Tuoretta tietoa Virosta
18.4.2025 | Vapaa-aika

Baltian suurin maatalousnäyttely Maamess 

Teksti Stewart Johnson
Kuva AS Tartu Näitused

Baltian suurin maatalousnäyttely Maamess 

 

Maamess (24.–26.4) on Viron johtava maataloustapahtuma, josta on kasvanut myös koko Baltian suurin alan tapahtuma. Se kattaa laajasti maatalouden lisäksi myös metsätalouden, puutarhanhoidon ja elintarvikealan.Tarton messukeskuksessa järjestettävä tapahtuma on ehdoton kohde kaikille, joita ulkotyöt kiinnostavat joko ammatillisesti tai puhtaasta uteliaisuudesta näitä toimialoja kohtaan.

Maamess, joka suoraan käännettynä tarkoittaa maamessuja, painottuu perinteisesti maatalousteknologiaan. Esittelyssä ovat muun muassa uusimmat traktori-innovaatiot, ajankohtaisimmat metsänhoitomenetelmät sekä taloudellisesti tehokkaimmat puutarhanhoitokäytännöt.

Tämän vuoden tapahtumassa on yli 500 näytteilleasettajaa ja kävijöitä odotetaan saapuvan noin 50 000 useista eri maista. Suuret maatalouskoneet, kuten leikkuupuimurit, kylvökoneet, kuormaajat ja traktorit ovat myös esillä. Paikan päällä komeilevat muun muassa John Deeren, Finnin, JCB:n sekä jopa Mercedes-Benzin ja Lamborghinin koneet.

Messuilla tutustutaan myös siihen, miten automaatio ja digitaaliset teknologiat voidaan valjastaa maatalouden käyttöön. Yhtenä esimerkkinä nähdään robotti, joka ei ainoastaan leikkaa nurmikkoa kesällä, vaan myös haravoi lehdet syksyllä ja kolaa lumet talvella.

Myös karjatalous on edustettuna useilla osastoilla. Esillä on uusia innovaatioita esimerkiksi maidontuotantoon ja eläinten lisääntymiseen liittyen. Tapahtuma-alueella järjestetään ruoka-aiheisia näyttelyitä ja kulinaarisia esityksiä kaikkina messupäivinä. Maamess on myös lapsiystävällinen ja tarjoaa paljon ohjelmaa perheen pienimmille. Mukana on esimerkiksi Lottemaa-teemainen konsertti. Lottemaa on kansainvälisesti tunnettu teemapuisto Pärnun lähettyvillä ja suosittu lasten elokuvasarja.

Liput Maamess 2025 -tapahtumaan voi ostaa ennakkoon alennettuun hintaan tai suoraan tapahtumapaikalta. Lisätietoa Maamessista löytyy tapahtuman verkkosivuilta

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
maamess maatalous maatalousmessut puutarha ruoka tapahtumat tapahtumat Tartossa

9.7.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Näköaloja ja kukkaloistoa

Mainos Näköaloja ja kukkaloistoa

Tallinnan TV-torni kohoaa ylväästi Piritan metsän keskeltä, ja sen juurella levittäytyy kasvitieteellinen puutarha. Yhdessä nämä kohteet tarjoavat unohtumattoman päivän … Lue lisää

6.7.2025 | Vapaa-aika

Tallinnan Meripäivät tarjoavat merellistä iloa kaikille

Tallinnan Meripäivät tarjoavat merellistä iloa kaikille

Tallinnan Meripäivät on koko perheelle suunnattu tapahtuma, jossa pääsee ihastelemaan monenlaisia vesikulkuneuvoja purjeveneistä moottoriveneisiin. Tapahtuman aikana järjestetään konsertteja Tallinnan … Lue lisää

5.7.2025 | Vapaa-aika

Täydellistä rantaidylliä etsimässä

Täydellistä rantaidylliä etsimässä

Kesäinen Viro on oikea rantaleijonien, merenneitojen ja perheen pienimpien vesipetojen paratiisi. Suomenlahteen ja Itämereen rajautuvaa rantaviivaa on manner-Virolla ja … Lue lisää

26.6.2025 | Vapaa-aika

Lottemaan kesäkausi on avattu

Lottemaan kesäkausi on avattu

Vuonna 2000 uusi kulttuuri-ikoni ilmestyi virolaisten televisioruutuihin. Hänen nimensä on Lotte, ja hän on monilahjakas koira. Hänen ensiesiintymisensä Loten … Lue lisää

13.6.2025 | Vapaa-aika

Viro juhlistaa Saunan päivää

Viro juhlistaa Saunan päivää

Saunan päivä, joka vakiintui Suomessa jo vuosikymmeniä sitten, on saanut suosiota myös Virossa. Tänä vuonna, kesäkuun toisena lauantaina, Viro … Lue lisää

8.6.2025 | Vapaa-aika

Toisenlainen, teineillekin mieluisa Pärnu?

Toisenlainen, teineillekin mieluisa Pärnu?

Pärnussa kesä on vuodenajasta riippumaton positiivinen tunne. Mutta miten saada teini mukaan perhematkalle, jos perinteiset houkutteet kuten hiekkaranta, kylpylät … Lue lisää

3.6.2025 | Ravintolat

Pärnussa grillataan olan takaa tulevana viikonloppuna

Pärnussa grillataan olan takaa tulevana viikonloppuna

Pärnussa nautitaan grilliruoasta tulevana viikonloppuna 6.–7. kesäkuuta, kun noin 300 ruokamyyjää saapuu valmistamaan parhaita grilliruokiaan jopa 50 000 kävijälle. … Lue lisää

31.5.2025 | Vapaa-aika

camera icon5
Houkutteleva matka luovien ihmisten kaupunginosaan

Houkutteleva matka luovien ihmisten kaupunginosaan

Põhjala-tehdas (Põhjalatehas) on Koplin oma luova kaupunginosa, aivan kuten Telliskivi on Kalamajan. Alueen kehittäminen alkoi vuoden 2018 tienoilla. Nopeasti … Lue lisää