Tuoretta tietoa Virosta
19.8.2020 | Kauneus

Virolaista kosmetiikkaa loppukesän iholle – Hoia syntyi perustajansa omista tarpeista

Teksti Silja Hurskainen, kuva Hoia

Virolaista kosmetiikkaa loppukesän iholle – Hoia syntyi perustajansa omista tarpeistaHoian nimi tulee viron hoivaamista ja suojaamista tarkoittavasta hoidma-sanasta. Kuvassa perustaja Triinu Karolin.

Kun kosmetiikkamerkki Hoian perustaja Triinu Karolin odotti ensimmäistä lastaan, hän alkoi kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä söi ja millaisia tuotteita käytti ihollaan.

Tuolloin Viron markkinoilla ei ollut vielä kovin paljon 100-prosenttista luonnon­kosmetiikkaa, jonka takia aloin itse kokeilla sen tekemistä”, Karolin kertoo sähköpostihaastattelussa.

Karolin opiskeli aihetta, kokeili ja kehitteli.

”Harrastuksena valmistin kotona 2–3 vuotta erilaisia kosmetiikkatuotteita, ja kun aika oli kypsä, loinkin oman brändin.”

 

Hoia-tuotemerkki syntyi syksyllä 2016, jolloin tuotevalikoimassa oli neljä vartalokuorijaa ja neljä vartalovaahtoa.

Nyt valikoima on jo merkittävästi suurempi. Tuotevalikoimassa on lähes 60 erilaista kasvojen-, vartalon- ja hiustenhoitotuotetta. Kaikki raaka-aineet ovat 100-prosenttisesti luonnollisia. Jokaisella pisaralla yksittäistä raaka-ainetta on jokin tarkoitus”, Karolin sanoo.

 

Hoian suosituimpia tuotteita ovat Karolinin mukaan esimerkiksi kasvoseerumi, Kleopatra-niminen hyaluronihapposeerumi ja kahvi-piparminttu-vartalokuorija.

Karolin kertoo, että kesäkaudella suosioon ovat nousseet kaikki kesäisen ihon hoitoon tarkoitetut tuotteet, kuten hohtava kuorija ja hehkuva vartalosuklaa. Omista tuotteistaan Triinu Karolin suositteleekin elokuiseen ihonhoitoon syväkosteuttavia vartalovaahtoja ja aurinkoöljyä, joka antaa mukavan sävyn iholle ympäri vuoden.

Hoian tuotteita myyvät Tallinnassa esimerkiksi Tradehouse, Pure Cosmetics ja Kehapood.

 

Juttusarjassa esittelemme virolaisia kosmetiikkamerkkejä, joiden tuotteita matkailijan on helppo ostaa Virosta mukaan. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kosmetiikka ostokset virolainen kosmetiikka

21.11.2024 | Kauneus

camera icon6
Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Suomalaiset voivat käyttää EU-maissa julkisen terveydenhuollon palveluita samoin kuin kotimaassakin. Asiointia helpottaa eurooppalainen sairaanhoitokortti. Se on hyvä pitää matkalla … Lue lisää

7.11.2024 | Mainos | Kauneus

Unelmalomalle Fra Mare Thalasso SPA:han Haapsaluun

Mainos Unelmalomalle Fra Mare Thalasso SPA:han Haapsaluun

Jos haaveilet rentouttavasta lomasta luonnon helmassa, Fra Mare Thalasso SPA on siihen paras valinta! Kylpylähotellissamme löydät kaivattua omaa aikaa … Lue lisää

16.10.2024 | Kauneus

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityn uudessa 7-kerroksisessa Von Baerin nimisessä terveyskeskuksessa Tallinnassa aloittaa työt melkein 250 ammattilaista, jotka laajentavat huomattavasti alueella tarjottavien … Lue lisää

18.8.2024 | Kauneus

Uusi kylpylähotelli Peipsijärven rannalle

Uusi kylpylähotelli Peipsijärven rannalle

Peipsijärven pohjoisrannikolle Uuskülaan rakennetaan uusi kylpylähotelli. Loodusspa -kylpylähotellin rakennustyöt on suunniteltu alkavaksi tänä syksynä. Kylpylähotelli tulee työllistämään sata ihmistä … Lue lisää

13.8.2024 | Kauneus

Kylmää kyytiä rasvalle 

Kylmää kyytiä rasvalle 

Minu Kallis Keha on erikoistunut kryolipolyysihoitoihin. Tämä on vartalonmuokkausmenetelmä, jossa jäädyttämällä eliminoidaan kehon eri alueille kertynyttä rasvaa ja selluliittiä. … Lue lisää

8.8.2024 | Kauneus

Laihduttavia vartalohoitoja Minu Kallis Keha -hoitolasta

Laihduttavia vartalohoitoja Minu Kallis Keha -hoitolasta

Hoikentavat vartalohoidot ovat vuosien mittaan kasvattaneet räjähdysmäisesti suosiota. Nykyään liikakilojen ja selluliitin kanssa taistelevat eivät heti suunnista kirurgisiin toimenpiteisiin, … Lue lisää

23.7.2024 | Kauneus

Medical Span hoidot antavat lempeästi kyytiä kiloille ja kiireelle

Medical Span hoidot antavat lempeästi kyytiä kiloille ja kiireelle

Medical Spa sijaitsee vuonna 1961 rakennetussa funkkisrakennuksessa lyhyen kävelymatkan päässä Narva-Jõesuun rannasta. Tyylikäs kylpylähotelli tarjoaa laajan valikoima perinteisiä kylpyläpalveluita, … Lue lisää

31.5.2024 | Kauneus

Pikk-kadun kauneushoitolassa kiireet unohtuvat

Pikk-kadun kauneushoitolassa kiireet unohtuvat

Joissakin kampaamoissa ja hoitoloissa on onnistuttu luomaan tunnelma, joka pyyhkäisee pois arjen kiireet saman tien, kun astuu sisään. Vanhankaupungin … Lue lisää