Tuoretta tietoa Virosta
6.11.2012 | Kulttuuri

Historiallinen joulukylä

Historiallinen joulukylä

Viro, Tallinna, Rocca al Mare, ulkomuseo, joulukylä, virolainen, perinteinen, joululahja, ruoka, vanhan ajan

Ulkomuseon (Vabaõhumuuseum) perinteinen joulukylä on avoinna 14.–16. joulukuuta. Joulukylässä esitellään virolaisia joulunviettotapoja 1800-luvulta alkaen. Jokainen aikakausi on saanut esittelypaikakseen oman maalaistalon.

Esimerkiksi Härjapean talossa isäntä on saanut vapaussodan ansioistaan perheelleen asumuksen. Vuonna 1922 Aarten talon emäntä on huolissaan pojastaan, joka salakuljettaa Suomeen salaviinaa. Köstriasemen talossa ollaan vuonna 1895 iloisia siitä, että vuosien raadannan jälkeen he ovat saamassa talon täysin omakseen. Joulun kunniaksi valmistetaan olkikoristeita.

Laun kyläkaupassa museovieras voi tehdä hienoja löytöjä pukinkonttiin ja lähettää joulukortteja. Paikan päällä voi myös ihastella piparkakkumuottien valmistamista. Kolu Kõrts -kievarissa saa vatsantäytettä entisajan malliin. Sassi-Jaanin joulumarkkinoilla on myynnissä perinteisiä virolaisia käsitöitä. Joulumusiikista voi nauttia Sutlepan vanhassa kappelissa, jossa on 15. ja 16. joulukuuta kuorolaulukonsertteja.

Mistä löytää?

Viron ulkomuseo, Vabaõhumuuseumitee 12, Tallinna.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KRISTJAN SULÕND/ULKOMUSEO

Lue lisää samasta aiheesta

30.5.2025 | Kulttuuri

Islantilaisen kulttuurin virtauksissa – Kumu Courtyard Festival 2025

Islantilaisen kulttuurin virtauksissa – Kumu Courtyard Festival 2025

Kumun sisäpihan festivaali palaa toista kertaa ja juhlistaa tällä kertaa Islannin taidetta ja kulttuuria ohjelmallaan ”Icelandic Currents”. Suoraan suomennettuna … Lue lisää

30.5.2025 | Kulttuuri

DragonForce ja Around The Sun liittyvät Tallinn Rock Festivalin esiintyjiin – suomalaisartistit vahvasti mukana

DragonForce ja Around The Sun liittyvät Tallinn Rock Festivalin esiintyjiin – suomalaisartistit vahvasti mukana

Tallinn Rock Festival on julkistanut uusia esiintyjiä: brittiläinen power metal -yhtye DragonForce ja virolainen indie rock -bändi Around The … Lue lisää

29.5.2025 | Viro

Viikon kuluttua juhlitaan Tallinnan vanhaakaupunkia

Viikon kuluttua juhlitaan Tallinnan vanhaakaupunkia

Tallinnan Vanhankaupungin päivät juhlistavat kaupungin rikasta kulttuuriperintöä, jossa keskiaikainen ja moderni arkkitehtuuri kohtaavat. Tapahtuma korostaa myös yhteisöllisyyttä, josta nauttivat … Lue lisää

29.5.2025 | Historia

camera icon7
Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos

Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos

Tiesitkö, että reilut sata vuotta sitten Noblessnerin satama toimi tsaarinaikaisena sukellusvenetelakkana, jossa suurissa kalkkikivestä rakennetuissa tehdashalleissa valmistettiin aikansa huippumeritekniikkaa? … Lue lisää

28.5.2025 | Kulttuuri

Näe vilaus vuoden 1985 Tarttoa

Näe vilaus vuoden 1985 Tarttoa

Kaikki, jotka vierailevat Virossa ja erityisesti Tartossa, ihastuvat kaupungin arkkitehtuuriin, maisemiin, katuihin ja ennen kaikkea ihmisiin ja heidän kieleensä. … Lue lisää

28.5.2025 | Kulttuuri

camera icon7
Station Narvan lavalle nousevat Tommy Cash, nublu ja Efterklang

Station Narvan lavalle nousevat Tommy Cash, nublu ja Efterklang

Narvassa 4.–7. syyskuuta järjestettävä musiikki- ja kaupunkifestivaali Station Narva julkaisi ensimmäiset esiintyjänsä. Lavalle nousevat muun muassa Tommy Cash, nublu, … Lue lisää

27.5.2025 | Kulttuuri

Imagine Dragons esiintyy Tallinnassa

Imagine Dragons esiintyy Tallinnassa

Suosittu yhdysvaltalainen pop-rock-yhtye Imagine Dragons esiintyy ensimmäistä kertaa Virossa tiistaina 3. kesäkuuta Tallinnan Laululavalla. Vuonna 2008 Las Vegasissa perustettu … Lue lisää

27.5.2025 | Kulttuuri

Suuri maalauslauantai Kadriorgin palatsin puistossa

Suuri maalauslauantai Kadriorgin palatsin puistossa

Lauantaina 31. toukokuuta järjestetään jälleen suosituksi tullut maalauslauantai. Tällä kertaa tapahtuma liittyy Kadriorgin taidemuseossa meneillä olevaan näyttelyyn Bernardo Strozzi. … Lue lisää