Tuoretta tietoa Virosta
4.7.2019 | Kulttuuri

Juurihoitoa ja indiepopparin kesäunelmia – The Baltic Guiden nostot Viron heinä- ja elokuun musiikkitarjonnasta

Juurihoitoa ja indiepopparin kesäunelmia – The Baltic Guiden nostot Viron heinä- ja elokuun musiikkitarjonnastaHaapsalun Augustibluusissa kuullaan ensimmäistä kertaa intialaista bluesia, kun festivaalilla esiintyy hulvattomasta meiningistään tunnettu Aki Kumar yhtyeineen.

The Baltic Guide noukki kesän kirjavasta musakattauksesta kolme tapahtumaa, joita ei kannata missata.

 

Kassari kitarrid 12.–13.7.

Hiidenmaalla sijaitseva Kassarin saari saa 12. ja 13. heinäkuuta arvovaltaisia vieraita, kun paikalle saapuu nippu Viron ykkösartisteja.

Kassari kitarrid -tapahtumassa esiintyvät muun muassa Viron arvostetuimpiin artisteihin lukeutuva Vaiko Eplik ja laulajalegenda Tõnis Mägi yhdessä Kärt Johansonin kanssa.

Laadukasta ja viihdyttävää soittoa on luvassa myös, kun lavalle astuvat basisti Raul Vaigla ja kitaristi Raul Ukareda. Tapahtuma järjestetään Kassarin kappelissa ja seuraintalossa sekä Orjakun kylätalossa.

 

Intsikurmu-festivaali 2.–3.8.

Moni tiedostava virolaisnuori ei voi kuvitellakaan kesää ilman Intsikurmua. Niinpä Etelä-Viron Põlvaan saapuu tyylitietoista festarikansaa aina Tallinnasta asti.

Põlvan metsäpuiston siimeksessä soi tällä kertaa säveliä kymmeniltä eri artisteilta. Viron ulkopuolelta esiintymään saapuvat muun muassa Iris Gold, My Baby ja Idiotape.

Virolaisartistien kattaus on Intsikurmussa aina poikkeuksellisen laadukas. Tällä kertaa lavalla nähdään muun muassa Lenna, Ewert and The Two Dragons, Talbot ja Kadri Voorand in Duo with Mihkel Mälgand.

 

Augustibluus 2.–4.8.

Jo 26. kerran järjestettävä Augustibluus on löytänyt paikkansa blueskansan sydämissä. Haapsaluun saapuu vuosittain juurihoitoa saamaan runsaasti myös suomalaisia bluesin ystäviä.

Festarin pääkonsertit järjestetään juuri remontoidun Haapsalun piispanlinnan sisäpihalla, joten puitteet ovat todellakin kohdillaan. Bluesmusiikki levittää juuristonsa myös muualle kaupunkiin: iltajamit järjestetään kulttuurikeskuksessa ja akustisia konsertteja on rautatieasemalla.

Festarin pääesiintyjinä ovat tällä kertaa amerikkalainen Rick Estrin & The Nightcats, ranskalainen Gaëlle Buswel, intialais-amerikkalainen Aki Kumar ja italialainen The Cyborgs.

Suomalaisväriä Haapsaluun tuo hyvästä groovestaan kiitosta saanut Million Dollar Tones. Virolaisista artisteista lavalla nähdään muun muassa Kolumbus Kris & friends ja Teele Viira & Raul Ukareda feat. Jan Uuspõld. 

 

Teksti Mikko Virta, kuva Augustibluus

Lue lisää samasta aiheesta
bluesfestivaali blues viro Hiidenmaa indiefestari indiepop kassari kitarrid kitara Põlva

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää