Hansaliitto ja Hansan maailma
Teksti Antti Sarasmo Kuvitus The Baltic Guiden arkisto/Hannu Lukkarinen
Kauppaa käydään aina. Keskiajalla Välimerellä oli suuria kauppahuoneita, joiden rikkaat omistajasuvut sitten ostivat taidetta ja rakensivat palatsejaan ympäri Italiaa. Itämerellä kauppaa käytiin omaan laskuun ja kauppahuoneeseen kuuluivat kauppias, hänen perheensä ja apulaisensa.
Pienten tekijöiden piti luonnollisesti liittoutua ja niinpä kauppakaupungit organisoituivat Hansaliitoksi, jonka tehtävä oli puolustaa vapaata kauppaa.
Sellaisia ruhtinoita ja hallitsijoita oli ihan tarpeeksi, jotka mielellään olisivat ottaneet ”ilmaista rahaa” kauppamiehiltä vaikka läpikulkumaksuilla tai tulleilla.
Yhdessä oltiin riittävän vahvoja vastustamaan hallitsijoita, sillä Hansaliiton kaupunkien kauppiaat hoitivat käytännössä koko Itämeren alueen kaupan. Yhteistyössä oli voimaa.
Tallinnakin oli Hansaliiton jäsen ja sen kauppiaat olivat hansakauppiaita. Henkilökohtaiset siteet Hansakaupunkien kauppiaiden välillä olivat hyvin tärkeitä, elettiin paitsi Hansaliitossa niin myös Hansan maailmassa.
Perheyritys
Tallinnan keskiaikainen kauppias asui kivitalossaan yleensä Raatihuoneen torin ja sataman välisillä kaduilla. Talot olivat kiveä tulipalovaaran vuoksi ja niiden päädyt olivat kadulle, jotta tila kaupunginmuurien sisällä voitaisiin käyttää tehokkaammin.
Katuovesta päästiin varsinaiseen kauppahuoneeseen. Näytillä oli paljon erilaista tavaraa ja jossa kauppaa käytiin. Kauppahuoneen sivussa oli avoin kupolikattoinen keittiö, jossa paloi avotuli. Keittiön takaa päästiin asuintiloihin: muutamaan huoneeseen, jossa kauppiasperhe eli.
Keittiön vierestä veivät rappuset holvikellariin, jossa säilytettiin perheen ruokavaroja. Kauppahuoneen sivusta nousivat rappuset ylempiin kerroksiin, jotka olivat varastoina. Raskaammat tavarat nostettiin vinssillä kadulla seisovista vankkureista suoraan ylös oikeaan varastokerrokseen.
Pihalla olivat talli ja navetta sekä talousrakennuksia. Aamuisin lehmät ajettiin laitumelle kaupungin ulkopuolelle Suur- ja Väike-Karja katuja pitkin nyt jo kadonneen Karjaportin kautta.
Kauppahuoneen henkilöstön muodostivat itse kauppias, hänen apulaisensa, oppipojat ja kauppiaan puoliso. Tavallisesti Hansan maailmassa kauppiaan vaimo oli toisen kauppiaan tytär. Usein hän oli koulutettu eli osasi lukea ja laskea. Kauppiaan rouva vastasi taloudenhoidosta ja toisinaan myös kirjanpidosta ja kauppahuoneen tileistä.
Oppipojat olivat isännän liikekumppanien poikia, jotka lähetettiin oppimaan kauppiaan ammatti toiseen kaupunkiin. Kun oppipoika oli oppinsa saanut, hän siirtyi jonkin toisen kauppiaan apulaiseksi, kunnes oli kypsä perustamaan oman kauppahuoneensa.
Tallinnan kauppias saattoi olla syntynyt vaikkapa Rostokissa, ollut oppipoikana Riiassa, apulaisena Stettinissä, mennyt naimisiin lyypekkiläisen kauppiaan tyttären kanssa ja perustanut sitten kauppahuoneen Tallinnaan.
Kaikki olivat samalla tavalla verkottuneita. Syntyjään tallinnalainen kauppias jatkoi ehkä isänsä liikettä, mutta ammattinsa hän oli oppinut toisissa kaupungeissa.
Tämä oli se Hansan maailma, henkilökohtaisten tuttavuuksien ja sukulaisuuksien verkosto, joka ulottui ympäri Itämeren rantoja.
Hansan kaupunki
Tallinna eli ulkomaankaupasta ja kaukokaupan harjoittajat olivat kaupungin eliittiä. Kaukokauppiaat muodostivat Suurkillan ja Suurkillasta noustiin kaupungin Raatiin. He johtivat ja hallitsivat kaupunkia.
Hansakaupungit olivat keskenään löyhässä liitossa, toisten kaupunkien kaukokauppiaiden oikeus harjoittaa kauppaa tunnustettiin myös toisissa kaupungeissa ja kaupunkien lainsäädäntö oli käytännössä sama.
Toisinaan yhteiset kaupalliset edut olivat jonkin ahneen ruhtinaan vuoksi vaarassa ja siksi pidettiin Hansapäivät. Hansakaupunkien edustajat kokoontuivat ja sopivat vastakeinoista kaupan vapauden puolustamiseksi. Yleensä toteutettiin kauppasaarto ja yleensä se myös tehosi.
Hansan meri
Ulkomaan kauppa oli merikauppaa, sillä peruskauppatuotteet olivat painavia. Perustuote mitä tuotiin Tallinnaan, oli suola ja perustuote mitä vietiin Tallinnasta, oli riihikuivattu vilja.
Kauppareitit olivat pitkiä ja usein tavaraa myytiin eteenpäin toisille kauppiaille. Hansalaiset huolehtivat usean valtion tavarahuollosta.
Suomesta, Turusta ja Viipurista, jotka eivät olleet Hansakaupunkeja, ostettiin koivun tuhkaa, satoja tynnyrillisiä vuodessa. Koivutuhka laivattiin sitten Belgian eli Flanderin Bryggeen joka oli keskiajalla kutomateollisuuden keskus.
Suomalainen koivutuhka oli saippuan raaka-aine ja saippualla pestiin se englantilainen villa jonka toiset kauppiaat olivat ostaneet Englannista. Valmiit villakankaat myytiin Hansan kauppamiehille ja niin ne levisivät ympäri Pohjois-Eurooppaa. Tallinnalaisessa kauppahuoneessa Virumaan aatelinen saattoi sitten ostaa itselleen arvoonsa sopivan pukukankaan.
Hansan laivat kuljettivat kaikkea. Ruotsista hankittiin kankirautaa Euroopan sepille, Norjasta tuotiin kapakalaa, jota tarvittiin paaston aikana alueilla, jotka eivät saaneet tuoretta kalaa merestä tai joista. Biskajan lahdelta ostettiin merisuolaa suurista kuivaamoista ja suolaa myytiin vaikkapa Tallinnaan.
Tähän kaikkeen tarvittiin hyviä laivoja. Hansan oma edistyksellinen laivatyyppi oli koggi. Se oli yksimastoinen rahtilaiva, jossa keulassa ja perässä oli korotettu ”linnoituskansi”, sillä merirosvot olivat jatkuva vaara ja vaiva.
Itämerelle toimi merirosvojärjestö ”Vitaaliveljet”, jolla saattoi olla yhtä aikaa jopa 200 merirosvoalusta merellä. Vitaaliveljien tukikohta oli Gotlannin saari, jonka he olivat valloittaneet. Lopulta Vitaaliveljiin tuskaannuttiin ja Saksalainen ritarikunta lähti sotaan ja lopetti Vitaaliveljet, ihan kirjaimellisesti.
Kaupankäyntiä
Tallinnalainen hansakauppias otti vastaan suolalastin ja antoi kuljetettavaksi takaisin ruista. Ruis oli tuotu kartanoista Tallinnaan talvella, kun kuormat kulkivat helposti rekikeleillä.
Suolan kaukokauppias myi maakauppaa tekeville kauppiaille, hänellä ei ollut halua lähteä viemään muutamaa suolatynnyriä vaikkapa Paideen tai muualle maaseudulle. Tämä oli pienkauppiaiden elinkeino.
Ulkomailta kauppiaalle oli tullut suolan lisäksi paljon muutakin tavaraa. Osa oli hänen itsensä tilaamaa kuten mausteita tai hienoja villakankaita. Hansan maailman hienous oli keskinäisessä luottamuksessa.
Tallinnalaiselle kauppiaalle lähetettiin myyntitiliin mitä erilaisimpia tavaroita. Hän saattoi myydä muutaman hienon miekan eteenpäin ja ”ostaa” itseltään niillä rahoilla vaikkapa liikekumppanin tilaamia karhuntaljoja, jotka hän sitten lähetti joko laskun tai vaihtorahojen kanssa.
Tallinna kuului keskiajalla suureen maailmaan. Laivat kulkivat ja niissä matkustettiin tai ainakin lähetettiin kirjeitä ja tilauksia. Tallinnalaiset kauppiaat olivat kuin kotonaan Itämeren alueelle, jokaisessa kaupungissa oli tuttavia, useissa myös sukulaisia. Tieto kulki, muotia seurattiin, samaa kieltä puhuttiin koko Hansaliiton alueella eli Hansan maailmassa. Hansakaupunki Tallinna ei ollut syrjässä.
Koggi-laivan hylky Tallinnassa
Merimuseossa, Paksun-Margareetan tornissa on näytteillä Tallinnan lahteen aikoinaan uponneen koggin hylky. Näyttelyssä kerrotaan myös merikaupasta eli ajasta kun Itämeri oli Hansaliiton meri.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Viron matkailu kasvaa tasaisesti
- Tallinnan liikennelaitos kutsuu matkustajat jouluajelulle
- Virolaiset jouluruokaperinteet
Lue lisää samasta aiheestahansa hansakaupunki hansaliitto Itämeri kauppias Koggi-laiva laiva Tallinna