Tuoretta tietoa Virosta
3.9.2021 | Kulttuuri

Sunnuntaina on Estonia-teatterissa perinteiset teatterimarkkinat

Teksti Timo Huttunen, kuva Rahvusooper Estonia

Sunnuntaina on Estonia-teatterissa perinteiset teatterimarkkinat

 

Sunnuntaina 5. syyskuuta kello 12.00–15.00 järjestetään joka vuotiset teatterimarkkinat Estonia-teatterin edessä, sisällä ja ympäristössä. Tapahtuman yhteydessä on ilmainen gaalakonsertti. Lisäksi markkinoilla julkistetaan vuoden teatteriystävä. Paikalla on myös rokotusbussi.

 

Otsa-kadun puolella estonialaiset tarjoavat vieraille muun muassa itse tehtyjä ruokia sekä käsityötä. Myynnissä on myös paljon mielenkiintoisia teatteriesineitä: rekvisiittaa, esiintymisasuja ja lavasteita.

Teatterisalissa Viron kansallisoopperan ja -baletin solistit, kuoro ja orkesteri esittävät otteita uudesta ohjelmistosta.

 

Viron tasavallan uudelleen itsenäistymisen 30-vuotispäivän kunniaksi Viron kansallisooppera julkaisi DVD-levyn Rasmus Puurin oopperasta ”Pilvien värit” (Pilvede värvid). Levy on kunnianosoitus ohjaaja Roman Baskinille. Markkinoilla yleisölle levyn esittelevät baletin taiteellinen johtaja ja tuottaja Peeter Vähi sekä pääesiintyjät Janne Ševtšenko ja Jassi Zahharov.

 

Tapahtumassa julkistetaan myös Viron tämän vuoden teatteriystävä. Tittelin luovuttaa viime vuoden tittelin haltija Lauri Leesi. Arvonimi myönnetään henkilölle, joka rakastaa sekä oopperaa että balettia ja on Estonia-teatterin vakiovieras.

 

Ne vieraat, joilla vielä ei ole koronarokotusta, ​​voivat ottaa Estonian teatterimarkkinoilla Pfizerin rokotteen. Tallinnan keskussairaalan rokotusbussi on teatterin pääovien edessä. Rokotukseen voi tulla ilman ajanvarausta. Mukana pitää olla henkilöllisyystodistus.

 

Estonian teatterimarkkinat on kaikille ilmainen tapahtuma.

Gaalakonsertti järjestetään teatteritalon sisällä ja myös se ilmainen. Sisäänpääsyn yhteydessä on kuitenkin esitettävä koronatodistus. Konsertin johtaa Helen Lepala.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
baletti estonia-teatteri gaalakonsertti koronabussi koronarokote ooppera teatterimarkkinat teatterimyyjäiset

10.6.2026 | Kulttuuri

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Pärnun nykytaiteen museossa on tänä kesänä eli 6.9. asti esillä kansainvälisen alastontaiteen näyttelysarjan töitä jo 33. kerran. “Mies & Nainen”-näyttelyn … Lue lisää

9.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Jos veikkaat Tallinnan vanhimman museon sijaitsevan Vanhassakaupungissa, niin arvaapa uusiksi. Titteli kuuluu nimittäin Kadriorgissa, presidentinlinnan ja Kumun naapurustossa sijaitsevalle Pietari … Lue lisää

8.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

10.–12.6. Estonian Fashion Festival, Viljandi ja Tartto Viron suurin kestävää kehitystä ja järkeviä kulutustottumuksia huomioivalle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Keskiviikkoinen … Lue lisää

7.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali järjestetään tänä kesänä jo 21. kerran. Vuonna 2006 perustettu tapahtuma on omistettu kitaramusiikin lukuisille eri tyylisuunnille, ja sen … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Tartto muuttuu taas kansainväliseksi katutaiteen keskukseksi, kun Emajõen Ateenaksikin kutsutussa yliopistokaupungissa järjestetään 11.–14.6. Stencibility-festivaali. Vuonna 2010 alkunsa saanut tapahtuma on … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival on Viron suurin kestävälle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna EFF jalkautuu 10.–12.6. Viljandiin ja Tarttoon. Kiinnostus … Lue lisää

4.6.2026 | Kulttuuri

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Tänä kesänä Tallinnan Kadriorgin puistossa kävellessä voi ilahtua nähdessään Akseli Gallen-Kallelan teoksen Kevät liehumassa puiston lipuissa. Kadriorgin museossa on avoinna … Lue lisää

3.6.2026 | Kulttuuri

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon on yksi 2000-luvun alun yhdysvaltalaisen musiikkikentän merkittävimmistä yhtyeistä. Virossa yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa 14.6. Tallinnan Unibet Arena … Lue lisää