Virossa osin kuvatun Hollywood-elokuvan trailer julki – mukana Tallinnan maisemia
Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov,
Kaupo Kalda / Visit Tallinn
Tallinnan Linnahall-konserttitalo ei ole ollut vuosiin käytössä, mutta sen ympäristössä kuvattiin kesällä 2019 Christopher Nolanin ohjaamaa Tenet-toimintaelokuvaa.
Tenet-nimisen Hollywood-elokuvan trailer on julkistettu toukokuussa. Toimintaelokuva liittyy Viroon vahvasti, sillä Christopher Nolanin käsikirjoittaman ja ohjaaman elokuvan joitakin osia kuvattiin Tallinnassa kesällä 2019.
Tallinnan maisemia vilahtaa myös tuoreessa trailerissa. Katsoja voi bongata trailerista Linnahall-rakennuksen Tallinnan sataman kupeessa sekä Lasnamäen kaupunginosan läpi kulkevan Laagna-tien ympäristöineen.
Erityisesti Laagna-tien sulkeminen elokuvan kuvausta varten aiheutti Tallinnassa kesällä 2019 paljon keskustelua, sillä tiesulkujen pelättiin aiheuttavan pahoja liikenneruuhkia. The Baltic Guidessa myös kolumnisti Hüttünenkommentoi asiaa.
Tallinnan Lasnamäen kaupunginosan maisemia voi bongata kesällä ensi-iltaan tulevasta Hollywood-elokuvasta.
Elokuvan pääosassa on John David Washington. Nimekkäistä elokuvatähdistä mukana ovat muun muassa Michael Caine ja Kenneth Branagh.
Suomessa elokuvan on suunniteltu tulevan ensi-iltaan 17. heinäkuuta 2020, mutta koronavirusepidemia saattaa muuttaa aikatauluja.
Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen
Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää
5.12.2025 | Kulttuuri
El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa
Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Palkitun oopperasolistin joulukonsertti
Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa
Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää
3.12.2025 | Kulttuuri
Piparkakkumania 2025 on taas avattu
”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää
2.12.2025 | Kulttuuri
Jättiläisötökät valloittivat Tarton
Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää
1.12.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää
30.11.2025 | Kulttuuri
Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi
Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää