Tuoretta tietoa Virosta
18.4.2020 | Kulttuuri

Georg Ots -näyttely jatkuu syksyyn asti

Georg Ots -näyttely jatkuu syksyyn astiGeorg Ots kuuluu Viron oopperahistorian suurimpiin legendoihin. Näyttelyssä voi tutustua muun muassa suositun laulajan saamiin ihailijakirjeisiin.

Viron historiallisessa museossa viime syksynä avattu Georg Ots, rakastan sinua -näyttely jatkuu ensi syksyyn asti.

Näyttelyn oli määrä sulkeutua toukokuussa, mutta sitä päätettiin jatkaa 11. lokakuuta asti.

Näyttely kertoo Georg Otsin (1920–1975) elämästä ja urasta. Näyttelyssä on esillä valokuvia ja konserttijulisteita vuosikymmenten takaa sekä Georg Otsin käyttämiä esiintymisasuja.

Georg Ots oli myös lahjakas piirtäjä, niinpä näyttelyssä voi ihailla hänen tekemiään piirroksia ja maalauksia.

Georg Ots kuuluu Viron oopperahistorian suurimpiin legendoihin. Tänä vuonna juhlistetaan Georg Otsin syntymän 100-vuotisjuhlaa.

Teksti Mikko Virta, kuvakollaasi Katre Rohumaa

Lue lisää samasta aiheesta
georg ots Georg Ots näyttely

24.7.2026 | Kulttuuri

Yöbasaari Narva-Jõesuussa

Yöbasaari Narva-Jõesuussa

Rauhallinen merenranta- ja kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu muuttuu 1.8. kello 18 taianomaisen hämyisäksi iltamarkkina- ja festivaalialueeksi. Niin paikalliset kuin matkailijatkin voivat tuolloin … Lue lisää

24.7.2026 | Kulttuuri

Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa

Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa

Tallinnan Vanhaankaupunkiin on kesän alussa avattu uusi taidegalleria, jonka ensimmäinen näyttely on omistettu kautta aikojen yhdelle Viron tunnetuimmista taidegraafikoista. Vanhan … Lue lisää

23.7.2026 | Kulttuuri

Tartu Sumin 2026 -festivaali

Tartu Sumin 2026 -festivaali

Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki, ja sen myötä Tarton historiallisessa sydämessä eli vanhassakaupungissa järjestetään 1.–16. elokuuta Tartu Sumin -festivaali, jonka nimen … Lue lisää

22.7.2026 | Kulttuuri

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen … Lue lisää

22.7.2026 | Kulttuuri

Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla

Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla

Põltsamaan ehkä suosituin vientituote oli pitkään vahva sinappi. Jo ennen sen tuotannon ulkoistamista Latviaan samainen Orkla-konserniin kuuluva elintarviketehdas lakkautti vuonna … Lue lisää

21.7.2026 | Kulttuuri

Leigojärven musiikkifestivaali 2026

Leigojärven musiikkifestivaali 2026

Etelä-Virossa, Otepään lähellä sijaitsee Leigojärvi, jonka vesille on rakennettu kaksi esiintymislavaa. Kerran vuodessa kesäisin siellä järjestettävän Leigon järvimusiikkifestivaalin ajankohta on … Lue lisää

20.7.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, … Lue lisää

20.7.2026 | Mainos | Kulttuuri

camera icon9
Enemmän kuin vanhakaupunki: koe Tallinna Tallinn Cardilla

Mainos Enemmän kuin vanhakaupunki: koe Tallinna Tallinn Cardilla

Tallinna on kaupunki, johon palataan yhä uudelleen. Yksi saapuu keskiaikaisen vanhankaupungin vuoksi, toinen merenrantakävelyiden tai hyvien ravintoloiden takia. Myös kokenut … Lue lisää