10.4.2020 | Kulttuuri
Verkkouutinen Pitkänäperjantaina lintukaan ei tee pesää – lue, millainen pyhäpäivä on Viron kansanperinteessä
Pitkäperjantai on Virossakin tummasävyinen pyhä, jolloin kansanperinteen mukaisesti tulee pysytellä kaikessa hiljaisuudessa kotioloissa.
Viron ulkomuseossa (Eesti Vabaõhumuuseum) Tallinnassa vietetään tavallisesti pääsiäisen aikaa virolaisen kansanperinteen mukaisin menoin. Tänä vuonna museo on koronavirusepidemian takia suljettu, mutta museo jakaa vinkkejä, miten viettää pyhiä perinteikkääseen tyyliin.
Pitkäperjantai 10.4. on viroksi suur reede (suom. suuri perjantai). Pitkäperjantai on nykyisin virolaisessa kalenterissa niin sanottu punainen pyhäpäivä, eli yleinen vapaapäivä.
Ulkomuseon mukaan pitkääperjantaita on Virossa vietetty seuraavasti:
Pitkäperjantai on vuoden tärkeimpiä pyhiä, jolloin on pitänyt olla rauhassa ja hiljaisuudessa. Ennen vanhaan lapsiakaan ei päästetty ulos, jotta he eivät metelöisi. Pitkänäperjantaina ei tehty töitä eikä käyty kylässä.
Virolaisessa kansanperinteessä on sanottu, että pitkänäperjantaina ei kasva nurmi eikä lintukaan tee pesää. Edes kirppua tai kärpästä ei saanut tappaa eikä katkaista kukkien varsia tai puun oksia.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestacorona tallinnassa
covid viro
korona tallinnassa
laivaliikenne korona
tallink korona
viking line korona
virolaiset perinteet
viron poikkeustila
24.9.2026 | Kulttuuri
Tallinnan vegaanimessut 2026
Vegaanisen elämäntavan kritisoijat puhuvat aivan liian usein rajoituksista sitä kohtaan, mitä voi syödä, mutta heidän ajattelutapansa on varsin lyhytnäköinen. Vegaanisessa … Lue lisää
24.9.2026 | Kulttuuri
Tallinn Fringe -festivaali ylsi ennätyslukemiin
Kymmenettä kertaa järjestetty esittävien taiteiden ja kulttuurilisen vihteen Fringe-festivaali toi Tallinnaan tänä vuonna ennätysmäärän esiintyjiä ja yleisöä. Vuosittain samaan aikaan … Lue lisää
22.9.2026 | Kulttuuri
Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla
Oktoberfest on maailman tunnetuin saksalaista kulttuuria, ruokaa ja juomaa juhlistava festivaali. Virallinen ja kansanjuhlana suurin Oktoberfest järjestetään Münchenissä, mutta ei … Lue lisää
21.9.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
19.–27.9. Kansalliskulttuurien päivät, Tallinna Tallinna juhlistaa monikulttuurisuuttaan vuosittaisten tapahtumapäivien raameissa. Esillä eri puolilla kaupunkia ovat lukuisten maiden kansalliset tanssit, musiikki, … Lue lisää
20.9.2026 | Kulttuuri
Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa
Pärnun nykytaiteen museossa on avattu näyttely ”Dialoog”, joka koostuu kahden virolaisen pitkän linjan taidemaalarin, Mari Roosvaltin (s. 1945) ja Jaan … Lue lisää
19.9.2026 | Kulttuuri
Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa
Narva-Jõesuu sijaitsee Viron koilliskulmassa ja tunnetaan loma-alueena, jonka kylpylät, hotellit ja ravintolat toivottavat tervetulleiksi vierailijoita niin Virosta kuin ulkomailtakin. Syyskuun … Lue lisää
18.9.2026 | Kulttuuri
Matsalun luontoelokuvafestivaali
Matsalun luontoelokuvafestivaali on 23 vuoden ajan kasvattanut suosiotaan niin, että eräinä vuosina kilpailuun lähetettyjä elokuvia on ollut yli 1 200. … Lue lisää
17.9.2026 | Kulttuuri
Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa
Tallinna on enemmänkin kuin vain Viron pääkaupunki – se on Itämeren rannalla asuvien ihmisten koti, eivätkä heistä kaikki ole suinkaan … Lue lisää