänestäneet kansanedustajiaan, vaan ne nimettiin järjestöjen omissa kokouksissa.
Järjestelmä oli monimutkainen, mutta sen piti taata, että vaikka osa kansanedustajista valittiinkin vapailla vaaleilla, oli kunnon kommunisteilla silti kokouksessa ehdoton enemmistö.
Kansanedustajien kongressi kokoontui vain istuntokausittain. Niitä ehdittiin pitää 25.5.1989– 5.9.1991 välisenä aikana viisi. Valtuudet kongressilla oli viideksi vuodeksi ja sen oli tarkoitus kokoontua kerran tai kaksi vuodessa muutamaksi viikoksi päättämään Neuvostoliiton asioista.
Kongressin ollessa lomalla parlamentarismin valtikkaa käytti kongressin keskuudesta valittu Korkein neuvosto jonne kuului 542 kansanedustajaa. Korkein neuvosto puolestaan oli kaksikamarinen parlamentti, jonka muodostivat Liittoneuvosto (271) ja Kansojen neuvosto (269), molemmat valittu eri periaatteiden mukaan.
Kirsikkana kakun päällä oli Neuvostoliiton presidentti, joka Amerikan malliin nimitti avukseen hallituksen. Erona Amerikan malliin oli hallituksen pääministeri. Yhdysvalloissahan presidentti henkilökohtaisesti johtaa hallituksen työskentelyä.
Kansanedustajien kongressi valitsi Neuvostoliiton ensimmäi-seksi presidentiksi Mihail Gorbatshovin.
Vapaat vaalit ja virolaiset Moskovassa
Ensimmäistä kertaa Neuvosto- Virossa saatiin äänestää vaaleissa, joissa oli enemmän ehdokkaita kuin valittavia edustajia. Ehdokasasettelukin oli ollut kutakuinkin vapaata. Vaali-innostus olikin suurta. Käytiin ihan oikeaa vaalitaistelua.
Vaalitaistelu oli tiukkaa, vaikka vaalikampanjan käymisen ammattitaito puuttui vielä kaikilta. Yleisin tapa oli pitää vaaliväittely ja niitä pidettiin vaalipiirin ehdokkaiden välillä vähän joka kyläkoulussa ja suuremmassa taajamassa. Vaalilauseita toki oli olemassa, mutta vaalimainonta oli vähäistä. Sitä ei kaivattukaan, sillä kansalaiset olivat hyvin kiinnostuneita ensimmäisestä mahdollisuudestaan saada valita jotain vaaleissa.
Kansanedustajan paikkoja oli Virossa jaossa 36. Yksi erityispiirre oli se, etteivät kilpailijat asettaneet ehdokkaitaan niihin vaalipiireihin, joissa Viron kommunistisen puolueen johtohenkilöt olivat ehdokkaina. Tämä oli virolaisten oma ajatus. Moskovassa tarvittiin myös paikallista puoluejohtoa ja Eestin kommunistisen puolueen pääsihteeri Vaino Väljas nautti suurta kansansuosiota.
Kansanedustajia Virosta lähti lopulta 48, joista 36 valittiin vaaleilla (26.3.) ja 14 sai paikkansa ”jäsentenvälisten” järjestökiintiöiden kautta. Vaalien suurin voittaja oli Viron kansanrintama, joka sai 14 edustajaa. Eestin kommunistinen puolue sai 13 (osa kiintiöpaikkoja), teollisuutta edustava Työkollektiivien liitto 7, Vihreä liike 3, venäläismielinen Interliike 7 ja kaksi katsoi itsensä puolueettomiksi.
Monimutkainen vaaliseula oli toiminut juuri niin hyvin kuin Moskovassa oltiin suunniteltu. Viron 48:sta edustajasta 42 oli kommunistisen puolueen jäseniä, vain 6 oli puolueetonta eli ei-jäseniä.
Moskovassa 48 kansallismielistä virolaista oli vähän 2 250 edustajan joukossa. Äänimäärä ei riittänyt mihinkään, joten oli parasta lobata, ja sitä virolaiset tekivät hämmentävän hyvällä ammattitaidolla ja menestyksellä. Kremlin kongressipalatsin käytävillä puhuivat virolaiset ratkaisuista, kun samaan aikaan salissa valitettiin epäkohdista.
Erityisen suuri merkitys oli virolaisten tekemillä selvityksillä talouden toiminnasta, tutkimuksista ympäristökysymyksissä ja kokemus poliittisista kansanliikkeistä (Viron kansanrintama). Virolaisia kuunneltiin ja tieto sekä uudet ajatukset levisivät. Uudet ajatukset puolestaan nakersivat neuvostojärjestelmän perusteita. Eivät virolaiset neuvostojärjestelmää kaataneet, vaikka parhaansa tekivät. Pääasiassa he jakoivat kongressipalatsin käytävillä parempia järjestelmänvastaisia työkaluja halukkaisiin käsiin.
Yhden merkittävän poliittisen voiton virolaiset saavuttivat. Kansanedustajien kongressi tunnusti Molotov-Ribbentrop -sopimuksen salaisten lisäpöytäkirjojen olemassaolon ja tuomitsi ne. Se oli arvokas poliittinen voitto.
TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVITUS HANNU LUKKARINEN
Lue lisää samasta aiheestaKansanedustajien kongressi Mihail Gorbatshov Murrosvuosi 1989
