Tuoretta tietoa Virosta
8.6.2011 | Vapaa-aika

Golfkierros Viron ympäri

Golfkierros Viron ympäri

Tallinna on Viron golfin keskus, mutta mielenkiintoisia kenttiä löytyy joka puolelta maata.

Viroa voi pitää kenttien vähyydestä huolimatta erittäin hyvänä golfmatkakohteena – laatu korvaa määrän. Kaikilla maan kentillä on omat erityispiirteensä ja vahvuutensa. Esimerkiksi muuten melko vaatimaton Audrun pay & play tarjoaa vuokralle aitoja hickory-mailoja, joilla pääsee kokeilemaan pelaamista lajin uranuurtajien tapaan. Välimatkat ovat lyhyitä, joten samalla matkalla ehtii useammalle kentälle.

Modernin golfin kenttiä on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen, sillä niin eri tyyppisiä ne ovat. EG&CC:n golfkeskus on ehkä tyylikkäin kokonaisuus, mutta samalla myös kallein ja konservatiivisin. Rennoin lomagolftunnelma löytyy Pärnusta White Beach -klubilta. Niitvälja ja Suuresta sopivat monessa suhteessa edellä mainittujen väliin. Baltian vanhin kenttä Niitväljassa on parissa vuosikymmenessä kehittynyt viihtyisäksi golfkeskukseksi, jossa asiallisen puistokentän lisäksi on erinomaiset harjoitusolosuhteet.

Suuresta on jäsenmäärältään Viron suurin klubi. Syy tähän löytyy mukavasti pelattavan kentän lisäksi varmasti pelaajaystävällisestä asenteesta. Suurestaan tuntee aina olevansa tervetullut ja kierroksen jälkeen voi nautiskella savusaunan pehmeistä löylyistä ja klubin kodikkaasta tunnelmasta.

Kaukaisimmat kentät löytyvät Saarenmaalta ja Otepäästä. Molemmat ovat hienoja kenttiä, tosin hyvin eri tyylisiä. Jos aikaa on, kannattaa kiertää molemmat – vaihtelu virkistää ja sitä tällä kaavalla on luvassa. Golfpaletin täydentää jatkuvasti kehittyvä jokamiehenkenttä Haapsalussa.

TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVA KAAREL MIKKIN

VIRON GOLFKENTÄT

Saarenmaan Golf

Kotikenttä: Links-tyyliä, ei kuitenkaan aivan meren rannassa. 18-reikäinen par 72. Sijainti: Lähellä Kuressaaren keskustaa kylpylähotellialueen vieressä. Green fee: 55–60 euroa.

Suuresta Golf

Kotikenttä: 18-reikäinen par 72. Pitkä puistokenttä. Savusauna! Sijainti: 19 kilometriä Tallinnasta Tarton suuntaan. Green fee: 39–44 euroa.

Otepään Golf

Kotikenttä: 18-reikäinen par 73 kenttä vaihtelevassa metsämaastossa. Sijainti: Otepäässä, Tarton eteläpuolella. Green fee: 40–45 euroa.

Valgeranna Golfklubi / White Beach Golf (VGK)

Kotikenttä: 18-reikäinen par 72 kenttä Audrujoen varrella. Sijainti: Vajaat 10 kilometriä Pärnusta Audrujoen rannalla. Green fee: 34–38 euroa.

Estonian Golf & Country Club (EG&CC)

Kotikenttä: Upea Sea Course (18 reikää, par 72) ja haastava Stone (9, par 36). Sijainti: Tallinnasta 23 kilometriä itään Narvan suuntaan. Green fee: 40–70 euroa (2×9/18 reikää).

Tallinnan Golf Klubi (TGK)

Kotikenttä: Niitvälja 18 reikää, par 72. Lisäksi viiden väylän par 20 pay & play -kenttä. Sijainti: Tallinnasta 35 kilometriä länteen Paldiskin suuntaan. Green fee: 49–59 euroa.

PAY & PLAY:

Haapsalun Golf

Kotikenttä: 9-reikäinen par 34 kenttä. Sijainti: Haapsalussa noin 5 kilometriä keskustasta Pärnun suuntaan. Green fee: 16 euroa (päivä).

Audru

Kotikenttä: 9-reikäinen par 33 kenttä. Sijainti: Vajaat 10 kilometriä Pärnusta länteen. Green fee: 13–18 euroa.

Lue lisää samasta aiheesta

9.7.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Näköaloja ja kukkaloistoa

Mainos Näköaloja ja kukkaloistoa

Tallinnan TV-torni kohoaa ylväästi Piritan metsän keskeltä, ja sen juurella levittäytyy kasvitieteellinen puutarha. Yhdessä nämä kohteet tarjoavat unohtumattoman päivän … Lue lisää

6.7.2025 | Vapaa-aika

Tallinnan Meripäivät tarjoavat merellistä iloa kaikille

Tallinnan Meripäivät tarjoavat merellistä iloa kaikille

Tallinnan Meripäivät on koko perheelle suunnattu tapahtuma, jossa pääsee ihastelemaan monenlaisia vesikulkuneuvoja purjeveneistä moottoriveneisiin. Tapahtuman aikana järjestetään konsertteja Tallinnan … Lue lisää

5.7.2025 | Vapaa-aika

Täydellistä rantaidylliä etsimässä

Täydellistä rantaidylliä etsimässä

Kesäinen Viro on oikea rantaleijonien, merenneitojen ja perheen pienimpien vesipetojen paratiisi. Suomenlahteen ja Itämereen rajautuvaa rantaviivaa on manner-Virolla ja … Lue lisää

26.6.2025 | Vapaa-aika

Lottemaan kesäkausi on avattu

Lottemaan kesäkausi on avattu

Vuonna 2000 uusi kulttuuri-ikoni ilmestyi virolaisten televisioruutuihin. Hänen nimensä on Lotte, ja hän on monilahjakas koira. Hänen ensiesiintymisensä Loten … Lue lisää

13.6.2025 | Vapaa-aika

Viro juhlistaa Saunan päivää

Viro juhlistaa Saunan päivää

Saunan päivä, joka vakiintui Suomessa jo vuosikymmeniä sitten, on saanut suosiota myös Virossa. Tänä vuonna, kesäkuun toisena lauantaina, Viro … Lue lisää

8.6.2025 | Vapaa-aika

Toisenlainen, teineillekin mieluisa Pärnu?

Toisenlainen, teineillekin mieluisa Pärnu?

Pärnussa kesä on vuodenajasta riippumaton positiivinen tunne. Mutta miten saada teini mukaan perhematkalle, jos perinteiset houkutteet kuten hiekkaranta, kylpylät … Lue lisää

3.6.2025 | Ravintolat

Pärnussa grillataan olan takaa tulevana viikonloppuna

Pärnussa grillataan olan takaa tulevana viikonloppuna

Pärnussa nautitaan grilliruoasta tulevana viikonloppuna 6.–7. kesäkuuta, kun noin 300 ruokamyyjää saapuu valmistamaan parhaita grilliruokiaan jopa 50 000 kävijälle. … Lue lisää

31.5.2025 | Vapaa-aika

camera icon5
Houkutteleva matka luovien ihmisten kaupunginosaan

Houkutteleva matka luovien ihmisten kaupunginosaan

Põhjala-tehdas (Põhjalatehas) on Koplin oma luova kaupunginosa, aivan kuten Telliskivi on Kalamajan. Alueen kehittäminen alkoi vuoden 2018 tienoilla. Nopeasti … Lue lisää