7.8.2019 | Vapaa-aika
Irkkutunnelmaa Suomenlahden rannalla – Viru Folk on viikonloppuna
Viru Folkin festaritunnelmassa on helppo laittaa tanssiksi. Päälava on aivan meren rannassa.
Viru Folkin teemamaa on tänä vuonna Irlanti.
Pienessä Käsmun merenrantakylässä kaikuvat 9.–11. elokuuta vihreän saarivaltion soundit, kun tämänvuotisen Viru Folk -festivaalin teemamaana on Irlanti.
”Emme tavallisesti halua nimetä ketään festivaalin pääesiintyjäksi, mutta tänä vuonna esiin voisi nostaa esimerkiksi Primordial-bändin, joka on kelttiläisen metallimuusikin kärkinimiä. Suomalaiset ovat metallimusiikin ystäviä, joten tämä on hyvä mahdollisuus kokea jotakin toisenlaista”, kertoo festivaalin viestintävastaava Uku Tampere.
Muista esiintyjistä Tampere nostaa esille muun muassa The Kilkennys -yhtyeen sekä Britanniassa suositun Beoga-bändin.
Festivaalilla ei tarvitse tyytyä vain musiikin kuunteluun. Irlantilaistanssien työpajassa pääsee opettelemaan uusia askelkuvioita. Lapsille on paljon omaa ohjelmaa jokaisena festivaalipäivänä. Onpa festariohjelmaan saatu myös irlanninsettereiden show’kin.
Käsmuun ei ole ole kovin vilkasta bussiliikennettä, joten oma auto on kätevimpiä tapoja liikkua paikan päälle. Omalla autolla on parasta tulla naapurikylä Võsuun, josta on järjestetty bussikuljetus Käsmuun. Festivaalin puolesta on organisoitu bussikuljetus Tallinnasta perjantaina ja lauantaina.
Viru Folk 9.–11.8., Käsmu.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Heiko Kruusi
Lue lisää samasta aiheestabeoga
irkkumusiikkia virossa
irlanninsetteri
irlantilaismusiikki
käsmun kylä
the kilkennys
uku tampere
Viru Folk
2.12.2025 | Viro
Jättimäinen robotiikan festivaali
Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää
28.11.2025 | Vapaa-aika
SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille
Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä
Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä
Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa
Suomalaisten suosikki Tähtikaraoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää
22.10.2025 | Vapaa-aika
Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa
Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää
17.10.2025 | Vapaa-aika
Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään
Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää
3.10.2025 | Vapaa-aika
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen
Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää