Tuoretta tietoa Virosta
2.7.2012 | Kulttuuri

Ei vain heppoista keppostelua

Ei vain heppoista keppostelua

Ei vain heppoista keppostelua

Touhukas ja nopealiikkeinen mies hypähtää välillä pystyyn puhuen kännykkään tai viereiseen pöytään.

Saaremäe on Viron tunnetuimpia näyttelijöitä eikä malta jättää teatteria kesälläkään. Sesongin aloitti Hullumaja suvepäevad (Hourulan kesäpäivät), jossa Saaremäellä on päärooli. 70-luvulle sijoittuvan näytelmän kaikki esitykset on jo nyt loppuunmyyty.

Kesän ohjelmaan kuuluu myös Saaremäen ohjaama koko perheen esitys Väike nõid (Pikku noita) Etelä- Virossa. Sitä Saaremäe uskaltaa suositella myös turistille, laulunäytelmä ei edellytä, että ymmärtäisi kieltä täysin, juoneen pääsee kiinni muutenkin.

Putki jatkuu elokuussa Ohtun kartanossa, jossa on vuorossa Bernard Shawn komediallinen Misalliance.

Muun ohella Saaremäe on ohjannut Rakveren linnoitukselle näytelmällisen opaskierroksen, joka vie kävijät suoraan keskiaikaan.

Lomanviettoon ei taida jäädä aikaa?

”Kaksi viikkoa, kesä menee taas ihan peehen, mies naurahtaa ja myöntää, että on joinakin vuosina yrittänyt vaihtaa vapaalle, toistaiseksi onnistumatta.”

Kesänäytelmä on ympäristöteatteria

Kesäteatteri on Virossa yhtä suosittua kuin Suomessakin, vaikka traditio ei ole kovin pitkä. Neuvostokaudellakin laitosteatterit tekivät toki kiertueita esittäen hupailuja, mutta nykymuotoisena buumi käynnistyi vasta 1990- luvun alkupuolella.

Üllar Saaremäen mukaan kiitos kuuluu suurelta osin Andres Dvinjaninoville, joka otti mallia Suomesta ja kokosi näyttelijöitä eri teattereista Emajõe Suveteaterin produktioihin.

”Niistä tuli hyvin suosittuja. Nyt Suveteaterin markkinaosuus on kuitenkin vähentynyt, kun kaikki muutkin tekevät samaa.” Saaremäe haluaa kunniaa myös Rakveren teatterille.

”Rakveren teatteri alkoi esittää Anton Hansen Tammsaaren näytelmiä kirjailijan kotipaikassa Vargamäellä jo 80-luvun alussa.”

Suomalaisiin kesäteattereihin verrattuna Virossa ollaan ehkä asteen verran kokeilevampia, ainakin esityspaikkojen suhteen. Saaremäe on samaa mieltä.

Rakveren teatteri on vienyt katsojansa mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, muun muassa suolle keskellä yötä. Myös Hullumaja suvepäevad edellyttää melkoisen metsätaipaleen tarpomista. Ei ihme, että yleisöä kehotetaan varustautumaan kumikengillä ja hyttysmyrkyillä.

Paikka on Saaremäen mielestä kuitenkin olennaisen tärkeä.

”Sen on oltava yhtä vaikuttava kuin materiaali. Kesänäytelmä on tavallaan ympäristöteatteria.”

Hullumajaa esimerkiksi esitetään varsin aidossa ympäristössä, Kaarel Karmin kesämökillä, jonne virolaisilla teatteri-ihmisillä oli tapana kokoontua kesäisin.

Näytelmä perustuu tunnetun psykiatrin ja kirjailijan Vaino Vahingin ajankuvaan. Siinä perheensä jättänyt psykiatri avaa metsän keskellä yksityispraktiikan. Kun hänen ystävänsä alkavat kerääntyä sinne hoidettaviksi, yhteisöstä muodostuu eräänlainen älykköjen eläintarha.

Üllar Saaremäen mielestä hyvä kesänäytelmä voi tuntua kevyeltä, mutta todellisuudessa se tarjoaa myös älyllistä haastetta.

Jos haluat asettaa kielitaitosi koetukselle, etsi virolaisia kesänäytelmiä esimerkiksi Piletilevi.ee:n kautta.

Kesäteatteria heinäkuussa

Ring, koominen avioliittodraama Ohtun kartano 1.–8.7. Alatskivin linna, 10.–20.7.

Kraavihallid, laulunäytelmä Luken kartanonpuisto, 1. ja 6.–8.7.

Tasandikute helinad Saueaugun teatteri, 1. ja 5.–8.7.

Viirastuste vaksal Tapan rautatieasema, 4.–14.7. klo 19.30.

Seljatas sada meest Vanakoolin sali, Pärnu, 5.–15.7.

Peko, näytelmä setukaisten kuninkaasta. Värskan kesänäyttämö, 6.–15.7.

Suveunistused, musiikillinen komedia Ohtun kartano, 12.–15.7., 20.–22.7. ja 25.–29.7.

Iha jalakate all (Eugene O’Neill) Kurgja, 17.–31.7.

Nähtamatu maja Endla teater, Pärnu, 18.–21.7.

