Itsenäisyyspäivä
Aamusta alkaen olivat Tallinnassa julisteiden liimaajat liikkeellä. Viro oli julistautumassa itsenäiseksi ja siitä piti tiedottaa kansalle.
Viro julistautui virallisesti itsenäiseksi 24.2.1918 ja juhlii siis tänä vuonna 100-vuotista itsenäisyyttään. Itsenäisyyden alku oli vaatimaton, sillä Viro oli ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa saksalaisten miehittämä ja Viron väliaikaisen hallituksen tärkein tehtävä oli olla olemassa, kunnes tilanne muuttui. Saksa antautui 11.11.1918 ja samana päivänä väliaikainen hallitus tuli esiin ”maan alta” eli ministerit piilopaikoistaan ja hallitus alkoi johtaa Viroa.
Myöhemminkin Viron hallituksen tärkeimmäksi tehtäväksi tuli olla olemassa ja odottaa parempia aikoja. Piiloutuminen alkoi kesäkuussa 1940. Viro miehitettiin ja siitä tehtiin neuvostotasavalta. Presidentti, suurin osa ministereistä ja melkein kaikki kansanedustajat pidätettiin, kyyditettiin ja teloitettiin. Muutama ministeri pystyi pysyttelemään pakosalla ja mukanaan he kantoivat hallinnon jatkuvuutta. Viron hallitus oli olemassa, piiloutuneena ja odotti taas kerran parempia aikoja.
Parempia aikoja ei tullut kesällä 1941, kun saksalaiset puolestaan miehittivät Viron. Vasta saksalaisten vetäytyessä, syyskuussa 1944, tuli tilaisuus Viron hallitukselle astua esiin. Pari päivää hallitus ehti hallita Tallinnassa, mutta siten sen oli lähdettävä pakoon eteneviä neuvostojoukkoja.
Pakomatka päättyi vasta Ruotsissa ja siellä Viron hallituksesta tuli kansainvälisen oikeuden mukainen pakolaishallitus. Viron tasavalta oli virallisesti olemassa, sillä oli hallitus ja diplomaattinen edustajisto eli New Yorkin pääkonsulaatti. Pääkonsulaatti myönsi Viron tasavallan passeja, jotka kylmän sodan länsivallat hyväksyivät.
Eestin neuvostotasavallan korkein neuvosto totesi elokuussa 1991 Moskovan vallankaappauksen yhteydessä neuvostomiehityksen päättyneen ja Viron tasavallan vapautuneen miehityksestä itsenäiseksi kansainväliseksi toimijaksi. Samalla vapautunut Viron tasavalta pyysi muita valtioita palauttamaan diplomaattisuhteet eli lähettämään lähettiläänsä takaisin Tallinnaan.
Kun uusi perustuslaki oli hyväksytty ja sen mukaisesti pidetty ensimmäiset Viron parlamentin eli Riigikogun vaalit syksyllä 1992, totesi Viron pakolaishallitus, ettei sitä enää tarvittu Viron hallinnollisen jatkuvuuden takaajana ja luovutti kaikki oikeutensa ja valtuutuksensa Viron uudelle hallitukselle. Kehä oli umpeutunut, Toompealla oli taas laillinen hallitus, joka pystyi käyttämään hallitusvaltaa.
Pakkoraossa itsenäiseksi
Virolaiset poliitikot eivät missään vaiheessa olleet ajatelleet itsenäistä Viroa. Suomi oli suuriruhtinaskunta, jonka suuriruhtinas oli Venäjän tsaari. Suomi oli periaatteessa itsenäinen valtio ja esimerkiksi jos Saksa olisi voittanut ensimmäisen maailmansodan, niin Suomen Suuriruhtinas olisi hyvinkin voinut olla Saksan keisari.
Virossa perinteisesti valtaa oli pitänyt saksankielinen väestö ja erityisesti aateli. Virolaisten perusongelma ei ollut oma valtio, vaan oikeus olla virolaisia. Koettiin, että Venäjän keisarikunta oli ainoa käytettävissä oleva vastavoima baltiansaksalaisille ja heidän saksalaistamispyrkimyksilleen. Vuonna 1917 virolaisten mielestä paras ratkaisu olisi ollut autonomia osana demokraattista Venäjän liittovaltiota.
Helmikuun vallankumous (juliaanisen kalenterin mukaan) maaliskuun 1917 alussa toi paljon toivoa virolaisille. Väliaikainen hallitus teki monia uudistuksia ja muun muassa yhdisti virolaisten asuttamat alueet eli Viron kuvernementtiin liitettiin Liivinmaan kuvernementin ne osat, joissa asui vironkielistä väestöä. Hallintoraja oli kulkenut suunnilleen Peipsijärven pohjoispäästä Saarenmaan eteläisimpään kärkeen, siis aivan keskeltä Viron halki.
