11.2.2025 | Historia

Itsenäistyminen on hankalaa

Maailmassa on monenlaisia vapaudenpatsaita mutta yksi omalaatuisimmista on Virossa.

Teksti Antti Sarasmo
Kuvitus The Baltic Guiden arkisto/Hannu Lukkarinen

Pärnun keskustan aukiolla on erikoinen rakennelma. Se on kopio parvekkeesta, joka oli aikoinaan Endla-teatterin toisen kerroksen parveke. Endla-teatterin vanhan rakennuksen paikalla, kadun toisella puolella, on neuvostoaikana rakennettu hotelli.

Vanhan teatterirakennuksen purkamiseen ”huonokuntoisena” oli Neuvosto-Eestissä selkeä syy. Endlan parvekkeelta annettiin ensimmäistä kertaa Viron itsenäisyysjulistus 23.2.1918. Parvekkeen kopion rakentaminen kadun toiselle puolelle taas kertoo virolaisten itsepäisyydestä, muisto säilytetään, vaikka väkisin. Parveke-patsaalta Viron presidentti otti vastaan itsenäisyyden juhlavuoden paraatin.

Monimutkainen vapautuminen

Suomi itsenäistyi periaatteessa helpon suoraviivaisesti. Suomi oli suuriruhtinaskunta, jonka suuriruhtinas oli Venäjän keisari. Kyse oli 1800-luvulla hyvin yleistä personaaliunionista, jossa erilaisia maita yhdisti sama hallitsija. Kun Venäjällä luovuttiin keisarista niin pesuveden mukana meni Suomen suuriruhtinaskin. Matkassa oli muutama mutka ja muuttuja, mutta lopulta suuriruhtinaskunta, ruhtinaan puuttuessa, otti hallitsijan ohjakset omiin käsiinsä.

Viron tilanne oli toisenlainen. Viro oli Venäjän keisarikunnan lääni eli kuvernementti, oikeastaan se oli kahdessa läänissä. Oli Viron kuvernementti, ja sitten Etelä-Viro kuului Pohjois-Latvian kanssa Liivinmaan kuvernementtiin. Helmikuun vallankumous 1917 kaatoi keisarivallan, ja uusi väliaikainen hallitus muun muassa yhdisti virolaisten alueen omaksi läänikseen. Ensimmäistä kertaa vuosisatoihin olivat kaikki virolaiset nyt samassa hallintoalueessa.

Uuden kuvernementin kuvernööriksi nimitettiin Tallinnan ensimmäinen virolainen kaupunginjohtaja Jaan Poska ja hänen avukseen perustettiin ”Vironmaan kuvernementin tilapäinen maaneuvosto”. Sen jäsenet valittiin kuntien ja kaupunkien valtuustoista. Nämä 62 edustajaa olivat ensimmäinen virolainen ”parlamentti”. Päätösvaltaa maapäiviksi myöhemmin nimitetyllä kokouksella ei virallisesti ollut mutta sekavina aikoina se ei haitannut.

Venäjän vajoaminen kaaokseen keväällä ja kesällä 1917 näkyi Virossakin. Poliittiset kannat olivat kiihkeitä ja järjestysvallan kunnioitus puutteellista. Keskushallinnon ote alkoi olla heiveröinen, ja niin maapäivät perustivat jopa maahallituksen huolehtimaan tärkeimmistä asioista, kuten elintarvikehuollosta, terveydenhoidosta ja koululaitoksesta.

Bolsevikkien vallankaappaus Pietarissa 6.–8.11., eli juliaanisen kalenterin mukaan 24.–26.10. (Lokakuun vallankumous) pakotti niin suomalaiset kuin virolaisetkin poliittisiin ratkaisuihin. Virossa maapäivät ilmoitti olevansa korkein vallankäyttäjä. Tämä tapahtui 28.11., ja heti sen jälkeen bolsevikit voimakeinoin keskeyttivät maapäivien toiminnan.

Itsenäisyysajatus eli ja Venäjän kaaoksesta haluttiin eroon. Ensimmäinen maailmansota jatkui ja saksalaiset etenivät Baltiaan. Historiaa tehtiin sellaisella vauhdilla, etteivät aikalaiset meinanneet pysyä mukana. Maapäivät eivät pystyneet kokoontumaan, mutta tähän oli jo ajoissa varauduttu. Niinpä sitten 19.2.1918 maapäivien itse itselleen kehittelemä puhemiesneuvosto, (pienempi ryhmä pystyi kokoontumaan silloin kun 62 edustajaa olisi olleet liian näkyvä), nimitti kansallisen pelastuskomitean. Kolmelle miehelle annettiin tehtäväksi julistaa Viro itsenäiseksi. Tehtävä oli helpompi antaa kuin toteuttaa, sillä valtakunnassa vallitsi kaaos ja anarkia.

Tuohon aikaan itsenäisyys täytyi julkisesti julistaa, jotta itsenäisyysjulistus olisi pätevä. Tietysti se julistus piti myös painattaa, mutta kun kirjapainoja valvottiin, niin ei se oikein käynyt. Virolaisten onneksi saksalaisten ja venäläisten sotaliikkeet olivat sellaiset, että Pärnu jäi ei-kenenkään-maalle. Itsenäisyysjulistus painettiin ensimmäistä kertaa siellä, ja Endla-teatterin parvekkeelta sen luki julki pärnulainen maapäivien edustaja Hugo Kuusner. Seuraavana aamuna hän otti samaiselta parvekkeelta vastaan Viron puolustusvoimien ensimmäisen paraatin, ja puolen sataa paikallista suojeluskunnan jäsentä suoritti juhlallisen ohimarssin.

Parvekkeesta tai siis sen kopiosta tuli vapaudenpatsas

Kun Pärnun aamussa vielä marssittiin parvekkeen editse, oli tilanne Tallinnassa muuttunut. Venäläiset ja punaiset olivat poistuneet kaupungista, mutta saksalaiset olivat vasta tulossa. Valtatyhjiössä Viro julistettiin uudestaan itsenäiseksi, ja manifesti painettiin uudemman kerran, nyt Tallinnassa, ja sitä levitettiin seinälehtinä ympäri kaupunkia. Pärnun ja Tallinnan välille jääneissä Paidessa ja Viljandissa julistettiin myös itsenäistymistä. Tallinnassa kansallinen pelastuskomitea totesi työnsä tehdyksi, ja Virolle nimitettiin väliaikainen hallitus. Näin 24.2.1918 tuli Viron itsenäisyyspäiväksi.

Itsenäisyys pantiin jäähylle miltei saman tien. Saksalaiset marssivat Tallinnaan ja vihelsivät pelin poikki. Poliitikot piiloutuivat kuka minnekin, ja kiinni jääneet siirrettiin poliittisten vankien leirille Latviaan. Saksalaiset olivat perustamassa Baltian herttuakuntaa, joka olisi ollut personaaliunionissa Saksan keisarikunnan kanssa. Virolaiset odottivat parempia aikoja.

Paremmat ajat koittivat 11.11.1918 kun ensimmäinen maailmansota päätyi Saksan antautumiseen. Väliaikainen hallitus palaili piiloistaan, ja poliittinen toiminta alkoi. Pääministeri Pätskin pääsi vapaaksi saksalaisten vankeudesta ja asettui hallituksen johtoon.

Väliaikaisen hallituksen valtuudet olivat väliaikaisia, ja uudella Viron tasavallalla ei ollut edes perustuslakia. Jo aikaisemmin oli päätetty ”perustavan kokouksen” vaalien järjestämisestä ja ”perustavan kokouksen” tehtävistä. Nimensä mukaisesti sen oli tarkoitus perustaa Viron tasavalta, säätää perustuslaki ja vaalilait sekä järjestää oikean parlamentin vaalit.

”Perustavan kokouksen” vaalit järjestettiin 5.–7.4.1919 ja oikean parlamentin eli Riigikogun vaalit 27.–29.11.1920. ”Perustava kokous” toimi hieman yli puolitoista vuotta, hallitsi maata parlamentaarisesti, nimitti hallitukset ja laati tärkeimmät lait.

Samaan aikaan oli käynnissä sota. Se alkoi miltei heti saksalaisten alkaessa vetäytyä Englannin, Ranskan ja Yhdysvaltojen kanssa tehdyn aseleposopimuksen mukaisesti. Viroon hyökättiin 28.11.1918. Viron Vapaussota kesti Tarton rauhaan 2.2.1920 asti. Tartto oli paikka, jossa käytiin välillä vuoron perään, välillä yhtä aikaakin useita rauhanneuvotteluita, joissa toisena osapuolena oli Neuvosto-Venäjä. Suomikin solmi rauhan Tartossa 14.10.1920.

Marraskuussa 1918 Viron uuden tasavallan tilanne ei ollut helppo. Rahaa ei ollut, järjestysvaltaa ja hallintoelimiä kuten ministeriöitä ei ollut, perustuslakia ei ollut, ja kaiken kukkuraksi maa oli sodassa. Ulkoapäin katsoessa tilanne näytti toivottomalta.

Jotenkin virolaiset kaikesta kuitenkin selvisivät. Keskellä sotaa ei monikaan maa ole järjestänyt parlamenttivaaleja (”perustavan kokouksen” vaalit), se oli jo saavutus sinänsä. Samoin se, että huolimatta poliittisista erimielisyyksistä päästiin sopuun peruslaista ja tärkeimmistä muista laeista.

Oli yleinen tahto rakentaa virolaisten oma valtio, ja se tahto ylitti vaikeudet.