Tuoretta tietoa Virosta
7.3.2019 | Vapaa-aika

Irina nauttii keikkailusta maalla ja merellä

Irina nauttii keikkailusta maalla ja merelläIrinasta on parasta, kun pääsee esittämään omaa musiikkia yleisölle. ”Silloin voi päästää irti kontrollista ja vaikka improvisoida.”

Suosikkilaulajan maaliskuussa alkava juhlakiertue ulottuu myös laivoille. 

 

”Maaliskuussa lähdetään Heinolasta Vahva-juhlakiertueelle”, kertoo hyväntuulinen   Irina The Baltic Guidelle puhelimessa.

Koko kansan tietoisuuteen vuonna 2004 Vahva-debyyttialbumillaan noussut laulaja juhlii tänä vuonna jo 15 vuotta kestänyttä uraansa.

Juhlakiertueella on Irinan mukaan luvassa paljon biisejä ensimmäiseltä albumilta, mutta myös hittejä vuosien varrelta.

Musiikkimaailma on 15 vuoden aikana muuttunut Irinan sanojen mukaan ”tavattoman paljon”.

”Levyjä ei meinaa enää löytää mistään ja tilalle on tullut striimaaminen. Myös radiokenttä on muuttunut paljon.”

Hän on huomannut keikkailunkin muuttuneen yhä enemmän viikonloppupainotteiseksi.

 

Keikkailu on Irinan sydäntä lähellä. Esiintymisiä on vuosien varrella kertynyt mittariin reilusti yli tuhannen verran.  Hänen on mainittu olevan yksi Suomen ahkerimmista esiintyjistä.

Mikä keikkailussa sitten viehättää?

”Rakastan tehdä musiikkia, mutta parasta on se, kun pääsee oikeasti vuorovaikutukseen musiikin kanssa. Kyllä mä aina olen ollut enemmän live-esiintyjä kuin studionysväri. 

On ihanaa, kun asiat on tehty ja sitten pääsee lavalle laulamaan. Silloin voi päästää irti kontrollista ja vaikka improvisoida.”

Irina esiintyy säännöllisesti myös laivoilla, usein Helsingin ja Tallinnan välilläkin. Laivakeikat ovat hänen mukaansa ihan oma juttunsa.

”Yleensä ne on tunnin keikkoja ja yleisössä on ihmisiä laidasta laitaan. Niinpä silloin soitetaan pääsääntöisesti hittejä, että mahdollisimman suuri osa ihmisistä pääsee mukaan siihen riemuun.”

Irina vertaa laivoilla esiintymistä festarikeikkoihin, koska usein kuuntelemassa on myös ihmisiä, jotka eivät tunne hänen musiikkiaan. 

”Ehdottomasti ne on sellaisia ’voitetaan jengiä puolelle’ -keikkoja. Siellä on aina ihmisiä, jotka eivät ole koskaan nähneet mua esiintymässä. Se on ihan tavattoman siistiä. Se on ihan kuin olisi festareilla.”

Hän kertoo, että usein yleisössä on ollut myös ulkomaalaisia, jotka ovat tulleet keikan jälkeen sanomaan, että olipa hyvä meininki, vaikka eivät ymmärtäneetkään mitään sanoista.

 

Mieleenpainuvista laivakeikoista Irina nostaa esiin erään kerran, kun yhtyeen kosketinsoittaja jäi vahingossa Tukholmaan, koska katsoi kelloa väärin.

”Onneksi keikka oli ollut jo menomatkalla”, hän naurahtaa.

Myrskyt ja myräkät ovat myös välillä asettaneet oman haasteensa esiintymiselle.

”Kerran merellä oli aivan valtavia aaltoja ja keikutti aika tavalla. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni tosi onnellinen siitä, että keskellä lavaa oli iso pömpeli, josta pystyi ottamaan koppia keikuttaessa.”

 

Keikkamatkoilla Tallinnan ja Helsingin välillä ei yleensä ehdi maissa käymään, mutta Tallinnasta Irina kyllä tykkää.

”Viime kesänä tehtiin tyttären ja ystävän kanssa parin päivän Tallinnan-reissu. Käytiin Telliskivessä ja askarteluparatiisissa, kun tyttäreni on kova tekemään kaikkea.”

Irina hehkuttaa Telliskiven ravintoloita ja shoppailupaikkoja.

”Siellä oli paljon pieniä putiikkeja, joista olisi voinut hankkia kotiin vaikka mitä. Harmitti, ettei ollut autoa mukana, olisin löytänyt sieltä lamppuja, kukkatelineitä ja muutakin.”

Tallinnan ulkopuolelle Irina ei ole vielä juurikaan ehtinyt, mutta haaveilee matkasta Viron saarille.

”Lueskelen niistä aina juttuja naistenlehdistä.” 

Irinan juhlakiertue alkaa 1.3. Heinolasta ja jatkuu koko kevään ajan. Irinan voi nähdä 10.5. myös Eckerö Linen m/s Finlandialla.,

 

Teksti Mikko Virta, kuva Lars Johnson

Lue lisää samasta aiheesta
Eckerö Line irina irina saari juhlakiertue keikat laivoilla laulaja vahva levy

2.12.2025 | Vapaa-aika

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää