11.10.2016 | Kulttuuri
Ensi-iltojen teatterisyksy

Vanemuine-teatterin ja kansallisooppera Estonian syyskaudet ovat täynnä musiikillisia yllätyksiä.
Vanemuisen syksyn spektaakkeli on Mamma Mia! -musikaali, joka tulee Tartossa ensi-iltaan 26. marraskuuta. Ympäri maailmaa ihastusta herättäneen musikaalin ohjaa Virossa Ain Mäeots, Abban hittejä tulkitsevat muun muassa Merle Jalakas, Birgit Sarrap, Sepo Seeman ja Veikko Täär. Musikaalia voi mennä katsomaan myös Tallinnassa 10.–11. joulukuuta Nordean konserttitalossa.
Vanemuisen 147. kaudella tuodaan lavalle 13 uutta esitystä. Ohjelmassa on muun muassa 29. lokakuuta Giorgio Madian baletti Don Juan ja 12. marraskuuta N. Rimski-Korsakovin lyhytooppera Mozart ja Salieri sekä W. A. Mozartin Teatterinjohtaja.
Osassa Vanemuisen esityksiä on myös suomen- ja englanninkielinen tekstitys, mikä helpottaa niiden seuraamista.
Kansallisooppera Estonia otti syyskauteen lentävän lähdön 22. syyskuuta, kun ensi-iltaan tuli Richard Wagnerin ooppera Lentävä hollantilainen.
Italialainen ohjaaja Pamela Recinella on luonut työryhmänsä kanssa nykyaikaisen ja visuaalisen esityksen. Oopperan kapellimestareina toimivat Vello Pähn, Lauri Sirp, Jüri Alperten ja Kaspar Mänd.
Baletin ystävien kannattaa panna korvan taakse Vaikenevat monologit. Laulu maasta, jonka ensiesitys Estoniassa on 4.11. Kolmelle tanssiparille luotu baletti on Toomas Edurin ohjaama, se nähtiin ensimmäisen kerran 2009 Lontoon kulttuurifestivaalilla.
Katto Kassinen -musikaali sopii koko perheelle. Musikaali on ohjelmistossa kevääseen asti. Suosittu virolainen satuhahmo Sipsik pääsee myös oopperan lavalle, kun Sipsik ja vanhan ajan asiat -musikaali tulee ensi-iltaan 16. marraskuuta.
Mistä löytää?
Kansallisooppera Estonia,
Estonia pst. 4, Tallinna.
www.opera.ee
Nordean konserttitalo,
Estonia pst. 9, Tallinna.
www.tallinnconcerthall.com
Vanemuine-teatteri,
Vanemuise 6, Tartto.
www.vanemuine.ee
Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.
TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA TOOMAS EDUR
Lue lisää samasta aiheesta
28.5.2025 | Kulttuuri
Näe vilaus vuoden 1985 Tarttoa
Kaikki, jotka vierailevat Virossa ja erityisesti Tartossa, ihastuvat kaupungin arkkitehtuuriin, maisemiin, katuihin ja ennen kaikkea ihmisiin ja heidän kieleensä. … Lue lisää
28.5.2025 | Kulttuuri
7
Station Narvan lavalle nousevat Tommy Cash, nublu ja Efterklang
Narvassa 4.–7. syyskuuta järjestettävä musiikki- ja kaupunkifestivaali Station Narva julkaisi ensimmäiset esiintyjänsä. Lavalle nousevat muun muassa Tommy Cash, nublu, … Lue lisää
27.5.2025 | Kulttuuri
Imagine Dragons esiintyy Tallinnassa
Suosittu yhdysvaltalainen pop-rock-yhtye Imagine Dragons esiintyy ensimmäistä kertaa Virossa tiistaina 3. kesäkuuta Tallinnan Laululavalla. Vuonna 2008 Las Vegasissa perustettu … Lue lisää
27.5.2025 | Kulttuuri
Suuri maalauslauantai Kadriorgin palatsin puistossa
Lauantaina 31. toukokuuta järjestetään jälleen suosituksi tullut maalauslauantai. Tällä kertaa tapahtuma liittyy Kadriorgin taidemuseossa meneillä olevaan näyttelyyn Bernardo Strozzi. … Lue lisää
26.5.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
9.5.–10.8. Pavlo Mazai. Esseed -valokuvanäyttely, Tallinna Ukrainalaisen Pavlo Mazain valokuvanäyttely yhdistää esseemäistä ilmaisua ja valokuvaa. Näyttely on osa ukrainalaista … Lue lisää
26.5.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Romanttinen Rantatie – seikkailuja ja kulttuuria koko perheelle
Salaperäinen ja aurinkoinen Romanttinen Rantatie kulkee lähes 300 kilometriä Iklasta Virtsuun, seuraten Liivinlahden rantaviivaa. Matkan varrella avautuvat Pärnumaan kauniit … Lue lisää
26.5.2025 | Mainos | Kulttuuri
Mainos Viljandi Folkilla matkaat maailman ääriin
Viljandin kansanmusiikkifestivaali järjestetään 24.–27. heinäkuuta Viron kauneimmaksi pikkukaupungiksi kutsutussa Viljandissa. Tämän vuoden teema, ”Irti maasta!”, kannustaa kuulijoita ravistelemaan itsensä … Lue lisää
25.5.2025 | Historia
Näyttely Viron ruotsalaisväestöstä Viron kansallismuseossa
Viron kansallismuseossa on avattu uusi näyttely nimeltä Rannarootslased. Estlandssvenskar. Vironruotsalaiset. Kyseessä on tähän asti laajin ja kattavin näyttely, joka … Lue lisää