Tuoretta tietoa Virosta
15.9.2022 | Vapaa-aika

Iloa ja valoa syksyyn – Tallinnan valofestivaali alkaa tänään

Teksti Timo Huttunen
Kuva Tarmo Rätsep

Iloa ja valoa syksyyn – Tallinnan valofestivaali alkaa tänään

 

Yhdeksi Tallinnan syksyn suosituimmista tapahtumista on joka syksyinen valofestivaali. 15.–17. syyskuuta järjestettävä tapahtuma on levittäytynyt Kadriorgin puistosta ympäri kaupunkia.

Tänä vuonna teemana on ”Öös on lugusid” eli yössä on tarinoita tai yön tarinoita.

Valotapahtumia on Kadriorun puistossa, Pae-puistossa, Tallinnan vanhassakaupungissa ja Männi-puistossa Mustamäellä.

Kaupunki täyttyy upeista valoinstallaatioista, kynttilöistä ja soihduista. Oman lisänsä tuovat erilaiset konsertit ja tulitaiteilijoiden esitykset. 

Tarinankerronta on ihmiskunnan muinainen perinne. Ennen luolien seinille maalattiin kuvia ja niiden avulla kerrottiin tarinoita. Tarinoita kertomalla välitettiin elämän jatkumisen kannalta tärkeitä kokemuksia ja tietoa.

Valofestivaalin järjestäjät haluavat kertoa yhdessä yleisön kanssa tarinoita valon ja musiikin avulla.

Festivaalin aikana sytytetään tuhansia kynttilöitä ja muita valoja näyttämään osallistujille tietä ja luomaan heille maagisen ja valontäyteisen matkan.

Valolla on kyky tehdä näkymätön näkyväksi. Valojen avulla voi nähdä Tallinnan puistojen ja viheralueiden pimeyden mystiikan.

 

Tapahtumapaikat ja -ajat:

  • 15.–16. syyskuuta, Kadriorgin puisto, kello 20–23.
  • 15. syyskuuta, Pae-puisto, kello 20–23.
  • 16.–17. syyskuuta, Vanhakaupunki, kello 20–23.
  • 17. syyskuuta, Mustamäen Männi-puisto, kello 20–23.

Tapahtuman aikana kaupungissa liikkuu paljon ihmisiä, joten puistoihin pääsy omalla autolla voi olla vaikeaa.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kadriorgin puisto Männi-puisto Pae-puisto tarina tulet valo Valofestivaali vanhakaupunki

2.12.2025 | Vapaa-aika

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää