20.5.2020 | Kulttuuri
Rammstein esiintyy Tallinnassa 21. heinäkuuta 2021
Teksti Mikko Virta, kuva Jens Koch
Rammstein tuo heinäkuussa 2021 näyttävän show’nsa Tallinnan Laulukentälle. Konserttiin on tulossa 60 000 raskaan musiikin ystävää Viron lisäksi muun muassa Suomesta ja Saksasta.
Rammstein esiintyy Tallinnan Laulukentällä 21. heinäkuuta 2021, tiedotti konserttia järjestävä
Live Nation Estonia eilen 19. toukokuuta.
Rammsteinin piti tulla Tallinnaan jo tänä kesänä, mutta koronakriisin takia yhtye joutui
perumaan keikkansa.
Live Nation Estonia kertoo
sivuillaan, että tämän vuoden keikalle ostetut liput ovat voimassa myös ensi kesän keikalla.
Rammstein esiintyy viidettä kertaa Virossa. Yhtyeen
Europe Stadium Tour 2021 tuo Tallinnan Laulukentälle ennennäkemättömän show’n, jossa ei ole säästelty tulta ja tappuraa.
Keikalle on myyty noin 60 000 lippua, joten bändin hitit Ausländer, Sonne ja Du hast raikaavat yhteislaulun voimin Laulukentällä varmasti komeasti.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestakonsertti
laulukaari
rammstein
rammstein tallinnassa
21.9.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
19.–27.9. Kansalliskulttuurien päivät, Tallinna Tallinna juhlistaa monikulttuurisuuttaan vuosittaisten tapahtumapäivien raameissa. Esillä eri puolilla kaupunkia ovat lukuisten maiden kansalliset tanssit, musiikki, … Lue lisää
20.9.2026 | Kulttuuri
Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa
Pärnun nykytaiteen museossa on avattu näyttely ”Dialoog”, joka koostuu kahden virolaisen pitkän linjan taidemaalarin, Mari Roosvaltin (s. 1945) ja Jaan … Lue lisää
19.9.2026 | Kulttuuri
Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa
Narva-Jõesuu sijaitsee Viron koilliskulmassa ja tunnetaan loma-alueena, jonka kylpylät, hotellit ja ravintolat toivottavat tervetulleiksi vierailijoita niin Virosta kuin ulkomailtakin. Syyskuun … Lue lisää
18.9.2026 | Kulttuuri
Matsalun luontoelokuvafestivaali
Matsalun luontoelokuvafestivaali on 23 vuoden ajan kasvattanut suosiotaan niin, että eräinä vuosina kilpailuun lähetettyjä elokuvia on ollut yli 1 200. … Lue lisää
17.9.2026 | Kulttuuri
Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa
Tallinna on enemmänkin kuin vain Viron pääkaupunki – se on Itämeren rannalla asuvien ihmisten koti, eivätkä heistä kaikki ole suinkaan … Lue lisää
17.9.2026 | Kulttuuri
Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa
Tallinnan Fotografiskassa avautuu 19.9. amerikkalaisen, katuvalokuvaajana kenties maailman arvoituksellisimmman suuruuden Vivian Maierin (1926–2009) tuotantoon keskittyvä näyttely. New Yorkin ja Shanghain … Lue lisää
15.9.2026 | Kulttuuri
Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna
”Narva – Viron syyspääkaupunki” -ohjelman virallinen avajaispäivä on sunnuntai 20.9. Tuolloin käynnistyy kolmikuukautinen kulttuuriohjelma, joka sisältää musiikkia, taidetta, historiaa, teatteria, … Lue lisää
15.9.2026 | Kulttuuri
100 yötä jouluun!
Usko tai älä, mutta tänä iltana vuoteeseen vetäytyessäsi sinulla on tasan sata yötä nukuttavanasi jouluaattoon. Jos et kyseisestä tiedosta ihan … Lue lisää