Demokratia ei ole helppoa
Huhtikuussa 1938 Viron presidentiksi valittu Konstantin Päts saapui saman vuoden elokuun lopulla vierailulle Kehraan.
Idealismi ja hyvät aikeet eivät vielä riitä luomaan demokraattista valtiota. Sen huomasivat virolaiset vain vuosikymmen itsenäistymisensä jälkeen.
Kun Viro vuonna 1919 itsenäistyi, olivat odotukset suuret. Omalle uudelle valtiolle haluttiin luoda sellainen valtiomuoto, jossa ihmiset todellakin kokisivat olevansa valtion täysivaltaisia kansalaisia.
Virossa otettiin mallia Sveitsistä, joka oli kansalaisten hallitsema tasavalta kansanäänestyksineen ja presidentin viran puuttumisineen.
Liian hieno perustuslaki
Viron ensimmäinen perustuslaki vuodelta 1920 oli jalo ja ylevä. Se oli läpeensä demokraattinen ja kansanvaltainen. Kansa valitsi parlamentin, parlamentti käytännössä nimitti hallituksen ja pääministeri toimi myös edustuksellisena valtionpäämiehenä.
Hallitukselle parlamentti saattoi antaa ohjeita ja hallituksen oli paras niitä noudattaa, sillä epäluottamuslauseäänestyksestä päätti parlamentti ja jos epäluottamus todettiin, hallitus vaihtui. Malli oli parlamentarismia puhtaimmillaan ja Viroa hallitsi parlamentti siten, että hallitus oli parlamentin hallintoväline. Tästä seurasi ongelmia.
Virolaiset poliitikot olivat poliitikon ammatissa vielä amatöörejä. He kaikki olivat kasvaneet ja saaneet oppinsa yksinvaltaisessa Venäjän keisarikunnassa. Se, miten politiikkaa tehdään demokratiassa, oli kaikille uutta. Politiikka oli ylipäänsä kaikille virolaisille niin uutta, että voi sanoa jokaisella yhteiskunnallisella ongelmalla olleen oma puolueensa.
Tästä kaikesta seurasi tietenkin se, että parlamentaarinen demokratia ei toiminut. Parlamentissa oli 100 paikkaa ja parhaimmillaan kymmenen puoluetta. Harvoin edes kaksi suurinta puoluetta olisi pystynyt muodostamaan enemmistöhallituksen, aina tarvittiin 1–3 apupuoluetta.
Hallitukset kestivät 1920-luvulla keskimäärin 10 kuukautta. Yleensä hallitus muodostettiin ratkomaan jotain ongelmaa ja kun päivänpolitiikan tuulet muuttivat, suuntaa hallitus kaatui.
Virolainen jalo ja puhdas parlamentarismi ei koskaan toiminut kunnolla. Politiikkojen epäonnistuminen antoi mahdollisuuden politiikan lopettamiselle.
Kohti kaaosta
Kansainvälinen talouslama iski Viroon lujaa. Maan tärkeimmät vientituotteet olivat maataloustuotteita. Maailman markkinahinnat romahtivat ja niin myös Viron talous. Ennen kokematon työttömyys koetteli Viroa.
Parlamenttipolitikointi oli yhtä vireää kuin ennenkin, mutta tavalliset ihmiset talousvaikeuksissaan ja tulevaisuuden peloissaan olisivat toivoneet valtiomiehiltään vakuuttavampaa asennetta.
Ongelmaksi nähtiin liiallinen parlamentarismi ja alettiin vaatia uuden perustuslain säätämistä. Kaikissa ehdotuksissa uudeksi perustuslaiksi oli presidentin virka, mutta valtaoikeuksien määrä vaihteli.
Parlamentti väitteli asiasta loputtomasti ja niin perustettiin liike tukemaan hanketta kansanäänestyksestä uudeksi perustuslaiksi. Liikkeen henkinen koti oli Viron Vapaussodan veteraaneissa, jotka tunsivat, etteivät he tällaisen valtion puolesta olleet taistelleet.
Lama, paremman järjestyksen kaipuu ja poliittisen eliitin vastustus antoivat kansanliikkeelle tuulta siipien alle. Kansanliike laajeni ja järjestyi lopulta puolueeksi. Puolue tunnettiin ”Vapseina” eli vapaussotureina, vaikka se ei ollut puolueen nimi eikä puolueen jäsenistön enemmistö ollut ehtinyt Vapaussotaan. Puolue oli etenkin nuorten kaupunkilaisten puolue.
Radikaalin populistisia Vapsit olivat. Ympäri laman masentamaa maata pidettiin kokouksia, joissa puolestaan pidettiin vihaisia puheita. Vapsit olivat selvästi poliittista eliittiä vastaan, uuden perustuslain ja uuden politiikan puolesta.