Karl Ristikivi põlev lipp Juurikan tila, Pivarootsi, alk. 18.7.

Episodi Marie Underin ja Friedebert Tuglaksen elämästä Birkenruhin kartano, 19.–22.7. ja 26.–29.7.

Undiin (Ondine, Jean Giraudoux) Emajõe suveteater, Tarton tuomiokirkon rauniot alk. 19.7.

Tahame luua näitemängu, mis muudaks maailma Pullin talli, Jäneda, 19.–21.7.

Haigemaja Võrun vanhan sairaalan piha, 25.–26.7.

Viru Tango, suomalais-virolainen yhteistuotanto Kääpan kylä, Jõgevamaa, 26.–29.7

Pühajärve sõda ja rahu Otepää suveteater, Poslovitsan ranta, 27. ja 29.7.

Minu girl friend on eestlane (komedia) Vana Baskinin teatterin kiertue.

Kokeilevaa teatteria Baltoscandalissa

Kun von Krahlin teatterin perustaja Peeter Jalakas otti vetovastuun Rakveren teatterista 1994, niin provinssiteatteri ponnahti parrasvaloihin. Tilannetta voi verrata Kristian Smedsiin ja Kajaanin kaupunginteatteriin.

Jalakasin myötä teatterifestivaali Baltoscandal siirtyi pysyvästi Rakvereen ja on rikastuttanut siitä lähtien Viron kesää kokeilevan teatterin maailmannimillä.

Tänä vuonna festivaali on liikahtanut aikaisempaa pari viikkoa myöhemmäksi. Näytelmiä, performanssia ja installaatioita esitetään eri puolilla pikkukaupunkia 4.–7. heinäkuuta. Suomesta mukana ovat Juha Valkeapää ja Taito Hoffrén. Tarkempi ohjelma: www.baltoscandal.ee.

 

TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVAT GABRIELA LIIVAMÄGI

Lue lisää samasta aiheesta

26.5.2025 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

9.5.–10.8. Pavlo Mazai. Esseed -valokuvanäyttely, Tallinna Ukrainalaisen Pavlo Mazain valokuvanäyttely yhdistää esseemäistä ilmaisua ja valokuvaa. Näyttely on osa ukrainalaista … Lue lisää

26.5.2025 | Vapaa-aika

Romanttinen Rantatie – seikkailuja ja kulttuuria koko perheelle

Romanttinen Rantatie – seikkailuja ja kulttuuria koko perheelle

Salaperäinen ja aurinkoinen Romanttinen Rantatie kulkee lähes 300 kilometriä Iklasta Virtsuun, seuraten Liivinlahden rantaviivaa. Matkan varrella avautuvat Pärnumaan kauniit … Lue lisää

26.5.2025 | Mainos | Kulttuuri

Viljandi Folkilla matkaat maailman ääriin

Mainos Viljandi Folkilla matkaat maailman ääriin

Viljandin kansanmusiikkifestivaali järjestetään 24.–27. heinäkuuta Viron kauneimmaksi pikkukaupungiksi kutsutussa Viljandissa. Tämän vuoden teema, ”Irti maasta!”, kannustaa kuulijoita ravistelemaan itsensä … Lue lisää

25.5.2025 | Historia

Näyttely Viron ruotsalaisväestöstä Viron kansallismuseossa

Näyttely Viron ruotsalaisväestöstä Viron kansallismuseossa

Viron kansallismuseossa on avattu uusi näyttely nimeltä Rannarootslased. Estlandssvenskar. Vironruotsalaiset. Kyseessä on tähän asti laajin ja kattavin näyttely, joka … Lue lisää

23.5.2025 | Kulttuuri

Laulu- ja tanssijuhla Viron kauneimmassa kylässä

Laulu- ja tanssijuhla Viron kauneimmassa kylässä

Võrumaan maakunnassa sijaitseva Rõugen kylä juhlii toukokuun lopussa satavuotista laulu- ja tanssijuhlaansa. Tapahtuma on osa kesällä Tallinnassa järjestettävien valtakunnallisten … Lue lisää

22.5.2025 | Ravintolat

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Viidettä kertaa järjestettävällä Toidutänavad -ruokafestivaalilla kävijöitä odottaa puoli kilometriä katuruokaa, juomia ja viihdettä. Toukokuun lopussa tapahtuma saapuu Tallinnan vanhan … Lue lisää

21.5.2025 | Kulttuuri

Ihmiskunnan historian vuorovaikutteisin näyttely

Ihmiskunnan historian vuorovaikutteisin näyttely

Vielä suuntaa antavampi otsikko voisi olla ”Ihmiskunnan epäinhimillisen historian”. Olemme kaikki kokeilleet ChatGPT:tä. Osa meistä on jäänyt siitä tiedonhankinnassa … Lue lisää

20.5.2025 | Kulttuuri

Kevättä rinnassa –

Kevättä rinnassa –

Siinä missä suurin osa pohjoisesta pallonpuoliskosta juhlii jo kesän saapumista, Virossa nautitaan yhä kevään heräämisestä. Mutta hyvää kannattaa odottaa. … Lue lisää