6.2.2021 | Vapaa-aika
Viking Line avaa kesällä uusia reittejä – Kohteina Riika ja Visby
Teksti Timo Huttunen, kuva Priyank P / Unsplash

Viking Linen M/S Gabriella-laivan uudet risteilykohteet kesällä 2021 ovat Riika ja Visby. Myös viime kesänä suuren suosion saanut Maarianhamina on mukana risteilyvalikoimassa.
Risteilyjen yhteyteen voi varata tekemistä kohdekaupungeissa. Esimerkiksi Riiassa on mahdollista osallistua kaupunkikierrokselle tai tehdä retki Jurmalaan. Visbyssä ohjelmistoon kuuluu muun muassa retki Kneippbyn kesämaailmaan, jossa voi tavata Peppi Pitkätossun ja huvitella suuressa vesipuistossa.
”Olemme todella iloisia voidessamme kertoa hyviä uutisia. Asiakkaamme ovat pitkään toivoneet uusia risteilykohteita. Kun ihmisten matkustamista ulkomaille todennäköisesti rajoitetaan myös ensi kesänä, laivamatkustaminen mahdollistaa ulkomaanmatkan tunnelman ja on samalla erittäin turvallista. Gabriella on tyylikäs laiva, jossa on ystävällinen suomalainen palvelu”, kertoo Viking Linen myyntijohtaja Kaj Takolander.
Kevään mittaan yhtiö aikoo julkistaa muitakin uusia risteilykohteita.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestajurmala
Kneippby
M/S Gabriella
Maarianhamina
riika
risteily
Viking Line
Visby
16.9.2026 | Vapaa-aika
Tarton maastopyöräilymaraton tänä viikonloppuna
Pyöräilyn ystävät pääsevät tänä viikonloppuna seuraamaan Tarton maastopyöräilymaratonia. Tapahtuman ohjelmassa on lauantaina 19.9. neljä pääkilpailua eri pituisilla matkoilla Otepään ja … Lue lisää
9.9.2026 | Vapaa-aika
Robotiikkapäivät Keksintötehdas Protossa
Keksintötehdas Proto on elämyksellinen tiedekeskus, jossa lapset ja koko perhe voivat tutustua tieteen ja tekniikan ilmiöihin hauskalla ja osallistavalla tavalla. … Lue lisää
8.9.2026 | Vapaa-aika
Syksyiset Tarton opiskelijapäivät
Tarton yliopiston uuden lukuvuoden alkamista juhlistetaan Tarton opiskelijapäivien merkeissä 21.–27.9. Viikon jokaisena päivänä järjestetään paljon tapahtumia ja tempauksia, joista ainakin … Lue lisää
6.9.2026 | Vapaa-aika
Suomalaismelojat ottavat viikon päästä mittaa Emajõesta
Viron pitkäikäisimpiin melonta- ja soututapahtumiin kuuluva Emajõen maraton järjestetään ensi lauantaina 12.9. jo 44. kerran. Vaikka keväisin vuodesta 2006 järjestetty … Lue lisää
1.9.2026 | Vapaa-aika
Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin
Liikkuva elämäntapa kutsuu monia erityisesti vuoden lämpiminä kuukausina. Matkailuautot, retkeilyautot, pakettiautoista tai busseista muunnetut asuntoautot, retkeily- ja yöpymiskäyttöön varustellut peräkärryt … Lue lisää
29.8.2026 | Vapaa-aika
Terminaattori? Ei, taistelurobotti!
Oletko nähnyt TV:stä, elokuvista tai YouTube-kanavilta alun perin USA:ssa kehitettyä mutta eurooppalaistenkin teknologiaharrastajien parissa suosituksi kasvanutta kilpailumuotoa eli robottitaisteluja? Netistä … Lue lisää
26.8.2026 | Vapaa-aika
Tallinnan maraton 2026
Virossa on syyskuisin käynnissä “jooksuaeg” eli suorana kielikäännöksenä juoksuaika. Vaan jätettäköön todellisuudessa metsänelänten kiimaan ja pariutumiseen liittyvä sanaleikki sikseen. Tallinnassa … Lue lisää
20.8.2026 | Vapaa-aika
Kaksi maissilabyrinttia kutsuu seikkailuun Virossa
Maissipeltoihin kesän lopulla niitettävät labyrintit ovat Virossa vakiinnuttaneet asemansa sesonkimatkailun paikallisina erikoisuuksina. Tänä vuonna peräti kaksi erilaista labyrinttia tarjoavat vierailijoille … Lue lisää