Viron hallintoalue muodostettiin 30.3. ja samalla määrättiin valittavaksi kesällä 1917 väliaikainen maaneuvosto. Siihen tulivat valtuutetut niin kaupungeista kuin kunnistakin ja se oli historian ensimmäinen virolainen edustuslaitos. Virolaiset olivat vallitsevaan tilanteeseen kutakuinkin tyytyväisiä.
Väliaikaisen hallituksen toimet eivät kuitenkaan riittäneet Venäjän sekasorron rauhoittamiseen ja bolsevikit onnistuivat kaappaamaan vallan marraskuussa 1917 (juliaanisen kalenterin mukaan lokakuussa). Saksa vastasi bolsevikkien katkaisemiin rauhanneuvotteluihin aloittamalla etenemisen Baltiassa.
Huonojen vaihtoehtojen edessä
Virolaisilla oli edessään vain huonoja vaihtoehtoja. Jos Saksa voittaisi ensimmäisen maailmansodan tai se päättyisi neuvottelurauhaan, oli suuri uhka, että Baltiasta olisi muodostettu saksalainen perustuslaillinen monarkia, Baltian herttuakunta. Virolaiset olisi varmasti saksalaistettu.
Toisaalta jos bolsevikit menestyisivät, niin tuloksena oli ilmeisen venäläinen yhtenäisvaltio kansainvälisen työväenluokan nimissä. Jos taas valkoiset kenraalit onnistuisivat kaatamaan bolsevikkihallinnon, tuloksena olisi entistä keskitetympi ja kulttuurisesti hyvin venäläinen Venäjä.
Oli vain huonoja vaihtoehtoja, joista vähiten huono oli ottaa kohtalo omiin käsiin. Ajateltiin, että ensimmäinen maailmansota päättyy rauhanneuvotteluihin ja niissä pienen kansan kannattaa olla itsenäinen. Silloin voi neuvotella edes niistä ehdoista, joilla pieni kansa luopuu itsenäisyydestään. Itsenäinen virolainen kansallisvaltio kuului johtavien politiikkojen mielissä niihin asioihin, joita ei oikeassa elämässä tapahdu. Hyvä ratkaisu olisi valtioliitto joko suomalaisten tai ruotsalaisten kanssa. Jokin tällainen virolaisuuden ja virolaisen kulttuurin turvaava vaihtoehto.
Ei virolaisilta puuttunut rohkeutta tai isänmaanrakkautta. Viron poliittinen tilanne oli vain niin tyystin erilainen kuin Suomen. Itsenäisyyttä ei tavoiteltu, siitä vain haaveiltiin.
Ovelasti itsenäiseksi
Lokakuun vallankumous kumosi Venäjän väliaikaisen hallituksen vallan. Virossa väliaikaisen hallituksen valtaa ilmoitti käyttävänsä maaneuvosto (Suomessa vallan otti itselleen senaatti ja eduskunta). Vallankumouksen tehneet bolsevikit eivät tietenkään kilpailijoita hyväksyneet ja hajottivat voimakeinoin maaneuvoston.
Maaneuvosto ei voinut enää tulla virallisesti kokoon Toompean linnassa, mutta sillä oli puheenjohtajisto eli vanhempienneuvosto, joka jatkoi maaneuvoston toimintaa maan alla.
Maaneuvoston vanhempienneuvosto piti salaisen kokouksen 19.2. ja siellä päätettiin kaksi tärkeää asiaa. Viro julistautuu itsenäiseksi kansallisvaltioksi ja valittiin kolme miestä toteuttamaan itsenäisyysjulistus. Julistuksen teksti hyväksyttiin pari päivää myöhemmin.
Varmuuden vuoksi itsenäisyysjulistus luettiin kansalle ensin 23.2. Pärnussa, sillä siellä ei ollut vieraita joukkoja. Seuraavana päivänä ilmeni, että bolsevikit ovat vetäytyneet Tallinnasta eikä eteneviä saksalaisia näy eikä kuulu.
Ei muuta kuin toimeksi, julisteet seiniin ja julkiluku. Viro oli julistautunut kansainvälisen oikeuden tuon aikaisten periaatteiden mukaan itsenäiseksi. Maaneuvoston vanhempienneuvosto nimitti vielä 13-henkisen väliaikaisen hallituksen. Seuraavana aamuna saapuivat saksalaiset ja väliaikaisen hallituksen ministerit piiloutuivat.
Sitten tapahtui jotain sellaista, minkä ei ollut uskottu olevan mahdollista. Saksa romahti sisäisesti marraskuussa 1918 ja antautui. Ei tullut Baltian herttuakuntaa eikä saksalaisia Itämeren maakuntia. Sen sijaan epätodennäköinen tapahtui, virolaisilla oli kuin olikin oma itsenäinen kansallisvaltio. Itsenäistyttäessä tarvitaan myös onnea, Viron tapauksessa paljon onnea.
Teksti Antti Sarasmo, kuva Hannu Lukkarinen
Lue lisää samasta aiheestaitsenäisyys itsenäisyysjulistus manifesti miehitys pakolaishallitus Riigikogu viron historia viron itsenäistyminen
