27.11.2018 | Vapaa-aika
Joulunajan menovinkkejä Pärnuun
Korstnan maatilalla voi käydä moikkaamassa joulupukkia ja tonttuja.
Joulun tunnelmaan voi virittäytyä vaikkapa menemällä konserttiin, joita järjestetään joulukuun aikana muun muassa Elisabetin kirkossa ja Pärnun konserttitalossa.
Koko perheelle sopiva kohde on Pernovan luontotalo, jonka pihalla on hieno Talven valon promenadi 8.12. alkaen. Pimeimpään vuodenaikaan tuovat piristystä eläinaiheiset valoveistokset. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Noin puolen tunnin ajomatkan päässä Pärnusta on Korstnan maatila, jossa joulupukki muoreineen asustelee. Pukille voi mennä kylään 26.12., jolloin tilalla on paljon ohjelmaa koko perheelle.
Museossa voi käydä myös joulunaikaan. Pärnun Nykytaiteen museossa on esillä Puola 100 Latvia -näyttely, joka kertoo 100 vuotta täyttäneiden Puolan ja Latvian arkkitehtuurista.
Pärnun museossa on mielenkiintoinen perusnäyttely Pärnun ja maakunnan historiasta. Vaihtuvana näyttelynä on Raul Meelin 100-vuotiaalle Virolle omistettu Grand Concert.
Perinteinen Eesti Kontsertin ja Hennessyn uudenvuoden konsertti järjestetään sunnuntaina 30. joulukuuta Pärnun konserttitalossa. Lavalla nähdään Viron valtiollinen sinfoniaorkesteri kapellimestari Olari Eltsin johdolla.
Mistä löytää?
Joulupukin Korstnan maatila, Kõpun kylä. www.maria.ee/en/services/santa-claus-s-korstna-farm.html
Pärnun konserttitalo, Aida 4, Pärnu. https://concert.ee/kontsert/eesti-kontserdi-ja-hennessy-uusaastakontsert
Pärnun museo, Aida 3, Pärnu. www.parnumuuseum.ee
Pernovan luontotalo, Tammsaare pst 57, Pärnu. www.pernova.ee
Pärnun nykytaiteen museo, Esplanaadi 10, Pärnu. www.chaplin.ee
Teksti Mikko Virta, kuva Jõuluvana Korstna Talu
Lue lisää samasta aiheestajoulu
Joulunajan menovinkkejä Pärnuun
joulupukki
joulu pärnussa
14.11.2024 | Ravintolat
Tallinnan tyylikkäät, iloiset ja vauhdikkaat pikkujoulupaikat
Historiaa, elämyksiä ja hyvää ruokaa Teletornissa Oletko viettänyt pikkujouluja huimissa korkeuksissa? Tallinnan televisiotorni tarjoaa juhlia ja tapahtumia varten ravintolakerroksen, … Lue lisää
13.11.2024 | Vapaa-aika
Tallinnan vanhankaupungin luistelukenttä avataan pian
Tallinnan vanhankaupungin luistelukenttä avataan tänä vuonna 16. marraskuuta. Avajaispäivänä kenttä on avoinna kello 12.00–22.00 ja ensimmäisen tunnin aikana luistinvuokraus … Lue lisää
24.10.2024 | Vapaa-aika
Pärnun syksyinen juoksukilpailu on kaikille avoin
Vuotuinen Pärnun rantajuoksu (Pärnu Rannajooks) päättää kaupungin juoksukauden 27. lokakuuta. Urheilutapahtumaan ovat tervetulleita niin juoksijat kuin sauvakävelijät. Viiden ja … Lue lisää
4.10.2024 | Vapaa-aika
Tarton kaupunkimaraton juostaan lauantaina
Tarton kaupunkimaraton on vuosittain järjestettävä suosittu juoksutapahtuma, joka kerää osallistujia ympäri maailmaa. Tänä vuonna maraton juostaan lauantaina 5. lokakuuta. … Lue lisää
3.10.2024 | Vapaa-aika
8 Äänestä Itä-Viron paras uusi seikkailukohde
Itä-Viron matkailuverkosto järjestää Paras uusi seikkailu -kilpailun jo kahdeksannen kerran. Kilpailun tarkoituksena on esitellä Itä-Viron alueen lukuisia uusia ja … Lue lisää
2.10.2024 | Vapaa-aika
Tallinn International Horse Show kerää kilpailijoita ja yleisöä Unibet Arenalle
Suosittu vuosittainen Tallinn International Horse Show järjestetään 4.–6. lokakuuta Tallinnan Unibet Arenalla. Tapahtuman ohjelma on monipuolinen ottaen huomioon eri … Lue lisää
26.9.2024 | Vapaa-aika
Katupelejä Tartossa – kulttuuripääkaupunki jalkautuu kaduille
Tänä viikonloppuna, 27.–29. syyskuuta, Tarton kadut heräävät henkiin Katupelien festivaalin myötä. Tapahtuma tarjoaa kävijöille mahdollisuuden tutustua ja kokeilla urheilulajeja, … Lue lisää
20.9.2024 | Kulttuuri
Tour d’ÖÖ starttaa sunnuntaina Tallinnassa
Tour d’ÖÖ on suosittu pyöräilytapahtuma, joka järjestetään vuosittain Tallinnassa osana Tallinn Bicycle Week -tapahtumaa. Seuraava yhteisajo pidetään sunnuntaina 22. … Lue lisää