Itsenäisyyden vaikea alku
Saksalainen miehityshallinto lähetti Viron väliaikaisen hallituksen pääministerin Konstantin Pätsin (4. vas.) vankileirille.
Sunnuntaina julistettiin itsenäisyys ja koko päivän Tallinna oli vapaa ja itsenäinen. Maanantaina puolen päivän maissa tulivat saksalaiset.
Ensimmäinen itsenäisen Viron vapauden aika oli lyhyt, yksi päivä. Maanantaina 25.2.1918 Viron väliaikaisen hallituksen johtavat ministerit menivät neuvottelemaan saksalaisia joukkoa johtavan kenraalin Aadolf von Seckendorfin kanssa. Saksalaiset eivät halunneet neuvotella ja virolaisten pahin pelko oli toteutumassa.
Baltian herttuakunta
Välittömästi Venäjän Baltian maakuntien valloittamisen jälkeen Saksa alkoi valmistella uuden valtion perustamista. Tästä Latvian ja Viron käsittävästä valtiosta piti tulla perustuslaillinen ”monarkia” eli perustuslaillinen herttuakunta. Baltian herttuakunnan herttua olisi ollut Saksan keisari.
Kyse oli kahden valtion liitosta yhteisen valtionpäämiehen kautta eli personaaliunionista. Suomen suurruhtinaskunnan suurruhtinas oli ollut Venäjän tsaari ja suurruhtinaskunnassa oli ollut oma parlamentti (Eduskunta), oma raha ja omat lait. Personaaliunionin valtioilla oli luonnollisesti yhteiset viholliset ja yhteiset liittolaiset. Esimerkiksi Oolannin sodassa sodittiin Suurruhtinaskunnan rannikolla eikä Venäjän rannikolla. Samanlainen, ehkä vieläkin läheisempi, olisi ollut Saksan keisarikunnan ja Baltian herttuakunnan suhde.
Saksalaiset olivat ihan vakavissaan herttuakuntansa kanssa. Vielä keväällä ja kesällä 1918 sota lännessä sujui saksalaisten kannalta ihan kelvollisesti. Saksan ja Neuvosto-Venäjän rauhansopimuksen lisäosa allekirjoitettiin 27.8. ja siinä Itämeren maakunnat siirtyivät Neuvosto-Venäjältä Saksalle. Saksan keisari puolestaan tunnusti 22.9.1918 Baltian herttuakunnan itsenäiseksi valtioksi.
Enää oli vain kysymys herttuan henkilöstä ja herttuakunnan hallinnosta. Saksan kuningashuoneissa, joita oli lukuisia, nostettiin esiin kysymys siitä, miksi Preussin kuningas, joka oli jo Saksan keisari, saisi vielä yhden valtakunnan hallittavakseen. Kaikilla muilla keisarikunnan kuningashuoneilla oli perustellut syyt vastustaa preussilaisten ylivallan kasvua.
Sovitteluratkaisuna nähtiin personaaliunioni alemmalla tasolla ja herttuaksi ehdotettiin Mecklenburgin herttuaa Aadolf Friedrichiä. Demokratiaa ei uudesta valtiosta ajateltu, vaan parlamentti eli maaneuvosto olisi ollut säätypohjainen. Johtava sääty olisi ollut aateli. Sen lisäksi maaneuvostoon olisi valittu edustajia papistosta (myös muu sivistyneistö luettiin pappissäätyyn), porvarisäädystä eli kaupunkien valtuustoista ja valikoituja maanviljelijöitä edustamaan talonpoikaissäätyä.
Herttuakunnalle ehdittiin perustaa jopa oma sotaväki, Landeswehr, jonka vahvuus oli suuri, noin 13 000 miestä.
Saksalaistaminen miehitetyillä alueilla oli aloitettu heti. Virossakin kiellettiin oitis muun muassa kansallismielinen lehdistö ja virolaiset yhdistykset. Tarton yliopisto avattiin syyslukukauden 1918 alussa saksalaisena Landesuniversitätinä, jonne uusi opettajakunta oli tuotu Saksasta. Samaa uudelleen järjestämistä oli uusi hallintojako saksalaiseen tapaan kaikkine uusine virkamiehineen.
Virosta ja Latviasta oltiin vauhdilla tekemässä ”pienois-Saksaa”, saksalaiseen kulttuuripiiriin kuuluvaa aluetta, jossa hallintovalta ja yhteiskunnan johtava asema olisi ollut saksalaisten käsissä.
