Tuoretta tietoa Virosta
25.2.2020 | Kauneus

Turve kesytettiin kosmetiikaksi

Turve kesytettiin kosmetiikaksiAesti tuotteissaan käyttämä turve on kerätty virolaisilta soilta.

Aestin turvetuotteet ovat pitkän kehitystyön tulos.

 

Turvesaunat ja turvemaskit voivat olla kylpyläkävijöille tuttuja, mutta virolainen kosmetiikkayritys Aesti on onnistunut paketoimaan virolaisen turpeen parhaimmat ominaisuudet helposti kotonakin käytettävään, moderniin muotoon.

Niin kuin monella kosmetiikkayrityksellä, myös Aestilla idea firmasta syntyi omista tarpeista. Aestin perustaja Heiki Kanne sanoo, että hänen siskonsa oli saanut apua hiusten irtoamiseen tuotteesta, jossa yhtenä tärkeänä ainesosana oli turve.

“Sisko osti turvetta Suomesta. Mietimme, että jos turve todella toimii niin hyvin, miksi virolaista turvetta ei käytetä ihonhoidossa enemmän”, Kanne muistelee vuotta 2009, jolloin idea turpeen kosmeettisesta käytöstä alkoi itää.

 

Kanne aloitti yhteistyön Tarton yliopiston ja Tallinnan teknillisen korkeakoulun kanssa, joiden tutkimuksissa selvitettiin, millaisia ongelmia turpeella voi hoitaa.

“Selvisi, että turve ei ole helppo raaka-aine. Se toimii hyvin yksin, mutta jos halusi sekoittaa sitä muiden raaka-aineiden kanssa, jotta siitä saataisiin jokapäiväiseen käyttöön sopiva tuote, oli sopivan ratkaisun löytyminen hidasta.”

Lopulta Kanne kumppaneineen sai turpeen kesytettyä teknologialla, jolla turve suodatetaan. Vuonna 2015 Aesti toi markkinoille ensimmäisen virolaisen turvesampoon, joka voitti saman tien Viron tärkeimmät kosmetiikkapalkinnot.

“Sampoo on suosituin tuotteemme. Pesun jälkeen hiukset tuntuvat pitkään puhtailta. Olemme saaneet asiakkailta paljon palautetta, että turvesampoo helpottaa esimerkiksi päänahan ihottumaa ja psoriasista”, Kanne sanoo.

Aestin tuotevalikoimassa on tällä hetkellä sampoon lisäksi kuusi tuotetta, muun muassa hoitoaine, suihkugeeli ja vartalomaski. Tuotteita on myynnissä esimerkiksi Tallinnan ja Tarton Kaubamajassa, Stockmannilla, Tallinnan ostoskeskus Nautican Tradehouse-myymälässä sekä Apollo-kirjakauppaketjun liikkeissä.

 

Juttusarjassa esittelemme virolaisia kosmetiikkamerkkejä, joiden tuotteita matkailijan on helppo ostaa Virosta mukaan.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Aesti

Lue lisää samasta aiheesta
aesti heiki kanne turvemaski turvesampoo turveshampoo turvetuotteet virolainen kosmetiikka virolainen luonnonkosmetiikka

28.11.2025 | Kauneus

Hennan tärppi: ”Koukutuin retriitistä!”

Hennan tärppi: ”Koukutuin retriitistä!”

Facebookissa suosittujen Tallinnatärpit ja Viro-tärpit -matkailuryhmien vetäjä Henna Mikkilä on arkensa puitteissa liikkuvainen ilopilleri, joka tykkää saunomisesta kuin hullu … Lue lisää

12.11.2025 | Kauneus

Viron parhaat kylpylät

Viron parhaat kylpylät

Kylvyissä rentoutumisen tapakulttuuri saapui Viroon 1800-luvun alussa, kun ensimmäiset virkistävää vettä ja merituulta tarjonneet eurooppalaistyyliset kylpylät perustettiin Tallinnan Kadriorgiin … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Kauneus

Italialaista luonnonkosmetiikkaa Roseriista

Mainos Italialaista luonnonkosmetiikkaa Roseriista

Vuonna 2012 Marge Vanatoa avasi luonnonkosmetiikkaa ja hyvinvointituotteita myyvän verkkokaupan Roserii. Alun perin pieneksi kaupaksi ajatellun myymälän valikoima alkoi … Lue lisää

14.8.2025 | Kauneus

Luonnonrauhaa ja kokonaisvaltaista hoitoa Kubijalla

Luonnonrauhaa ja kokonaisvaltaista hoitoa Kubijalla

Kubija Hotell & Loodusspaa sijaitsee rauhallisella paikalla mäntymetsän siimeksessä, aivan Kubijajärven rannalla. Kesäisin vieraat pääsevät suoraan hotellilta luontopoluille kävelylle … Lue lisää

7.2.2025 | Kauneus

Tallinnan vanhat yleiset saunat

Tallinnan vanhat yleiset saunat

Yleisten saunojen perinne on Tallinnassa vanha. Esittelyssä olevat kolme yleistä saunaa ovat kaikki yli 80 vuotta vanhoja. Tallinna … Lue lisää

28.1.2025 | Kauneus

Sauna on tärkeä

Sauna on tärkeä

Ensimmäiset kirjalliset merkinnät virolaisista saunoista ovat peräisin jo 1300-luvulta. Mutta sauna on Virossa varmasti ollut olemassa jo aiemminkin. Sauna … Lue lisää

21.11.2024 | Kauneus

camera icon6
Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Suomalaiset voivat käyttää EU-maissa julkisen terveydenhuollon palveluita samoin kuin kotimaassakin. Asiointia helpottaa eurooppalainen sairaanhoitokortti. Se on hyvä pitää matkalla … Lue lisää

16.10.2024 | Kauneus

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityn uudessa 7-kerroksisessa Von Baerin nimisessä terveyskeskuksessa Tallinnassa aloittaa työt melkein 250 ammattilaista, jotka laajentavat huomattavasti alueella tarjottavien … Lue lisää