9.6.2011 | Kulttuuri
Hansapäivät ja Europeade täyttävät Tarton kulttuurilla

Heinäkuussa Tartossa tanssitaan, kun Hansapäivät pyörähtävät käyntiin 22.— 24.7.
Samaan aikaan, tarkemmin sanottuna 20.—24. heinäkuuta, vietetään myös Europeade-kansanmusiikki- ja tanssifestivaalia. Nämä kaksi festivaalia täyttävät hyvien ajatusten kaupungin laululla, tanssilla ja musiikilla.
Festivaalit levittäytyvät ympäri kaupunkia usean tuhannen esiintyjän voimin. Virolaisten lisäksi paikalle odotetaan runsaasti kansainvälisiä vieraita, jotka tutustuttavat omaan kulttuuriinsa ja perinteisiinsä.
Hansapäivien puitteissa avataan Tarttoon seitsemän kaupunkia, jotka perinteiset Hansamarkkinat sitovat yhdeksi kokonaisuudeksi. Jokaisella kaupungilla on oma teemansa, joita ovat esimerkiksi muinaisaikainen Jokikaupunki, hansa-aikainen Johanneksen kaupunki ja Tiedekaupunki Toomemäellä.
Europeade-festivaalilla tapahtumia on pitkin päivää, usein aamukymmenestä myöhään yöhön. Musiikin ja tanssin lisäksi festivaalilla voi esimerkiksi vierailla valokuvanäyttelyissä, joissa esitellään Europeaden historiaa 47 vuoden ajalta.
KESÄN TAPAHTUMIA TARTOSSA
1.6. Lastensuojelupäivä.
1.—10.6. Kansainvälinen yleisurheilukilpailu Gustav Sule memoriaal.
2.—5.6. Viron säveltäjien festivaali Johanneksen kirkossa.
28.6.—15.8. Emajõen kesäteatterin esityskausi.
29.6. Tarton kaupungin päivä.
20.—24.7. Europeade.
22.—24.7. Tarton hansapäivät.
6.8. PLINK-PLONK -festivaali.
14.8. Tarton rullaluistelumaraton.
20.—21.8. Extreme Battle -urheilufestivaali.
Lue lisää samasta aiheesta
28.5.2025 | Kulttuuri
Näe vilaus vuoden 1985 Tarttoa
Kaikki, jotka vierailevat Virossa ja erityisesti Tartossa, ihastuvat kaupungin arkkitehtuuriin, maisemiin, katuihin ja ennen kaikkea ihmisiin ja heidän kieleensä. … Lue lisää
28.5.2025 | Kulttuuri
7
Station Narvan lavalle nousevat Tommy Cash, nublu ja Efterklang
Narvassa 4.–7. syyskuuta järjestettävä musiikki- ja kaupunkifestivaali Station Narva julkaisi ensimmäiset esiintyjänsä. Lavalle nousevat muun muassa Tommy Cash, nublu, … Lue lisää
27.5.2025 | Kulttuuri
Imagine Dragons esiintyy Tallinnassa
Suosittu yhdysvaltalainen pop-rock-yhtye Imagine Dragons esiintyy ensimmäistä kertaa Virossa tiistaina 3. kesäkuuta Tallinnan Laululavalla. Vuonna 2008 Las Vegasissa perustettu … Lue lisää
27.5.2025 | Kulttuuri
Suuri maalauslauantai Kadriorgin palatsin puistossa
Lauantaina 31. toukokuuta järjestetään jälleen suosituksi tullut maalauslauantai. Tällä kertaa tapahtuma liittyy Kadriorgin taidemuseossa meneillä olevaan näyttelyyn Bernardo Strozzi. … Lue lisää
26.5.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
9.5.–10.8. Pavlo Mazai. Esseed -valokuvanäyttely, Tallinna Ukrainalaisen Pavlo Mazain valokuvanäyttely yhdistää esseemäistä ilmaisua ja valokuvaa. Näyttely on osa ukrainalaista … Lue lisää
26.5.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Romanttinen Rantatie – seikkailuja ja kulttuuria koko perheelle
Salaperäinen ja aurinkoinen Romanttinen Rantatie kulkee lähes 300 kilometriä Iklasta Virtsuun, seuraten Liivinlahden rantaviivaa. Matkan varrella avautuvat Pärnumaan kauniit … Lue lisää
26.5.2025 | Mainos | Kulttuuri
Mainos Viljandi Folkilla matkaat maailman ääriin
Viljandin kansanmusiikkifestivaali järjestetään 24.–27. heinäkuuta Viron kauneimmaksi pikkukaupungiksi kutsutussa Viljandissa. Tämän vuoden teema, ”Irti maasta!”, kannustaa kuulijoita ravistelemaan itsensä … Lue lisää
25.5.2025 | Historia
Näyttely Viron ruotsalaisväestöstä Viron kansallismuseossa
Viron kansallismuseossa on avattu uusi näyttely nimeltä Rannarootslased. Estlandssvenskar. Vironruotsalaiset. Kyseessä on tähän asti laajin ja kattavin näyttely, joka … Lue lisää