Idästä tuulee
Teksti Antti Sarasmo Kuvitus The Baltic Guiden arkisto/Hannu Lukkarinen
Salaisesta lisäpöytäkirjasta tiedettiin kyllä jo syksyllä 1939. Sen pääperiaatteet olivat tiedossa, mutta harva halusi ottaa uhkan vakavasti. Helpompaa oli vältellä poliittista kriisiä, olla tekemättä mitään, seurata tilannetta ja toivoa parasta. Näin tehtiin niin Suomessa kuin Ruotsissa ja Baltian maissa.
Neuvostoliitto ja Natsi-Saksa solmivat
elokuussa 1939 sopimuksen, jossa kummankin valtion etupiirien rajat Itä-Euroopassa määriteltiin. Tämä Molotov-Ribbentrop-sopimuksena tunnettu asiakirja ja sen salainen lisäpöytäkirja itseasiassa laukaisivat toisen maailmansodan. Saksa sai selustansa itään turvattua ja Neuvostoliitto mahdollisuuden palauttaa keisarikunnan rajat.
Venäjällä oli ollut jo Iivana Julman ajoista lähtien selvä pyrkimys Itämeren rantavaltioksi ja halu päästä Baltian rannikolle. Suuressa Pohjan sodassa 1700-luvulla se onnistuikin.
Keisarikunnan hajotessa ensimmäisessä maailmansodassa, Baltian maat itsenäistyivät. Nyt oli Neuvostoliiton hetki tavoitella keisarikunnan menetettyjä maakuntia. Itämeren rannalla alkoi puhaltaa itätuuli.
Ajoituksen taito
Natsi-Saksa hyökkäsi etupiirinsä sisällä Puolan kimppuun syyskuun alussa 1939. Puolaa pidettiin yleisesti keskisuurena valtiona, jolla oli merkittävät asevoimat.
Natsi-Saksan voittoa ei epäilty, mutta sodan uskottiin kestävän kuukausia, ellei vuosia. Saksalaisten ”salamasota” oli uudenlaista sodankäyntiä ja Puolan romahtaminen muutamassa viikossa oli järkytys niin eri maiden esikuntien ammattilaisille kuin poliittisille päättäjillekin.
Kun kaikki olivat pohtimassa, mitä siellä Puolassa oikein sotilaallisesti tapahtui, Neuvostoliitto toimi. Yhtäkkiä Neuvostoliitto tunsi itsenä uhatuksi ja ehdotti läntisille naapureilleen neuvotteluja uhkien torjumiseksi. Torjuntakeinoksi Neuvostoliitto ehdotti tukikohtia naapureiden alueille.
Kauppasopimuksen allekirjoitukseen Moskovaan tullut Viron ulkoministeri Karl Selter löysi itsensä 24.9.1939 uudesta tilanteesta. Kauppasopimuksen sijasta Moskova halusi solmia tukikohtasopimuksen Viron kanssa.
Tukikohtasopimus sinänsä oli siedettävä, vain 25 000 sotilasta, lähinnä lentotukikohtiin ja pariin laivastotukikohtaan. Vakuutettiin, että tukikohtia tarvitaan vain käynnissä olevan sodan ajan, sen jälkeen sotilaat palaavat kotiin Neuvostoliittoon. Punasotilainen määräkin oli hallittavissa, sillä pelkästään Viron suojeluskunnassa oli 40 000 miestä ja armeija kunnossa, vaikka se olikin pieni.
Pelkkään pyyntöön eivät Moskovan isännät luottaneet, painostus ja joukkojen keskittäminen rajoille otettiin mukaan hyvin yksipuolisiin neuvotteluihin. Annettiin ymmärtää, että valinta oli joko sota tai rauha. Viron hallitus myöntyi 28.9. Samaan aikaan neuvoteltiin tukikohdista kaikkien pienten länsinaapureiden kanssa. Latvia suostui tukikohtiin 7.10. ja Liettua 12.10. Suomen kanssa neuvottelut alkoivat 5.10. ja useamman neuvottelukierroksen jälkeen ne päättyivät 9.11. Neuvostoliiton uhkaukset eivät olleet turhia, Talvisota alkoi 30.11.1939.
Yksityiskohdat ovat tärkeitä
Viro vaihtoi hallitustaan heti tukikohtasopimuksen jälkeen lokakuussa 1939 Moskovalle mieluisemmaksi. Tukikohtasopimusta alettiin käytännössä soveltaa 18.10., kun neuvostojoukot ylittivät rajan matkallaan uusiin tukikohtiin. Virolaiset huomasivat nopeasti, että yksityiskohdat, ne vasta tärkeitä ovatkin.
Tukikohtasopimus oli hyvin yleisellä tasolla, mutta ilmeni, että sotilaiden lisäksi tarvittiin rakennusmiehiä miltei puolet sotilaiden määrästä ja lisäksi tukikohtiin muuttivat sotilaiden perheet.
