Tuoretta tietoa Virosta
6.8.2021 | Kulttuuri

Tallinnan Kalamajassa oleva pakettiautomaatti sai uuden ilmeen

Teksti Timo Huttunen, kuva Egert Aasumets

Tallinnan Kalamajassa oleva pakettiautomaatti sai uuden ilmeen

 

Katutaiteilija Okeido teki maalauksen Tallinnan Kalamajan kaupunginosassa sijaitsevaan pakettiautomaattiin. Automaatti sijaitsee Rimi-supermarketin edessä Pohjois-Tallinnassa.

Pakettiautomaatti valittiin siksi, että kun tavallisesti pakettiautomaatit ovat seinän vieressä, on tämä automaatti näkyvissä kaikilla neljällä sivultaan.

Taiteilija Okeiko valittiin työn tekijäksi, koska hänen teoksensa ovat hengeltään positiivisia. Ne ovat saaneet vaikutteita aasialaisesta taiteesta ja maalauksissa on myös mystiikkaa.

Katutaiteen lisäksi Okeiko on tehnyt lavastuksia, t-paitoja, värityskirjoja, julisteita, postikortteja, animaatioita, logoja, grafiikkaa, maalauksia, levyn kansia ja paljon muuta.

Maalaus syntyi Omnivan järjestämän kampanjan ansioista. Kampanjassa virolaistaiteilijat maalaavat pakettiautomaateja ympäri Viroa. ”Omniva tuo taidetta kadulle” -projektilla halutaan rikastuttaa virolaista katukuvaa ja tuoda väriä ja iloa ihmisten jokapäiväiseen elämään.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
graffiitti Kalamaja katutaide omniva pakettiautomaatti Pohjois-Tallinna rimi virolainen taide

21.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.–27.9. Kansalliskulttuurien päivät, Tallinna Tallinna juhlistaa monikulttuurisuuttaan vuosittaisten tapahtumapäivien raameissa. Esillä eri puolilla kaupunkia ovat lukuisten maiden kansalliset tanssit, musiikki, … Lue lisää

20.9.2026 | Kulttuuri

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Pärnun nykytaiteen museossa on avattu näyttely ”Dialoog”, joka koostuu kahden virolaisen pitkän linjan taidemaalarin, Mari Roosvaltin (s. 1945) ja Jaan … Lue lisää

19.9.2026 | Kulttuuri

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Narva-Jõesuu sijaitsee Viron koilliskulmassa ja tunnetaan loma-alueena, jonka kylpylät, hotellit ja ravintolat toivottavat tervetulleiksi vierailijoita niin Virosta kuin ulkomailtakin. Syyskuun … Lue lisää

18.9.2026 | Kulttuuri

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali on 23 vuoden ajan kasvattanut suosiotaan niin, että eräinä vuosina kilpailuun lähetettyjä elokuvia on ollut yli 1 200. … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Tallinna on enemmänkin kuin vain Viron pääkaupunki – se on Itämeren rannalla asuvien ihmisten koti, eivätkä heistä kaikki ole suinkaan … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Tallinnan Fotografiskassa avautuu 19.9. amerikkalaisen, katuvalokuvaajana kenties maailman arvoituksellisimmman suuruuden Vivian Maierin (1926–2009) tuotantoon keskittyvä näyttely. New Yorkin ja Shanghain … Lue lisää

15.9.2026 | Kulttuuri

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

”Narva – Viron syyspääkaupunki” -ohjelman virallinen avajaispäivä on sunnuntai 20.9. Tuolloin käynnistyy kolmikuukautinen kulttuuriohjelma, joka sisältää musiikkia, taidetta, historiaa, teatteria, … Lue lisää

15.9.2026 | Kulttuuri

100 yötä jouluun!

100 yötä jouluun!

Usko tai älä, mutta tänä iltana vuoteeseen vetäytyessäsi sinulla on tasan sata yötä nukuttavanasi jouluaattoon. Jos et kyseisestä tiedosta ihan … Lue lisää