Kalevipoeg

Virolaisten kansalliseepos on Kalevipoeg, Kalevin poika. Tarinaltaan se on hyvin erilainen kuin Kalevala, sillä se kertoo yhden muinaissankarin elämästä.

 

Kalevipoeg ei ole sankarina mikään tietäjä Väinämöinen, vaan eroaa kalevalaisista sankareista monella tavoin. Kalevipoeg on väkivahva, suuri soturi, muttei eturivin tietäjä tai älykkö. Hyvä vastine tämän päivän mytologiassa voisi olla Marvel-elokuvien Thor.

Mytologiathan eivät ole mitään muinaisuuden juttuja, vaan aina on ollut tarinoita ja tarinoiden sankareita. Joskus ne elivät kertovissa runoissa, nyt esimerkiksi peleissä ja elokuvissa. Kertova runo ei ollut aikoinaan taidemuoto taidemuodon vuoksi. Ennen kirjoitustaidon tuntemista täsmällinen muistaminen oli tärkeää. Runomitta rytmeineen, alku- ja loppusointuineen auttoi muistamaan.

Kalevalasta Kalevipoeg eroaa muutenkin kuin keskushenkilön erilaisuudella. Yksinkertaistaen – Kalevala on toimitettu, Kalevipoeg on kirjoitettu.

 

Muinaisrunoista eepokseksi

Muinaisrunoja on aikoinaan kerrottu laajasti. Suomestakin on tieto, että 1600-luvulla jossain Pohjois-Satakunnassa pappi nuhteli seurakuntalaisia pakanallisten runojen esittämisestä. Hyvin nuhdeltiin: runoperinne katosi rintamailta ja lopulta muinaisrunoja muistettiin vain suomalaisen kulttuurialueen äärimmäisellä laidalla Vienan Karjalassa, josta Lönnrot keräsi Kalevalan runot ja toimitti niistä yhtenäisen eepoksen.

Virossa muinaisrunot olivat 1800-luvulla jo kadonneet, aivan kuten Suomessakin. Muisto muinaisrunoista ja muinaisrunojen maailmasta oli kuitenkin elossa. Runoja ei enää laulettu, mutta niistä muistettiin tapahtumia ja lyhyitä seikkailuja.

Näistä tarinoista, runojen rippeistä F. R. Kreutzwald, Viron kansalliseepoksen luoja, sitten kokosi Kalevipoeg-eepoksen, runoilemalla uudelleen sen, mikä oli jo unohdettu. Kukaan ei tiedä, millaisia oikeasti olivat virolaiset muinaisrunot ja oliko Kalevipoeg edes muinaisrunouden keskushenkilö vai onko hän jäänyt värikkäänä hahmona paremmin ihmisten muistiin kuin tärkeämmät mutta tylsemmät henkilöt.

 

20 tarinaa

Yhtenäistä juonta ei Kreutzwald eepokseensa kirjoittanut. Kalevipoeg on rakenteeltaan lähinnä kertomuksia muinaissankarin elämästä ja teoista.

Aluksi kerrotaan sankarin sukupuusta. Tallinnan Toompean mäki on tarinan mukaan Kalevipojan (Kalevipoeg) isän, Kalevin hautakumpu ja järvi, josta Tallinna saa juomavetensä, on Kalevipojan äidin Lindan kyynelistä syntynyt. Siellä, entisessä laaksossa, istui leskeksi jäänyt Linda ja itki miestään.

Sitten seuraa tarinoita Kalevipojan seikkailuista ja sankariteoista. Hänen äitinsä Linda ryöstetään Suomeen ja Kalevipoeg lähtee perään. Tarinassa nousee esiin sankarin yksioikoisuus, ettei jopa tyhmyys. Kalevipoeg on Suomen sepän vieraana ja pääsee kokeilemaan erilaisia miekkoja. Hän saa itselleen erinomaisen miekan, mutta kauppaa juhlittaessa Kalevipoeg ilman suurta syytä tappaa juomingeissa sepän pojan ja saa kirouksen niskaansa. Tämä on tyypillistä Kalevipojalle. Osa hänen vaikeuksistaan on itse aiheutettuja.

Viroon palattuaan on edessä kuninkaan vaalit, jotka tapahtuvat heittämällä isoa kiveä. Kalevipoeg tulee virolaisten kuninkaaksi. Kuningas Kalevipoeg suorittaa samankaltaisia kyntö-urotekoja kuin kalevalaiset sankarit, taistelee valloittajia vastaan menestyksekkäästi ja käy kaksi kertaa manalassa selvittelemässä asioita ja tappelemassa sarvipään kanssa.

