Tuoretta tietoa Virosta
21.10.2017 | Kauneus

Hierontaa perinteisellä otteella

Hierontaa perinteisellä otteellaPerinteisellä hieronnalla kipupisteet saavat kyytiä jo kertakäynnillä Lindan tehokkaassa käsittelyssä.

Pelkästään hierontoja tarjoavassa Hea Elussa rentoutuu niin keho kuin mieli.

 

Hea Elu eli Hyvä Elämä -hierontastudiossa työskentelee kolme hierojaa: Linda, Jane ja Rando, jotka yhdessä myös omistavat paikan.

Jokaisella heistä oma tyylinsä ja he jakavat töitä sillä perusteella, kenelle arvelevat asiakkaan parhaiten sopivan. Erityisosaamistakin löytyy. Linda on thai-hieronnan asiantuntija, Rando hallitsee urheiluhieronnan ja Jane on perehtynyt muihin tarjolla oleviin erikoishierontoihin, kuten esimerkiksi kivihierontaan.

Lindan mukaan on myös hyvä, että heillä on sekä mies- että naishierojia, koska joillekin asiakkaille hierojan sukupuolella saattaa olla iso merkitys.

 

Vajaan vuoden nykyisissä tiloissaan toimineella paikalla on jo paljon kanta-asiakkaita. Jane kertoi, että heillä asiakkaista tulee usein ystäviä. Paikan ilmapiiri on sellainen, että se on helppo uskoa. Kanta-asiakkaita myös lahjotaan tuntuvilla eduilla. Marraskuussa paikka viettää synttäreitä ja luvassa on myös tarjouksia koko juhlakuun ajalle.

Hea Elu löytyy vanhan punatiilisen rakennuksen ensimmäisestä kerroksesta. Talo on komea ja sisältä siistimpi kuin miltä ulospäin näyttää. Kun Norde Centrumin remontti valmistuu lähiaikoina, avautuu Hea Eluun reitti uudistuneen kauppakeskuksen parkkipaikkaa vastapäätä.

Hea Elussa erilaisia hierontoja tarjoavat Jane, Linda ja Rando.

Hintatasoltaan Hea Elu on Tallinnan keskikaupungin edullisimpia hierontapaikkoja. Tunnin perusteellinen klassinen hieronta maksaa vain 30 euroa. Koko palveluhinnasto on nähtävissä nettisivuilla, jota kautta voi myös varata aikoja reaaliaikaisen järjestelmän kautta. Perinteinen puhelinvaraus onnistuu myös.

Aivan sattumalta tapasimme hierontastudion odotustiloissa suomalaisen Ellin, joka oli juuri tulossa Lindan käsittelystä. Hän kehui hierontaa varauksetta ja sanoi tulevansa varmasti toistekin. Tallinnassa monissa muissakin paikoissa hierottavana käynyt Elli piti Hea Elun hinta-laatusuhdetta erittäin hyvänä. Parasta kuitenkin oli, että hieronta todella tuntui.

”Ei ollut mitään silittelyä, sellaisesta en pidä”, Elli täsmensi.

 

Vierailukäynnillä pääsin itsekin Lindan hierontapenkkiin kokeilemaan perinteistä niska-hartia-hierontaa. Lindan varmat kädet löysivät istumatyössä jäykistyneestä selästä ja hartioista kipupisteitä, jotka hän hoiteli juuri sopivalla voimalla.

 

Mistä löytää?

Massaažistuudio Hea Elu, Paadi 4. Tallinna. 
heaelu.ee

 

 

Lisää hierojavaihtoehtoja

Tallinnassa on lisäksi monia muita hierontasalonkeja, joista tässä muutama:

Thai Lotus Spa, Aia 3 / Vana-Viru 10, Tallinna.
thailotus.ee

Kaubamaja ilustuudio, Gonsiori 2 (Kaubamajan kosmetiikkaosasto). 
www.facebook.com/pg/Kaubamaja-Ilustuudio-101674043858259/posts/?ref=page_internal

Thai Orchid Spa, Aia 4 / Vana-Viru 13, Tallinna. 
www.thaispa.ee

Thai Refresh, Kreutzwaldi 5–4, Tallinna. 
www.thairefresh.ee

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

Teksti Jukka Arponen, kuvat Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
golf hieronta kivihieronta norde centrum thai-hieronta urheiluhieronta

28.11.2025 | Kauneus

Hennan tärppi: ”Koukutuin retriitistä!”

Hennan tärppi: ”Koukutuin retriitistä!”

Facebookissa suosittujen Tallinnatärpit ja Viro-tärpit -matkailuryhmien vetäjä Henna Mikkilä on arkensa puitteissa liikkuvainen ilopilleri, joka tykkää saunomisesta kuin hullu … Lue lisää

12.11.2025 | Kauneus

Viron parhaat kylpylät

Viron parhaat kylpylät

Kylvyissä rentoutumisen tapakulttuuri saapui Viroon 1800-luvun alussa, kun ensimmäiset virkistävää vettä ja merituulta tarjonneet eurooppalaistyyliset kylpylät perustettiin Tallinnan Kadriorgiin … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Kauneus

Italialaista luonnonkosmetiikkaa Roseriista

Mainos Italialaista luonnonkosmetiikkaa Roseriista

Vuonna 2012 Marge Vanatoa avasi luonnonkosmetiikkaa ja hyvinvointituotteita myyvän verkkokaupan Roserii. Alun perin pieneksi kaupaksi ajatellun myymälän valikoima alkoi … Lue lisää

14.8.2025 | Kauneus

Luonnonrauhaa ja kokonaisvaltaista hoitoa Kubijalla

Luonnonrauhaa ja kokonaisvaltaista hoitoa Kubijalla

Kubija Hotell & Loodusspaa sijaitsee rauhallisella paikalla mäntymetsän siimeksessä, aivan Kubijajärven rannalla. Kesäisin vieraat pääsevät suoraan hotellilta luontopoluille kävelylle … Lue lisää

7.2.2025 | Kauneus

Tallinnan vanhat yleiset saunat

Tallinnan vanhat yleiset saunat

Yleisten saunojen perinne on Tallinnassa vanha. Esittelyssä olevat kolme yleistä saunaa ovat kaikki yli 80 vuotta vanhoja. Tallinna … Lue lisää

28.1.2025 | Kauneus

Sauna on tärkeä

Sauna on tärkeä

Ensimmäiset kirjalliset merkinnät virolaisista saunoista ovat peräisin jo 1300-luvulta. Mutta sauna on Virossa varmasti ollut olemassa jo aiemminkin. Sauna … Lue lisää

21.11.2024 | Kauneus

camera icon6
Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Suomalaiset voivat käyttää EU-maissa julkisen terveydenhuollon palveluita samoin kuin kotimaassakin. Asiointia helpottaa eurooppalainen sairaanhoitokortti. Se on hyvä pitää matkalla … Lue lisää

16.10.2024 | Kauneus

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityn uudessa 7-kerroksisessa Von Baerin nimisessä terveyskeskuksessa Tallinnassa aloittaa työt melkein 250 ammattilaista, jotka laajentavat huomattavasti alueella tarjottavien … Lue lisää