6.4.2011 | Kulttuuri
Jazzia kaduilla, klubeissa ja museoissa

Varma kevään merkki, Jazzkaar, tulee ilmaisesiintymisien ja edullisten museolippujen myötä lähelle kaikkia.
Nuorempiakaan ei ole unohdettu, vaan 23. huhtikuuta kello 15 esiintyy Miia-Milla-Manda -lastenmuseossa San Franciscosta Viroon kotiutunut rumpali Brian Melvin yhdessä 11-vuotiaan tyttärensä, Rosenan kanssa. He soittavat erilaisia rumpuja ja Rosena esiintyy myös tanssien.
Japanilais-kiinalaiseen perheeseen myös San Franciscossa syntynyt Dana Leong on tehnyt yhteistyötä tunnettujen muusikkojen kanssa. Heistä mainittakoon Ray Charles, Kanye West, Yoko Ono ja Norah Jones. Hänet tunnetaan myös Metallica- ja AC/DC -ihailijana.
Dana Leong soittaa selloa ja vetopasuunaa. Lisäksi hänellä on lavalla aina tietokone äänitrikkien tekemiseksi. Milk & Jade -yhtyeensä kanssa sellistin musiikki liikkuu live-groovesta runouteen ja elektroniikasta hip-hoppiin. Hän on soittanut vetopasuunaa San Franciscon sinfoniaorkesterissa. 29. huhtikuuta kello 21.00 Rock Cafessa on siis odotettavissa musiikillinen ilotulitus.
Jazzkaaren omaperäisempiä elämyksiä voi kokea 20. ja 21.4., kun Norjan Kristiansandista alkunsa saanut Punkt-festivaali mahdollistaa kaksinkertaisen musiikkielämyksen. Nimittäin DJ:t Jan Bang ja Eric Honoré miksaavat muusikoiden esittämiä lauluja, kuten muun muassa Veljo Tormisen ja Helena Tulven teoksia. Konserttiyleisö voi nauttia siis alkuperäis- kuin myös remixesityksistä vain salia vaihtamalla. Konsertit ovat Mustapäiden talossa kello 19. Huhtikuun viimeiset päivät Tallinnassa ovat täynnä jazzia. Lauantaina 30.4. on konsertteja myös muualla Virossa.
Mistä löytää? Jazzkaar 2011, 20.–30.4. Lippuja on saatavilla Piletilevin myyntipisteistä. Lehden mennessä painoon oli Bobby McFerrinin konsertin liput jo myyty loppuun. Lisätietoja: www.jazzkaar.ee
TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA JAZZKAAR
Lue lisää samasta aiheesta
19.3.2026 | Kulttuuri
Big Band -musiikin iloinen viikonloppu
“Happy Big Band Weekend”-niminen ja ilmaisena yleisöllekin iloa jakava festivaali on jo 12 vuoden ajan koonnut Virossa yhteen big … Lue lisää
19.3.2026 | Kulttuuri
Kumussa nyt esillä 1900-luvun ehkä keskeisin virolaistaiteilija
Taidemuseo Kumun uusi näyttely avaa ikkunan erään 1900-luvun merkittävimmän virolaisen taiteilijan, Karin Lutsin, elämään. Vuonna 1904 syntynyt Luts oli … Lue lisää
18.3.2026 | Kulttuuri
Sata virolaista taidemaalaria Pärnussa
Viron taidemaalariliiton (Eesti Maalikunstnike Liit) vuosinäyttely on avattu Viron nykytaiteen museossa Pärnussa. Näyttelyyn osallistuu tänä vuonna peräti sata virolaista … Lue lisää
18.3.2026 | Kulttuuri
PoCo-museoon esille suomalaista graffititaidetta
Modernin populaaritaiteen parhaimmistoa maailmalta muiden muassa Andy Warholin, Jeff Koonsin ja Banksyn johdolla Tallinnassa esittelevä PoCo-museo tekee mittavan huomionosoituksen … Lue lisää
18.3.2026 | Kulttuuri
Kolmen Roxette-tribuuttiesityksen kiertue
Roxette UK on kansainvälisesti tunnustetuin, maailman radioaaltoja vuodesta 1986 valloittaneen ikonisen ruotsalaisduon tribuuttiyhtye. Huhtikuun alussa Roxette UK saapuu Viroon … Lue lisää
16.3.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
11.–22.3. Tallinnan ravintolaviikko, Tallinna Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä ravintolaviikko tuo lounas- ja päivällispöytään jälleen korkealaatuisia ravintola-annoksia erittäin kukkarolle ystävällisin … Lue lisää
14.3.2026 | Kulttuuri
Monty Python -koomikko Eric Idle esiintyy Tallinnassa
Harvat komediaryhmät ovat vaikuttaneet populaarikulttuuriin tai huumorin rajoihin maailmanlaajuisella tavalla, mutta yksi niistä on juuri tässä onnistunut kiistattomasti: Monty … Lue lisää
13.3.2026 | Kulttuuri
Ooppe… vaiko sittenkin Areenan kummitus?
Todennäköisesti maailman kuuluisin musikaali, Andrew Lloyd Webberin ”Oopperan kummitus”, esitetään Tallinnassa nimensä Unibet Arenaksi muuttaneessa suurhallissa 5.–10. toukokuuta. Näytökset … Lue lisää