26.10.2019 | Kulttuuri
Verkkouutinen Armotonta menoa lahden molemmin puolin – Sepi Kumpulainen tekee yhteiskiertueen virolaisen Jaan Pehkin kanssa
Jaan Pehk (vasemmalla) on virolainen laulaja, kitaristi ja kirjailija, joka tunnetaan myös nimellä Orelipoiss. Hän esiintyy marraskuussa ensimmäistä kertaa Suomessa yhdessä Sepi Kumpulainen Duon kanssa. Kumpulaisen kanssa samassa bändissä soittaa kitaristi Juha Saunala.
Mitä tapahtuu, kun Sepi Kumpulainen ja suosittu virolaislaulaja Jaan Pehk tupsahtavat samalle lavalle? Se selviää marraskuussa, kun herrat lähtevät yhteiselle Suomi-Viro-kiertueelle.
Komeasti Finest International Music Concert Tour Ever 2019 -nimeä kantava kiertue starttaa Tampereelta 20.11., torstaina 21.11. on vuorossa Helsinki ja 22.11. Tallinna sekä 23.11. Pärnu.
Viron Sepi Kumpulaiseksikin kutsuttu Jaan Pehk kertoo Kumpulaisen musiikin olevan tuttua parinkymmenen vuoden takaa.
”Ystäväpiirissäni kiersi 90-luvulla Sepi Kumpulaisen kasetti. Monet Kumpulaisen kappaleet syöpyivät silloin nopeasti mieleen ja varmaankin niiden ansiosta tuli opittua myös muutama sana suomen kieltä”, Pehk kertoi The Baltic Guidelle.
Myös Leevi and the Leavingsin musiikki on virolaismiehen sydäntä lähellä. Jaan Pehk nimittäin esitti Leavingsin Raparpertitaivas-kappaleen reilu pari vuotta sitten Tallinnan Suomi 100 -juhlakonsertissa.
Jaan Pehk uskoo, että tulevallakin kiertueella tullaan kuulemaan myös Leevi and the Leavingsin biisejä. Muutamia niistä on käännetty viroksikin.
Sepi Kumpulainen esiintyy kiertueella yhdessä kitaristi Juha Saunalan kanssa. Duo nähtiin kesäkuussa Luige Nokk -festivaalilla Tallinnassa. Laulavan talonmiehen tutut hitit, Hirviö tuli mua vastaan, Dip-Pa-Dai ja Armotonta menoa, tullaan kuulemaan kiertueen konserteissa.
Finest International Music Concert Tour Ever 2019, Jaan Pehk & Sepi Kumpulainen Duo: 20.11. Tampere, Maanalainen, 21.11. Helsinki, Elmun baari, 22.11. Tallinna, Urban Bar, 23.11. Pärnu, Endla-teatterin kahvila.
Teksti Mikko Virta, kuva Viktor Koshkin
Lue lisää samasta aiheesta
live
pop
rock
sepi kumpulainen
30.5.2025 | Kulttuuri
Islantilaisen kulttuurin virtauksissa – Kumu Courtyard Festival 2025
Kumun sisäpihan festivaali palaa toista kertaa ja juhlistaa tällä kertaa Islannin taidetta ja kulttuuria ohjelmallaan ”Icelandic Currents”. Suoraan suomennettuna … Lue lisää
30.5.2025 | Kulttuuri
DragonForce ja Around The Sun liittyvät Tallinn Rock Festivalin esiintyjiin – suomalaisartistit vahvasti mukana
Tallinn Rock Festival on julkistanut uusia esiintyjiä: brittiläinen power metal -yhtye DragonForce ja virolainen indie rock -bändi Around The … Lue lisää
29.5.2025 | Kulttuuri
Viikon kuluttua juhlitaan Tallinnan vanhaakaupunkia
Tallinnan Vanhankaupungin päivät juhlistavat kaupungin rikasta kulttuuriperintöä, jossa keskiaikainen ja moderni arkkitehtuuri kohtaavat. Tapahtuma korostaa myös yhteisöllisyyttä, josta nauttivat … Lue lisää
29.5.2025 | Historia
7
Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos
Tiesitkö, että reilut sata vuotta sitten Noblessnerin satama toimi tsaarinaikaisena sukellusvenetelakkana, jossa suurissa kalkkikivestä rakennetuissa tehdashalleissa valmistettiin aikansa huippumeritekniikkaa? … Lue lisää
28.5.2025 | Kulttuuri
Näe vilaus vuoden 1985 Tarttoa
Kaikki, jotka vierailevat Virossa ja erityisesti Tartossa, ihastuvat kaupungin arkkitehtuuriin, maisemiin, katuihin ja ennen kaikkea ihmisiin ja heidän kieleensä. … Lue lisää
28.5.2025 | Kulttuuri
7
Station Narvan lavalle nousevat Tommy Cash, nublu ja Efterklang
Narvassa 4.–7. syyskuuta järjestettävä musiikki- ja kaupunkifestivaali Station Narva julkaisi ensimmäiset esiintyjänsä. Lavalle nousevat muun muassa Tommy Cash, nublu, … Lue lisää
27.5.2025 | Kulttuuri
Imagine Dragons esiintyy Tallinnassa
Suosittu yhdysvaltalainen pop-rock-yhtye Imagine Dragons esiintyy ensimmäistä kertaa Virossa tiistaina 3. kesäkuuta Tallinnan Laululavalla. Vuonna 2008 Las Vegasissa perustettu … Lue lisää
27.5.2025 | Kulttuuri
Suuri maalauslauantai Kadriorgin palatsin puistossa
Lauantaina 31. toukokuuta järjestetään jälleen suosituksi tullut maalauslauantai. Tällä kertaa tapahtuma liittyy Kadriorgin taidemuseossa meneillä olevaan näyttelyyn Bernardo Strozzi. … Lue lisää