Baltian herttuakuntaan haluttiin myös houkutella uusia asukkaita Saksasta. Aatelisto oli valmis vapaaehtoisesti myymään herttuakunnan valtiolle maata kartanoistaan, jotta herttuakunnan valtio olisi puolestaan voinut perustaa näille maille perhetiloja maahan muuttaville saksalaisille.
Vain muutama kuukausi itsenäisyysjulistuksen jälkeen näytti siltä, että Viron tasavallasta ei tule yhtään mitään ja virolaiset saksalaistetaan enemmän tai vähemmän väkisin. Itsenäisyys ei olisi voinut vaikeammin alkaa.
Kamppailu Viron tasavallan puolesta
Viron väliaikainen hallitus teki minkä pystyi. Vastavetona saksalaiselle miehityshallinnolle se julisti 6.3. passiivisen vastarinnan saksalaisten miehityshallintoa vastaan ja julkaisi salaiset ohjeet siitä, kuinka passiivista vastarintaa piti toteuttaa.
Väliaikaisen hallituksen pääministeri Konstantin Päts pidätettiin ja lähetettiin vankileirille. Saksan miehityshallinto ei ollut kovinkaan lempeää, vaan poliittinen vastarinta pyrittiin tukahduttamaan heti alkuunsa.
Virolaisten toivo oli ympärysvalloissa, eli Saksan vihollisissa. Vielä uskottiin suurvaltojen välisen sodan eli ensimmäisen maailmansodan, päättyvän muiden sotien lailla rauhankonferenssiin. Jos tuossa konferenssissa haluttaisiin vähän leikata Saksan keisarillisen kotkan siipisulkia, niin olisi aivan mahdollista, ettei Baltian herttuakuntaa annettaisi perustaa, vaan sen alueet jaettaisiin virolaisille ja latvialaisille. Näitä neuvotteluita ajatellenhan virolaiset olivat kiirehtineet itsenäisyysjulistustaan.
Virolaiset nimittäin halusivat, että heilläkin olisi jotain, mitä tuoda neuvottelupöytään. Onhan aivan eri asia tunnustaa olemassa oleva itsenäisyys kuin ruveta ehdottelemaan jollekin kansalle, että jos julistaudutte itsenäisiksi, niin kyllä teidät sitten tunnustetaan.
Toivoa virolaisille antoi Viron maapäivien tunnustaminen käytännössä Viron parlamentiksi. Maapäivät olivat kaupunkien ja kuntien edustajista koottu ensimmäinen laillinen virolaisten parlamentti. Venäjän lokakuun vallankumouksen jälkeen Maapäivät oli julistautunut korkeimmaksi voimankäyttäjäksi Virossa. Tämän tunnustivat nyt käytännössä toukokuun alkupuolella kaikki ympärysvaltiot. Tämän jälkeen Maapäivien valtuuttamien edustajien kanssa voitiin keskustella ja neuvotella.
Virolaisilla olikin hyvä lähetystö ulkomailla. Ensimmäisenä matkasi Helsingin kautta Tukholmaan merkittävä poliitikko Jaan Tõnisson jo joulukuussa 1917. Bolsevikit tosin karkoittivat Tõnissonin, joten hänen matkansa oli helpoin. Perässä seurasi kuusi johtavaa politiikkoa. Heitä kutsuttiin nyt ensi kertaa diplomaattisiksi edustajiksi, sillä olihan Viro julistautunut itsenäiseksi valtioksi. Diplomaattisten edustajien tehtävä oli tehdä selkoa Viron tilanteesta ja itsenäisyysjulistuksesta Skandianavian maissa ja Ympärysvaltojen pääkaupungeissa.
Huhtikuussa lähti kohti Eurooppaa myös Jüri Vilms. Hän oli tunnettu itsenäisyysmies, yksi kolmesta Pelastuskomitean jäsenestä joiden tehtävä oli julistaa Viro itsenäiseksi sekä väliaikaisen hallituksen varapääministeri ja ulkoministeri. Vilms katosi matkallaan Suomenlahden jääkenttien yli. Ilmeisesti hän vajosi jäihin Kymenlaakson rannikolla.
Teksti Antti Sarasmo, kuvat Viron kansallisarkisto
Lue lisää samasta aiheestabaltian herttuakunta jaan tõnisson jüri vilms Konstantin Päts maapäivät miehityshallinto saksan miehitys viron itsenäistyminen
