Itämainen perinnehieronta koko keholle
Teksti Susanna Poikela Kuva Thai Lotus Spa
Kehon lihasjumeja vapautetaan venyttelyjen ja akupainannan avulla.
Thai Lotus Spa on erikoistunut thaimaalaisiin perinnehierontoihin. Thaihieronta perustuu kehon venyttelyyn, akupainantaan ja kehon meridiaanien eli energialinjojen avaamiseen. Kuulostaa siis istumatyöläisen unelmapaikalta. Hierontakeskuksen johtaja Jelizaveta Kõzoreva nyökkää. ”Yleisimmät ongelmat ovat tosiaan niskan, hartioiden ja selän jumeja, joita tullaan meille hoitamaan”.
Saavumme himmeästi valaistun pitkän käytävän ovensuulle. Toisella seinällä raskaiden itämaisten verhojen takana on vieri vieressä pieniä, tunnelmallisia hoitotiloja. Parhaillaan kaikki sopet ovat varattuja. Paikan päällä työskentelee 14 Thaimaasta kotoisin olevaa hierojaa. ”Meillä työntekijöiden vaihtuvuus on vähäistä. Joillekin asiakkaillemme on tärkeää, että voi tulla aina samalle hierojalle”, Kõzoreva kertoo.
Thai Lotus Span suosituimpia hoitoja ovat tunnin kestävä perinteinen thaihieronta ja thaiöljyhieronta. Käsittelyllä vapautetaan lihasjumeja ja rentoutetaan koko kehoa. Thaimaalainen öljyhieronta ei sisällä venytyksiä ja se on perinteistä thaihierontaa hieman kevyempi sekä pehmeämpi versio.
Itse valitsin perinteisen thaihieronnan. Kaikki lihakseni käsiteltiin painelemalla ja venyttelemällä. Ensin makoilin vatsallani, sitten selälläni ja lopuksi istuin. Hieroja käytti taitavasti koko kehoaan venytellessään lihaksiani joka suuntaan. En tiennytkään taipuvani niin moneen suuntaan. Ihmettelen myös miten pienestä hierojasta voi löytyä niin paljon voimaa.
Hieronnassa minua viehätti se, että hierottavakin voi osallistua omaan hoitoonsa vaihtelemalla asentoja, seuraamalla hierojan hienovaraisia ohjauksia ja pysyttelemällä tietoisesti rentona. Hoito kesti tunnin ja sen jälkeen olo oli kevyt ja vapautunut. En ole tainnut eläessäni kokea niin syvälle koko kehoon vaikuttavaa hierontaa.
Thai Lotus Spassa onnistuvat myös duo- ja ryhmähoidot
”Meiltä voi tilata myös parihieronnan, joka on rentouttava tapa viettää yhteistä aikaa. Jos kolmen hengen kaveriporukka haluaa hoidot samaan aikaan, tämäkin onnistuu. Meillä on hoitohuone, jossa voidaan tehdä kaikki hoidot samanaikaisesti”, kuvailee Jelizaveta Kõzoreva keskuksen palveluja. Thai Lotus Spassa voi saada samanaikaisesti hoidon jopa kymmenen hengen ryhmä.
Kannattaa tutustua Thai Lotus Span koko hoitovalikoimaan heidän kotisivuillaan, koska se on laaja ja käsittää paljon muutakin kuin thaimaalaisia hoitoja.
Asiakkaille on varattuna kahden tunnin ilmainen pysäköintipaikka sisäänkäynnin lähettyvillä sisäpihalla. Parkkipaikan kopista saat kuitin, joka leimataan hoidon päätteeksi vastaanotossa. Lähtiessäsi näytät kuittia valvojalle.
Thai Lotus Spa sijaitsee rakennuksen toisessa kerroksessa ja sisäänpääsy on Mere Reston terassin kautta.
Spa on avoinna joka päivä 9–21.
Thai Lotus Spa, Mere pst 4, 2. krs, Tallinna.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille
- MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista
- Tallinn Music Week julkisti ensi vuoden musiikkiohjelman
Lue lisää samasta aiheestahieronta hierontapaikat Tallinnassa hyvinvointi kauneus Tallinna Tallinnan hierontapaikat thaihieronta thai lotus spa