Virallisesti Viro oli itsenäinen valtio, joka vain oli vuokrannut naapurilleen tukikohtia. Se oli julistautunut puolueettomaksi ja noudatti tiukkaa puolueettomuuspolitiikkaa. Neuvostoliitto puolestaan venytti puolustuksellisten tukikohtien käyttöoikeuksia ja muun muassa pommitti Talvisodan aikana suomalaisia kaupunkeja Länsi-Viron lentotukikohdistaan käsin.
Suomalaisetkaan eivät täysin kunnioittaneet Viron puolueettomuutta, vaan pommittivat Suomenlahdella Kerin majakkasaarta, jossa oli Neuvostoliiton radiomajakka pommikoneille, jotka olivat matkalla Suomeen. Viron hallituksen virallisessa tiedotteessa puhuttiin tuntemattomista lentokoneista, joihin oli maalattu Suomen kansallisuustunnukset, ei siis suomalaisista koneista.
Alkuperäisen tukikohtasopimuksen yleiset määräykset täsmentyivät hiljalleen aina uusiksi vaatimuksiksi. Vaatimukset eivät kuitenkaan kasvaneet niin suuriksi, että Viro olisi ryhtynyt epätoivoiseen aseelliseen vastarintaan. Vapaus ja mahdollisuus vastarintaa katosivat myönnytys kerrallaan.
Aivan samoin kävi Latviassa ja Liettuassa, köyttä kiristettiin pikkuhiljaa.
Paremmat ajat eivät tulleet
Virossa oltiin aluksi tyytyväisiä tukikohtasopimukseen. Naapuri Suomi kävi raskaan sodan ja joutui suostumaan suuriin alueluovutuksiin. Viron olot olivat hyvin lähellä normaalia ja oli helppoa ajatella, että valittu tie oli oikea.
Ilmeisesti presidentti Päts, joka oli ”vahva johtaja”, uskoi tilanteen päättyvän Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan väliseen sotaan. Oikeassa Päts lopulta olikin, mutta välirikko tapahtui Viron kannalta vuoden verran liian myöhään. Odotettiin siis sodan käännettä ja parempia aikoja. Niitä ei sitten tullutkaan.
Natsi-Saksa valtasi keväällä 1940 Tanskan ja Norjan, Hollannin ja Belgian sekä marssi Ranskaan. Pariisi valloitettiin 14.6.1940. Kaikki oli sekaisin, suurvalta Ranska oli kaatunut. Koko se kansainvälisten sopimusten verkosto, jolle Eurooppa oli rakennettu ensimmäisen maailmansodan jälkeen, oli palasina.
Neuvostoliitto käytti läntisen sotanäyttämön tapahtumia hyväkseen, keskitti joukkoja Baltian maiden rajoille, esitti uhkavaatimuksen ja vaati neuvostomyönteisiä hallituksia.
Ensimmäisenä hoidettiin Liettua, sitten Latvia ja lopuksi Viro. Juuri ennen miehitystä nämä vielä hetken itsenäiset valtiot laitettiin täydelliseen sotilaalliseen ilma- ja merisaartoon, siitä tosin ei saarrettaville kerrottu.
Niinpä Aero Oy:n matkustajakone Kaleva lähti normaalisti Tallinnan kentältä kohti Helsinkiä. Kaleva ammuttiin alas ilman varoitusta Suomenlahden yllä. Tätä täydellinen sotilaallinen saarto merkitsi.
Neuvostoarmeija marssi Baltian maihin, hallitukset vaihdettiin ja uusien vaalien jälkeen vain neuvostomyönteiset voimat pääsivät parlamentteihin. Vaalithan voittaa se, joka laskee äänet.
Virossa uusi parlamentti julisti maan neuvostotasavallaksi ja anoi pääsyä Neuvostoliiton jäseneksi. Baltian maat olivat kaikki samalla asialla ja ne hyväksyttiin oikeiksi neuvostotasavalloiksi elokuussa 1940.
Oli kohtalon ivaa, että neuvostopropaganda syytti Baltian maita sotilasliitosta ja suunnitelmista hyökätä Neuvostoliiton kimppuun yhteisellä miljoonan miehen armeijalla.
Jos Baltian maat ja niiden johtajat olisivat pystyneet yhteistyöhön ja luoneet kunnollisen puolustusliiton, niin historia olisi voinut kääntyä toiseen suuntaan. Miljoonaa miestä Baltian puolustusliitossa tuskin olisi ollut, mutta riittävästi antamaan selkänojaa neuvotteluille. Kun yhteistä puolustusliittoa olisi tarvittu, oli jo liian myöhäistä.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Tällä viikolla tapahtuu Virossa
- Kokeile, leiki ja luo koko perheen voimin
- Uusi näyttelytila Paksussa Margareetassa laajentaa mahdollisuuksia
Lue lisää samasta aiheesta