Sen verran kiivasta oli puheiden sisältö, että Vapsit joutuivat perustamaan oman järjestysmieskaartinsa. Eikä se ollut rauhallista vanhojen puolueidenkaan kokouksissa. Kohta kaikilla puolueilla oli omat järjestyskaartinsa ja kaikkien puhetilaisuuksien epäviralliseen ohjelmaan kuului jonkinlainen joukkotappelu.
Monenlaisen poliittisen väännön jälkeen Viron yltiödemokraattinen perustuslaki tarjosi tämän perustuslain kaatajille laillisen mahdollisuuden. Vapsien hyvin presidentti-valtainen perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksellä.
Uuden lain mukainen parlamentti ja presidentti piti valita huhtikuussa 1934. Presidenttiehdokkaalla piti olla 10 000 kannatuskorttia ehdokkuuteensa ja näiden kannatuskorttien keräämisestä tuli eräänlainen esivaalikierros.
Vapsien ehdokas Anders Larka sai 62 070 ääntä, kenraali Johan Laidoner, Vapausodan ylipäälikkö, 38 066, ensimmäinen pääministeri Konstantin Päts 18 501 ja August Rei 4 983. Vaaleihin oli siis lähdössä kolme ehdokasta, joista Päts selvältä takamatkalta.
Puhetilaisuudet kortteja kerättäessä olivat olleet kiihkeitä. Pääpuhujia vietiin jopa lentokoneella puhetilaisuudesta toiseen. Ja nyt oli siis odotettavissa vieläkin kiihkeämpi ja kaaottisempi oikea vaalitaistelu. Politiikka kävi valtavilla ylikierroksilla ja Viro oli selvästi menossa kohti kaaosta.
Yksinvaltias
Presidentinvaalien todennäköinen ”varma häviäjä” Konstantin Päts oli vaaleja edeltävän siirtymäkauden väliaikaisen asiantuntijahallituksen pääministeri. Uusi perustuslaki tuli tietenkin voimaan ennen vaaleja, jotta sen mukainen parlamentti voitaisiin valita.
Samalla tietenkin tulivat voimaan laajemmat presidentin valtaoikeudet. Ja ennen suoralla kansanvaalilla valittavan presidentin valitsemista pääministeri hoiti myös presidentin tehtäviä. Tässä oli pukki kaalimaan vartijana.
Pääministeri Päts presidentin tehtävissä julisti poikkeustilan 12.3.1934. Tämä kuului presidentin uusiin valtaoikeuksiin ja oli siis laillinen teko. Poikkeustilan turvin pidätettiin Vapsien johtajat, suljettiin lehdet ja kiellettiin puolueiden toiminta. Huhtikuun vaaleja tietenkin lykättiin.
Vanha parlamentti tuli vielä kokoon syyskuussa, mutta sen kiivaasti arvostellessa pääministeriä presidentin tehtävissä, Päts keskeytti presidentin valtuuksin valtiopäivät eikä kutsunut niitä enää koolle. Tästä tuli Pätsin valtakauden epävirallinen nimi ”vaikenemisen aika”.
Päts uudisti poikkeustilan aina kuuden kuukauden välein ja hallitsi siis ilman parlamenttia, poikkeustilasäädöksin. Viro oli autoritäärinen valtio, puolueet ja poliittiset yhdistykset oli kielletty, sanomalehdistöä sensuroitiin ja politiikasta keskusteltiin vain poikkeustila-presidentin haluamalla tavalla.
Viro ei ollut diktatuuri, oikeusjärjestelmä ja lait olivat voimassa ja tavallisia ihmisiä ei ahdisteltu lippuja kadunvarsille heiluttamaan. Politiikka vain oli poissa, poliittinen yhteiskunta oli vaiennut.
Talouslama oli vaihtunut nousukauteen, ensimmäiseen sellaiseen, jossa nykyaika tuli tavallisen ihmisen kotiin asti. Maaseutua myöten ostettiin radioita, polkupyöriä, poljettavia ompelukoneita ja moni koti sai jopa sähköt.
Elämä oli vakaata, rauhallista ja vauraus kasvoi, ihmiset olivat tyytyväisiä. Hallinto tuki kaikkea kansallista, olipa se sitten kilpailu kunnan tai maakunnan kauneimmasta kotipihasta tai kansallispukujen mallista.
Päts teetätti uuden, vähemmän vallankaappausaukkoja sisältävän perustuslain, ja hänet valittiin laillisesti presidentiksi 24.4.1938. Viro ei ollut enää parlamentaarinen tasavalta vaan presidenttivetoinen tasavalta, demokratia toki, mutta paljon vähemmän demokraattinen kuin 1920.
Teksti Antti Sarasmo, kuva Viron kansallisarkisto
Lue lisää samasta aiheestaaugust rei enemmistöhallitus johan laidoner parlamentarismi parlamentti valtiopäivät vapaussoturit vapsit