Lopulta Kalevipoeg luovuttaa kuninkuuden veljelleen, kirous lopulta tavoittaa hänet ja Kalevipoeg kuolee Suomen sepän miekan ansiosta. Kalevipoeg joutuu manalan porttia vartioimaan ja siellä rystysestä kallioon kiinni kasvaneena hän sitten odottaa hetkeä, jolloin häntä taas tarvittaisiin kansaansa auttamaan ja onnea tuomaan.

 

Supermiekka syntyy Suomessa

Suomi esiintyy Kalevipoeg-eepoksessa selkeämmin kuin Viro Kalevalassa. Kalevipoeg muun muassa myy Suomen noidalle Viron kansan kaiken viisauden, joka on koottu kirjaksi. Yhden Suomen noidan hän tulee tappaneeksi Harjun maakunnan rantavesiin ja kolmannen Suomen-noidan hän ottaa luotsiksi laivaansa matkalla pohjoiseen.

Suomalaisten osaajien maine maailmalla on jo tuolloin ollut suuri, mutta onko noita sama asia, jota Kalevalassa kutsutaan tietäjiksi? Tosipohjaa Kalevipoeg-tarinoissa on, sillä laivallaan Kalevipoeg purjehtii myös ”palavalle saarelle”. Kuvaus vastaa tulivuoria ja siten Islantia. Islannista siis tiedettiin jotain aikana, jolloin Kalevipojan pohjana olleet muinaisrunot syntyivät.

Suomen sepän supermiekka on normaali mytologinen tarina. Kun miekkoja taottiin järvimalmista, niiden laatu vaihteli malmin laadun mukaan. Joskus harvoin sattui niin, että kaikki metallurgian prosessit menivät ihanteellisesti ja tuloksena oli nykyistä teollista laatua oleva miekka. Sellaisella säilällä katkoi huonommat miekat ja näiden ihmemiekkojen muisto säilyi. Niillä oli nimet ainakin mytologiassa ja ne kuuluivat suurille miekkasankareille.

Myyttiseen miekkaan on liitetty myyttinen tekopaikka: Suomi. Virossa supermiekkoja tehtiin pitkään Saarenmaalla, jossa Kaalin-meteoriitti oli rautaa ja laadultaan parempaa miekka-ainesta kuin yksikään järvimalmi. Saarenmaalla työskentelivät ilmeisesti keskieurooppalaisen perinteen haltiasepät. Ihmeolentojen piti tehdä ihmeelliset aseet.

 

Vuosisatojen runot

Muinaiseepoksissa on aina historian kaikuja, niin Kalevipojassakin. Kalevipojan tarina päättyy suuriin sotiin. Sotaan lähtiessään Kalevipoika kätki kaikki aarteensa maahan ja suojasi ne loitsusanoin. Ainoastaan juhannusyönä voi löytää Kalevien-suvun kullan.

Sodassa lyötiin vieraat rautamiehet, mutta tappiot olivat raskaat, Kalevipojan veljetkin kaatuivat. Kalevipoika luopui kruunustaan ja alkoi elää erakkona.

Runo viittaa ristiretkiaikaan 1200-luvulla ja saksalaisten Liivinmaan valloitukseen ja alistamiseen. Miekkajutut puolestaan olivat rautakauden alkupuolelta ajalta, jolloin raudan käsittelyä ei vielä hallittu, kuten hallittiin jo 1200-luvulla. Kalevipog-eepoksessa on siis muistumia monen sadan vuoden ajalta.

Pitkän ajanjakson muistot kertovat osaltaan, ettei F. R. Kreutzwald itse sepittänyt virolaisten kansalliseeposta, vaan liitti yhteen olemassa olevaa perinnettä.

Kalevipoeg on tavallaan ihan yhtä totta kuin Kalevalakin. Se ei ole selvää historian kirjoitusta, vaan heijastelee muinaisten tapahtumien kaikuja. Muinaisajat ja niistä kertovat muinaisrunot merkitsevät aikaa, josta ei ole olemassa varmaa tietoa, ei mitään kirjoituksia tai asiakirjoja. Ainoa tieto on muistitieto, runomitassa säilynyt. Enempää noista ajoista emme tiedä. 

 

TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVA HANNU LUKKARINEN

Lue lisää samasta aiheesta
eepos F. R. Kreutzwald Kalevala Kalevin poika Kalevipoeg kalevipoika Kreutzwald muinasruno